perjantai 7. helmikuuta 2014

Ratkaise ristikko -kilpailu


Uutta kilpailua pitkästä aikaa! Aihealue vaihtuu hieman,
mutta tiiviisti kuvausharrastuksen ympärillä edelleen pyöritään.

Kahden bloggaajan ja ystävysten Anskun ja Mintun yhteistyössä järjestämä Ratkaise ristikko -kilpailu sai ideansa, kun halusimme pitää jälleen yhteisen kilpailun edellisten ollessa niin suosittuja.

Kilpailun ideana on ratkaista ristikko, niin että jokainen kohta on oikein. Tehtävä on haasteellinen, mutta mahdollinen kaikille meidän lukijoillemme! Vastauksia voit etsiä meidän molempien blogeista tai kotisivuilta. Vastaus voi olla myös pienen päättelyt päässä. Se joka saa ristikon täysin oikein voittaa palkinnon (arvoltaan n. 25 euroa)! Mikäli useampi kuin yksi ristikko on ratkaistu oikein, lopullinen voittaja arvotaan pisteidenlaskun jälkeen. Kilpailun järjestäjät eivät saa auttaa kilpailijoita eikä tuloksia kerrota ennenkuin kilpailuaika on ohi.

Säännöt:
- Kilpailuaika 7.2.14 klo 19.00 - 21.2.14 klo 19.00. Kilpailuaikaa on tasan kaksi (2) viikkoa.
- Kilpailuun osallistuvan tulee olla molempien blogien julkinen lukija: Anskun blogi & Mintun blogi
- Toimiva sähköpostiosoite, jotta tavoitamme sinut mahdollisen voiton yhteydessä.
- Tulokset ja oikeat vastaukset julkaistaan mahdollisimman pian, viimeistään kahden (2) arkipäivän kuluttua kilpailu-ajan päättymisestä (keskiviikkona 26.2.2014).
- Jokainen voi osallistua niin monta kertaa kuin haluaa, kuitenkin vain paras tulos huomioidaan.
- Mikäli voittaja joudutaan arpomaan tapahtuu se ns. hatusta arpalippuja nostamalla.
- Mikäli voittaja ei vastaa sähköpostiin yhden (1) viikon kuluessa seuraavaksi paras sijaluvun saavuttanut / arvalla nostettu kilpailija voittaa palkinnon.

Palkinto (arvo n. 25€) selviää kuvista, se on kooltaan full ja nahkaosat ovat tummanruskeaa nahkaa. Palkinto postitetaan voittajalle kahden (2) arkipäivän sisällä, kun voittaja on vastannut voittamisesta kertovaan sähköpostiin ja ilmoittaa postiosoitteensa.


Kilpailuristikon ja vastauslomakkeen löydät tästä
Onnea kaikille kilpailijoille tasapuolisesti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti