Klinikkakuulumiset

Lähes kaksi viikkoa sitten matkustin Ventani kanssa Oulun hevosklinikalle - jälleen. Olin SoMessa hyvin vaitonainen asiasta, sillä Ventan ennuste näytti todella huonolta. Olin jo valmistautunut pahimpaan, eli hautaamaan parhaan ystäväni ystävänpäivänä.

Blogissa jo aiemmin kertomani outo lihasruhje sai Ventan ontumaan - tai oikeastaan melomaan lavan ohi - ja nimenomaisesti oikeaa puoltaan. Kipulääkekuurin ollessa lopuillaan päästin Ventan kentälle irti, jotta tamma saisi käydä piehtaroimassa alastomana lumessa. En olisi ikinä kuvitellut, minkälaisen pukkirodeon ja laukkairroittelun tamma ottikaan. Ja ollen seuraavien tuntien aikana täysin jalaton, mutta vasemmalle.

Paikallinen eläinlääkäri kävi muutaman päivän päästä katsomassa rajusti kolmijalkaisesti liikkunutta Ventaani ja esitteli arvailuja: "voi olla ehkä sitä tai sitten ehkä tuota toista. Jos sinne klinikalle meette?". Päällimmäiseksi mieleeni jäi sanat röntgenkuvista, murtumista, erittäin pienellä todennäköisyydellä jotain pientä. Olin varannut Ventalle jo aiemmin tallipraktiikka tyyppisen "klinikan", mutta tallipraktiikka vaihtui oikeaan hevosklinikkaan, Ouluun.

Perjantaiaamuna lähtiessämme ajamaan aamutuimasta puhuin ääneen, kuinka Venta ei ehkä enää tulisi takaisin. Ahdisti valtavasti ottaa kopista perillä kolmijalkainen hevonen, joka kyllä sinnikkäästi taisteli saadakseen neljännenkin jalkansa maahan (ja käveli paremmin kuin kotona viikkoon). Kerroin eläinlääkärille, etten halua aiheuttaa hevoselle kärsimystä ja mikäli jotain vakavaa jaloista löytyisi päästettäisiin Venta vihreämmille ilman mittavia tutkimuksia. Onneksi hän ymmärsi yskäni taustalla ja totesi nopeasti, että kyllä tämä henkiin jää.

Heti ensimmäiseksi Ventan vasen etujalka johtopuudutettiin keskikorkealta, jolloin ontuma hävisi 98% kokonaan. Kun tamma kinkutti pitkin klinikan käytäviä vaihtui onnuttavan etujalan lisäksi onnuttavat takajalat. Kun kysyin miksi se niitäkin nyt yllättäen kinkuttaa totesi lääkäri, että sen asento missä se yrittää liikkua on niin vaikea ettei se muuten pääse eteenpäin. Kaikesta huolimatta tamma ravasi innokkaasti ja oli tarmokkaana uudessa paikassa.

Röntgenkuvissa paljastui oireiden syyksi sama vaiva kuin toisessakin etujalassa. Kehänivelen edennyttä nivelrikkoa, jota ei voida ikinä parantaa. Mutta oireet voidaan poistaa - Ventan jalkojen piikityshistorialla se luultavasti potkii eteenpäin loppuelämänsä näillä piikeillä. Kuitenkin eläinlääkäri määräsi käyttörajoituksen: ei esteille. Kavaleteille ja puomeille hän kuitenkin näytti vihreää valoa, mutta ratahyppäämistä tai kovaa estevalmentautumista Venta ei tulisi enää etujalkojensa puolesta kestämään. Nivelrikkohan etenee toisilla puolessa vuodessa ja toisilla kymmenessä vuodessa erittäin pahoiksi (eli hoito ei ole enää järkevää tai mahdollista). Vuodessa röntgenkuvaan oli ilmestynyt uusi luupiikki, mutta eläinlääkäri ei lähtenyt arvioimaan montako vuotta tamma kestää harrasteratsuna. Luultavammin tamman loppuelämän, onhan se kuitenkin jo 17 ikävuoteen ehtinyt.

Eläinlääkärin mukaan tamman ontuessa vasenta puoltaan joutui oikea puoli muuttumaan sen verran asennoltaan, mikä tulehdutti nivelen ja pahenti entisestään oireita. Asennon muutos taas nosti tamman kaulaan voimakkaan turvotuksen, mikä kerrytti nestettä. Ventan harjamatto heilui täynnä nestettä klinikalla pahemmin kuin yhdenkään orin ihraniska. 

Kuntoutusohjeena on kaksi viikkoa käyntiä, kolmannella ravia mukaan ja neljännellä asteittain takaisin normaaliin liikutukseen. Klinikan jälkeen annoin reilun viikon vain Ventan tarhailla ja liikkua päivittäin oman mieltymyksensä mukaan tarhassa, sillä en halua hätäillä kiireellä tamman kanssa. Kun saimme puuttuvan irtokengän jalkaan, olisi kävelytysurakka alkanut, mutta juuri silloin luontoemo päätti poistaa kotitalliltamme lumivaipan tuoden tilalle peilijään täynnä palanteita. Ei kiitos, en halua rikkoa itseäni enkä hevostani liukastelemalla muutamia kymmeniä metrejä päivittäin. Venta tosin on päässyt esittämään niiden 50m käyntilenkkien aikana levadea, piaffea ja yläfemmojen antoa. Mutta ne onkin jo ihan toinen juttu... :)

Kaikesta huolimatta ystävänpäivänä ollut klinikka oli yksi parhaista päivistä pitkään aikaan.

Rakas poni tuli vielä kotiin arkeani ilostuttamaan.