tiistai 5. maaliskuuta 2013

Kuukauden kuulumiset

Siitä on luvattoman kauan, kun viimeksi täällä kävin. Anteeksi, anteeksi, anteeksi! Viime aikoina tuntuu ettei kirjoiteltavaa ole löytynyt. Kuten moni minua facebookissa ystävänäni oleva on lukenut olen ollut täysin ilman satulaa kohta kuukauden. Ja hevosella jonka säkä on kuin Mt. Everest ja selkäranka koholla on kuukausi aika pitkä ja kivulias aika...

Parhaiten olen elämästäni olen päivitellyt instagramia (nimimerkillä mikey3001 - follow meee!), joten kaivoin kuluneen kuukauden kuvat sieltä esiin. Valokuvausrintamalla on hiljaista, sillä joka kauden perinteiset aloittajaisbileet eli Kiuruveden orinäyttelyt jäi tänä vuonna kuvaamatta. En jaksanut lähteä tuuleen ja tuiskuun ja totta puhuen, en oikeastaan edes halunnut. Saa nähdä miten kuvaamisen käy tänä vuonna, mutta tsempatkaa jos koette että minun kannattaisi jatkaa!


Tammikuussa 2013 kävimme maasta käsittelyn kurssilla Runnilla. Kurssilla keskityttiin perusasioihin, kuten väistöihin ja pysähdyksiin. Ventan ja minun yhteistoiminta oli vähän haparoivaa, minulla palelti varpaita ja tammaa ei huvittanut väistää etupäällään minua. Saatiin kuitenkin hyviä vinkkejä tulevaisuuteen ja varmaankin jatkokurssille suuntaamme. Ostin Ventalle meksikolaiset suitset, joihin vaihdoin käsintehdyn otsapannan. Suitset kaipaavat pientä remonttia ennen kisakauden alkua ja hieman järkevämpää otsapantaa. Ostin myös itselleni pyhäkypäräksi Lami-Cellin V-Elite Airin Swarovskin. En ole vielä ratsastanut se päässä, mutta se tuntuu ihanan kevyelle ja ilmavalle painavan Eurohunterin peruskypärän jälkeen.

Venta siirtyi tarhailemaan yksin erinäisten sattumusten kautta ja vaikka alkuun ajattelin, ettei ratkaisu ole hyvä olen muuttanut mieltäni järjestelmän toimivuudesta. Ainut harmittava asia on, ettei tamma liiku lainkaan luonnostaan enää tarhaillessaan, vaan seisoo portilla pää polvissa nuokkuen. Helmikuun alusta jäimme ilman satulaa, kun molemmat satulat todettiin epäsopiviksi. Vanha satula oli myös aiheuttanut jonkinsortin lihaskadon selkään, jonka vuoksi en enää halunnut ratsastaa sillä vaan rupesin treenaamaan paljaalla selällä.


Helmikuussa matkustin Helsinkiin katsomaan yhtä kaikkojen aikojen parasta bändiä ikinä! Päivisin minulle seuraa piti ystäväni Rufus -koira. Olin myös ihan hämilläni näyttäväni ihmiselle isossa kaupungissa, sillä kotikaupungissani menen töihin mahdollisimman mukavissa ja rennoissa vaatteissa ja muuten oleilen lähinnä tallivaatteissa. Ostin myös elämäni toiset korkokengät, joita itseasiassa käytinkin tuolla reissulla muutamaan otteeseen.


Helsingissä tunsin oloni vähän yksinäiseksi ja kulutin paljon aikaa Akateemisessa Kirjakaupassa sarjakuvia tutkimassa. Mukaan lähtikin Walking Dead volume 1-3, sekä vielä lähtöaamuna piti kipaista hakemaan yksi osa lisää kokoelmaani, sillä taisin jäädä heti koukkuun... The Killersin keikka oli MAHTAVA, vaikka olinkin melko hattuhyllypaikalla. Yritin huutaa että Brandon Flowers (The Killersin solisti) on tuleva aviomieheni, muttei se ehkä kuullut sitä...


Helmikuun kuvailut rajoittuivat karvaisiin perheenjäseniin, eli kissaani Tahvoon (vasemmalla), Ventaan ja siskoni kissaan Joonataniin (oikealla). Tykkään varsinkin oman kissani kuvien tunnelmasta, haluatteko nähdä lisää kuvia kissoista ja Ventan helmikuulta?


Nyt kuukauden ilman satulaa ratsastamisen jälkeen voin todeta, että tämä peli alkaa kulkea! Tosin kuukaudessa minulle on kehittynyt aivan järkyttävä tuoli-istunta ja lysö ylävartalo, jota sitten varmaan treenataan pois seuraava kalenterivuosi kokonaan. Mutta Pikku-Musta näyttää varsin mallikelpoiselta sporttieläimeltä verrattuna vaikkapa vuoden takaiseen olemukseen.


Haluatteko te nähdä lisää ratsastus-, Venta- ja kissakuvia mitä olen ottanut, vai oletteko te rakkaat lukijat suttuneet minulle sydänjuurianne myöten hiljaiselostani....? :)

5 kommenttia:

  1. Lisää vaan! Oli kiva yllätys että olit taas postannu :)!

    VastaaPoista
  2. jooo lisäälisää! kiva että vihdoin tuli postaus :)

    VastaaPoista
  3. Kuvia vaan tulemaan tuutin täydeltä, niitä on niin kiva katsella ja ihastella kuinka jotkut osaa ottaa niitä kuvia.

    VastaaPoista
  4. Joo Venta ja kisukuvia ihmeessä tulemaan! :D
    Ja koitahan saada raahattua ittes keväämmällä kuvailee, kun ulkokisakausi starttaa ;) Itse en ainakaan kyllästy kattelemaan kisaräpsyjäs!

    VastaaPoista
  5. Lisää lisää tietenki !! Ja kyllä sun pitää raahautua kuvaamaanki, ois suorastaan synti jos ei noin taitava kuvaaja kävis missään kuvailemassa ! :D ... vaikka ymmärrän kyllä hyvin kuinka ei aina vaan voi jaksaa !

    VastaaPoista