Pientä kremppaa

-- Valitusvirsi omasta tyhmyydestäni ja muutaman viikon aikaiset Ventakuulumiset --

Voi Ventua. Tein hieman ajattelemattomasti, kun saimme satulan muutama viikko takaperin: jo samana viikonloppuna rankkaan kouluvalmennukseen. Valmennuksen jälkeisellä viikolla ristikkoharjotteita kentällä ja viikonloppuna piti lähteä kisoihin hyppäämään ja menemään kaksi koulurataa. Mutta vanhuus ei tule yksin, valmennuksesta mummohevonen meni lihaksistoltaan niin jumiin, että kilpailut saivat jäädä osaltamme.

Ihmettelin jo valmennuksen jälkeen kuinka hevonen on niin jäykkä ja tuntui kuin se olisi ollut epäpuhdas ajoittain. No, niinhän se olikin, mutta vertyessään epäpuhtaudet hävisivät. Ja jäykkä se totisesti olikin takaa, sekä lavoilta. Ratsastin kevyesti viikonloppuna, yritin saada jumit laukeamaan, mutta kun tuntui että ongelma oli seuraavana päivänä vielä suurempi sai treenaaminen jäädä - hevonen pitää olla kunnossa, eikä kipeää kaveria saa kiusata.

Nyt viikon kävelytyksen, juoksuttelun, venyttelyn ja kahden linimentti -pullon jälkeen voin todeta että ehkä se tästä jo ensi viikoksi. Hevonen alkaa olla oma itsensä, se juoksee liinassa puhtaasti, sekä on innokkaasti lähdössä työskentelemään, eikä ole ihan niiiiiiiin hapan kuin heti valmennuksen jälkeen.

Oma mokahan tämä on, pitäisi muistaa ettei Venta ole kovin nuori ja notkea enää ja se on aina ollut jumiin menevää tyyppiä. Jatkossa ruokintaan ennen rankkoja treenejä ja palauttavana tuleekin mellakaljat + elektrolyytti, jatkuvaa venyttelyä ja lihastasapainon huolehtimista. En voi ajatella "koska ei ole ennenkään tarvittu mitään". 

Olen kuitenkin päässyt juoksuttamisen kanssa melkoiseen tulikokeeseen. Liinassa erittäin hyökkäävästi ihmistä kohtaan käyttäytyvä tamma ei pidä että Hänen Majesteettisuuttaan käsketään mitenkään. Apuohjavirityksillä aggressivisuus on jäänyt luimisteluun, hännän pyöritykseen ja hampaiden näyttämiseen, sekä muutaman yrityksen jälkeen tamma on luopunut suunnitelmistaan repiä minut palasiksi siihen paikkaan. 

Ensimmäisen kerran juoksutettuani Venta oli niin rento että päästin sen kentälle irti, jotta se saisi vapaasti kävellä ja touhuta miten haluaa. Näin jälkeen ajateltuna idea oli jo valmiiksi tyhmä: olin ensin puoliväkisin saanut tamman juoksemaan juoksutusympyrällä haluamaani vauhtia, ja jo siinä tilanteessa nähnyt kuinka sitä ärsyttää olemassa oloni. Sen jälkeen päästän sen irti tilaan, jossa olen myös itse hyvin suojattomana... Onneksi Venta ei tullut ihan suoraan kohti, vaan otti muutaman haparoivan sivuloikan ohitseni. Onneksi myös itse tajusin poistua turvallisesti aidan taakse odottamaan tulta syöksevän lohikäärmeen tasoittumista. Onneksi erimielisyydet unohtuivat jo ennenkuin päästiin talliin asti. Tällä kertaa oli onnea matkassa. 

"NOT TODAY BITCH!!!1"

Tiedostan itsekin, että en olisi saanut värähtääkään niiltä jalan sijoiltani mihinkään suuntaan. Tiedän kuitenkin, että vastaavissa tilanteissa voi käydä tositositositosi huonosti tämän eläimen kanssa, enkä minä ole luodinkestävä. Monikaan ei varmasti ole koskaan ollut samassa tilanteessa kanssani, eikä näin ollen osaa kuvitella mitä kaikkea voi tapahtua. "Sun pitäs vaan mennä ja näyttää sille kuka määrää" on ehkä yleisin lause mitä kuulen, mutta myöskin erittäin riskialtis oman terveyteni vuoksi - siispä meillä keskustellaan erittäin pitkään mitä tehdään tänään Ventan kanssa ja miten ne tehdään, sekä riskit minimoidaan olemattomiin.

Toivotaan että Ventu on pian taas treenikunnossa ja itseni tuntien minä opin virheeni vasta kantapään kautta, eikä tässä ole muita syyllisiä kuin minä itse... :)

Arvatkaa mitä sain synttärilahjaksi...? :)

Mutta jotain iloista: hyvää syntymäpäivää minä!