keskiviikko 19. syyskuuta 2012

16.9. Harjoituskoulu, Iisalmi

Kuvia kameran toiselta puolelta. Osallistuin harjoituskoulukilpailuihin Koljonvirran Ratsastuskeskuksella Iisalmessa sunnuntaina 16.9.2012. Kilpailut alkoivat osaltani varsin lupaavasti: olin edelliset yöt yövuorossa ja kilpailuaamuna nukuin pommiin. Onneksi olin laittanut herätyskellon liian aikaisin nukkumaan ja suoritukseni oli vasta päivän viimeisenä, joten minulle jäi hyvin aikaa valmistautua.

Olinkin kilpailupaikalla liian aikaisin, sillä arvioin ajan väärin, joka menisi kotitallilta kilpailupaikalle ratsastaen. Ventu oli melkein kunnollisesti koko matkan, mutta ihana mies, joka oli vieläpä moninkertainen ravikuningas oli sen mielestä liian ihana eikä Ventan mielestä matkaa olisi voinut jatkaa ilman pusuhetkeä. Minä en kuitenkaan ollut yhtä ihastunut pusutteluille, joten vein erävoiton. Toinen pöllöily sattui melkein kisapaikalla, kun tien vieressä oli tyhjä autonrengas: tamma joka ei pelkää junia, pyöriä, ravureita, autoja, rekkoja, lumiauroja tms. pelkäsi tyhjää rengasta. Kuitenkin päästiin perille hengissä ja hyvissä ajoin.

Verryttelyssä Muumi liikkui hyvin, mutta radalle mennessä jotain tapahtui: joko minä tai hevonen jännityimme ja kaahotimme pää pystyssä Helppo B / KN Special 2009 -ohjelman. Saimme kuitenkin ihan positiivisen arvostelupaperin, jossa oli paljon hyviä kommentteja, sekä prosentit olivat 55,200%. Jatkoon sain vinkkejä joihin pitää kiinnittää enemmän huomiota tulevaisuutta ajatellen.

Verryttelyssä näytettiin välistä näinkin hienolta
Ja radalle kun mentiin niin jotain tapahtui... :)

ravivoltilla sai jo edes vähän Muulin päätä alas.
Laukassa Venta laskeutuu yleensä kauniisti, kuvassakin liian avoimessa muodossa
Parempi! Huomaa minun keskittynyt ilme ja harhailevat kädet
Lopputervehdykseen kauniisti käynnissä

<3

Ensi lauantaina 22.9. on seuraestekilpailut Kuopiossa. Hyppään uljaalla lättäjalalla 70cm, joten mikäli kuvaajat ovat jo aamuyhdeksältä paikalla toivoisin kuvia meistä! Lunastan kyllä kaikki kuvani. :)

4 kommenttia:

  1. Se on kumma miten kaikki aina lässähtää ku menee niiden kouluaitojen sisälle ! Noo mutta harjottelua vaan... :) ihana toi viimenen kuva !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Onneksi olen kerran, tai korkeintaan pari, onnistunut siirtämään sen verryttelyn vau -elämyksen vasta radalle. :)

      Poista
  2. Mulla ois susta kuvia :) Mun pitää vaan käsitellä ne eka.. rajata lähinnä :).. mutta jos oot kiinnostunu nii laita säpöön: reveski11@gmail.com :)

    VastaaPoista