tiistai 25. joulukuuta 2012

Joulu paketissa

Moni varmaan vähän pidempään blogiani lukenut mitä tapahtui viime jouluna. Siihen sen enempää palaamatta, olen helpottunut kun huomenna alkaa minun arkinen aherrukseni ja pääsen takaisin sorvin ääreen, pois kaikesta jouluhässätyksestä ja kaikesta siitä mitä se tuo vuoden takaa mieleen: sillä ihan näillä hetkillä vuoden takaisessa elämässäni olen näkemässä yhden parhaista ystävistäni viimeistä kertaa.

Kävin tänään tallilla ja otin Venta-mummosta muutaman kuvan. Pitäisi joskus varata vähän lisää aikaa, että saisin myös muista tallilla asuvista hevosista kuvia, enkä vain Ventasta ja sen poikaystävästä Sulo-Suhlbergistä. Huomenna olisi kunnianhimoinen tavoite herätä aamulla aikaisin, käydä irtojuoksuttamassa (ja kuvaamassa) ennenkuin kellokorttikone tavoittaa minut klo 11.30. 

Muutin ulkoasua eilen, mitä mieltä olette?

Ventan poikaystävä Sulo-Shulberg, oikealta nimeltään Spiritas s. arv. 2001, suku tuntematon


Näillä kuvilla on n. 1,5h aikaero ottaessa, oikean puoleisessa kuvassa valo on jo huomattavasti sinisempää auringon laskiessa.

Venta huokaisi syvään kun osoittelin sen naamaan kameralla tallissakin ja alkoi poseeraamaan vienosti kameralla. Taitaa olla hevoskuvaajan hevosella rankkaa aina välistä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti