torstai 10. toukokuuta 2012

Paina laukaisin pohjaan ja toivo parasta


Kävin eilen aurinkoisessa Sorsasalossa kuvaamassa tunnin kestäneet lounasravit. Sivuvalo oli melkoisen voimakas, minkä vuoksi osa kuvista tuli kuvattua suoraan vastavaloon, kun taas toinen vaihtoehto oli että hevonen oli täynnä suuria varjoja. Minulla ei ole skilssejä saada jokaisesta ohi juoksevasta eläimestä liitovaiheen kuvaa yhdellä laukaisulla, joten jouduin soveltamaan toimintaani jonkin verran. Jokaisella kerralla painoin laukaisimen sarjatulelle pohjaan ja toivoin parasta mahdollista kuvaa.

lämminveriori H.B. Madiset (i. Madison Hall e. H.B. Prinsessa ei. Speedy G.B.)

suomenhevostamma Milborg (i. Turo e. Valborg ei. Kihin Hiski)
Raveissa on aina jotain sellaista, mitä ratsukilpailuissa ei koskaan ole. En tiedä mikä tuo puuttuva osa on, mutta kai se on suurin ero on suoraan tulosten näkeminen. Ratsukisoissa (varsinkin kouluratsastus) pitää olla melkoinen guru, jotta näkee virheet: tahtirikot, huonot tiet etc. Raveissa näet tuloksen heti, sillä kuka tulee ensimmäisenä maaliin. 

lämminveriori Idol Dahlia (i. Supertoy e. Sharon Dahlia ei. Jexpress Dahlia)

suomenhevostamma Kaino Kipinä (i. Suikun Ralli e. Tuli-Halu ei. Vokker)
Voitontahtoisuus ja ihmisten hyvän tuulisuus on myös aivan omaa luokkaansa, sillä yleisössä mylvitään kun juoksijat tulevat maalisuoralle ja eräs kuski ohi mennessään karjaisi minulle, kuvaajalle: "OTA KUVA, TÄÄ VOITTAA!" ei oo vielä koskaan ratsastuskilpailuissa kesken suorituksen huudettu: "nyt voitetaan, ala kuvata!"

lämminveriruuna Loghill's King (i. Spotlite Lobell e. Ivy Garden ei. Express Ride)

suomenhevosruuna Poika-Osama (i. Poika Wiljami e. Sopu-Leidi ei. Suikku)

4 kommenttia:

  1. Nuo suomenhevosista napatut kuvat ja ensimmäinen lämpönen, onat kyllä parhaita, kun kaikki pistävät korvat tötteröllä menemään! =)

    VastaaPoista
  2. voittiko se hevonen sitten jonka kuski noin huusi? Hienoja kuvia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ihan sata varma huusiko sen minulle silloin johdossa ollut, mutta menetti johtoasemansa haastajalle vai oliko se niin, että haastaja huusi ja vei voiton. Kuitenkin rahasijoille pääsivät. :)

      Poista
  3. Todella upeita kuvia :)

    VastaaPoista