tiistai 5. toukokuuta 2015

Tassut kylmäksi - miten?


Olen ollut onnekkaassa asemassa, kun olen saanut lainata Ootuksen jalkojen kylmäykseen tallikavereitteni omistamia kylmäysletkuja. Siis niitä puutarhaletkujen näköisiä, jotka viritetään jokaiseen jalkaan ja laitetaan hana päälle. Viidentoista minuutin kuluttua hevonen on ollut valmiina siirrettäväksi tarhaan tai karsinaansa ja sillä aikaa olen kerennyt laittaa päivän aikana käytetyt tavarat paikalleen. Helppoa ja nopeaa, sekä vaivatonta. 

Nyt kuitenkin tallikavereiden lähtiessä kesäharjoitteluihin letkut lähtevät luonnollisesti heidän mukaansa. Olenkin nyt risteyskohdassa, että miten jatkan jalkojen kylmäystä eteenpäin. Kuulun siihen ryhmään, joka ennaltaehkäisevästi kylmää hevosensa jalkoja, vaikka akuuttia tarvetta ei olisi. On urbaania legendaa, että hevosen jalat tottuisivat kylmäykseen siinä määrin, ettei akuutin vamman sattuessa kylmäyksen teho enää riittäisi vammanhoitoon. 

Vesi ja lumi ovat parhaita keinoja kylmätä jalat. Kesän korvilla ei kuitenkaan lunta luonnollisesti ole enää saatavilla, eikä toivottavasti olekaan ennenkuin ensi talvena. Valmennus- ja kilpareissuilla ei kuitenkaan ole mahdollista jättää hevosta kylmäysletkuihin seisomaan noin viideksitoista minuutiksi, eikä vesipisteit' ole siihen tarkoitukseen edes tarkoitettu kilpailuareenoilla. Pakastettavat kylmässuojat olisivat kätevät, mutta kotitallillamme ei ole pakastinta. Näissä suojissa olisi iki-ihana mukana raahaamisensa kylmälaukussa taakka. Vedellä aktivoitavista kylmäyssuojista en puolestaan ole kuullut mitään hyvää...


Mitä kylmäystapaa te suosittelette? Mitä itse käytätte?

40 kommenttia:

  1. Jalkojen kastelu kylmällä vedellä + kylmäsavi päälle.

    VastaaPoista
  2. Mä käytän pakastettavia, ja ei ole vaikeat ottaa mukaan kisareissuillekaan kylmälaukussa :) tosin jos ei pakastinta ole niin sitten vähän hankalaa ellei tuo kotoa kylmälaukulla.. Vesi on toki tehokkain, mutta aika läträämiseksihän sen kanssa menee, etenkin ilman noita letkuja. Ja ne taas on hankalaa kuljettaa niinkuin sanoitkin. Kylmäyssavea mulla on myös kesän kisoihin varattuna, mutta sitä en ole vielä kokeillut, melko kallista sinänsä kertakäyttöiseksi kylmäykseksi... Vedellä aktivoitavien kylmäreiden tehosta en ole myöskään kuullut hyvää, ja tutkittukin sitä on huonoin tuloksin, jos pakastinta ei ole tallilla niin sun tapauksessa ostaisin varmaan ne kylmäysletkut ja sitten valmennusten jälkeen kylmäisin kotona jos ette kauhean kaukana ole, tai pidempiä kisareissuja tee (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä!
      Nuo pakastettavat suojat kyllä tekisi mieli ostaa juurikin noita kilpailureissuja varten ainoastaan. Minä kun oon tosi huono laittamaan savea tai linimenttiä kinttuihin... :D

      Poista
  3. Kylmäysletkuilla meillä mennään, helpoin ja vaivattomin minun mielestäni. Pakastinta ei ole tallilla ja kotoa ei jaksa alkaa raahaamaan joka kerta. Sinuna ostaisin omat letkut ja kisojen jälkeen kotona kylmäys tai jos olette yötä reissussa niin hätävarana linimenttiä ja heti kotiin tultaessa kylmäys.

    VastaaPoista
  4. Meilläkin on tuollaiset kylmäysletkut ja hyvät on!

    VastaaPoista
  5. Entisellä hoidokilla kylmättiin aika ahkerana jalkoja.
    Alkuunsa tein sen ihan vanhanaikaisesti kylmää vettä laskemalla letkusta jalkaa vasten, mutta tää tietysti vie hirveästi aikaa, jos kaikki jalat haluaa kylmätä. Myöhemmin onneksi käyttöön tuli kylmäyssuojat ja oli kyllä kätevät. Kisareissuille voi tietysti olla vähän hankala raahata kylmälaukussa, mutta kätevät ne on!

    VastaaPoista
  6. W-Ice wrapit meillä ollut kohta vuoden, ilman niitä oltaisiin pulassa! Pakastinta ei meilläkään ole, vaan kylmälaukussa raahaillaan koti-talli-väliä. Talvisin ei tarvi tuoda kuin ehkä kerran pariin viikkoon pakkaseen, kun pysyvät viileässä sulamatta. Kesällä taas kuskataan useammin, mutta aika hyvin yön kuluessa jäätyvät. Letkulla jalat läpimäriks ja suojat siks aikaa jalkaan, kun siivoaa paikat. Suosittelen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmäyssuojat kyllä houkuttelevat, mutta se mukana raahaamisen vaiva... ei houkuttele. :D

      Poista
  7. Etkai ole kylmännyt jalkoja noin miten kuvassa, että vesi roiskuu ohi jalan?:D vai onko vaan havainnollistava kuva että mistä vesi tulee? Nauratti vain hauska kuva:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä laitan ihan jalkaa pitkin menemään. Havainnollistava kuva. :)

      Poista
  8. Kai "laitat" (en keksi parempaa verbiä :D) veden menemään jalkoja pitkin ettei se mene kuin kuvassa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä laitan, mutta vesi on hankala elementti kuvata hämärässä tallissa värittömyytensä vuoksi ;)

      Poista
  9. Koti oloihin letkut ja kisoihin sit pakkaat mukaan savea, sanomalehteä ja pinteleitä.

    VastaaPoista
  10. Mä en kylmää mun hevosen jalkoja ollenkaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni ei sitä tee, eikä se olekaan mikään absoluuttinen totuus pitää hevosen jalat kunnossa.
      Itse viisastuin vahingosta aikanani ja aloin kylmäämään rutiinin omaisesti.

      Poista
  11. En kylmää ellei ole tarvetta. Eli rankemmankaan treenin jälkeen en kylmää rutiinisti vaan luotan enemmän perusteelliseen loppuverkkaan ja kävelyyn sekä tarkkaan treeniohjelmaan. Kylmäsuojat olen kokenut parhaimmaksi jos tarvetta on kylmätä. Koen huonoa omaatuntoa veden "turhasta" juoksuttamisesta, joten vedellä kylmäämistä ei tule tehtyä. En tiedä, onko vedellä kylmäys sitten tehokkaampaa kuin suojien käyttö mutta suojat ovat meille olleet toimiva ratkaisu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole päässyt kokeilemaan käytännössä suojien ja veden tehoa, mutta mitä olen muilta kuullut niin vesi ja lumi ovat kaikista tehokkaimmat kylmääjät. :)

      Poista
  12. Yksi mainitsematon keino on opettaa seisomaan jalat vesisankossa/sankoissa. Tullut kylmättyä näinkin yhdestä jalasta kaikkiin neljään jalkaan kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainitsematon, koska keinona aika absurdi ja hasardi. :D Muistan joskus lapsena kokeilleeni tämmöistä kikkaa maailman kilteimmällä hevosella, mutta pitää olla aika vahvat ämpärit, että kestävät ison hevosen painon. Puhumattakaan siitä, että jos jotain yllättävää sattuisi ja hevonen säikähtäisi - ämpärit kintuissa.

      Poista
  13. Suosittelen niitä apkeetin kylmäpakkauksia pintelillä suoraan jalkaan vaan, jos jalat kastelee niin vielä parempi lopputulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Nämähän olisikin sen verran edullisia, että kehtaisi ostaa pidemmille reissuille mukaan, vaikka taitavatkin olla aika kertakäyttöisiä. :)

      Poista
    2. Tiia varmaan tarkoitti niitä sinisiä joita käytetään esim sairaaloissa. Ne käytössä itselläkin, sillä geelimuotonsa vuoksi asettuu jalkoihin näppärästi. Kisareissuille voikin sitten ostaa kertakäyttöisiä (iskusta aktivoituvia) jossei jaksa kylmäriä raahata mukanaan.

      Poista
  14. Ite en ikinä oo tykänny kylmäysletkuista aina ne vuotaa ja roiskaa muualle kuin jalkoihin. Muutenkin ne on epäkätevät ja kuluttaa vettä. Kylmäyssuojia käytettiin yhdellä aina jalkavaivaisella ja ne olivat hyvät ja kyllä enemmän kisaavat niitä kylmälaukussa kantaa mukana vaikka se voi kuulostaa vaivaannuttavalta ja Tiia laittokin nuo apteekin kylmäpussit pinteleiden kanssa. Eivät vie pakkasessa paljon tilaa ja ovat edullisimmat ja toimivat. Nyt sitten meillä on ihan vaan linimentit käytössä ehkäisevänä tervejalkaisella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en itse tykkää käyttää linimenttejä, kuin äärimmäisissä hätätapauksissa. Jotenkin tunnustaa, että ne ovat niin vahvoja aineita, että päivittäin käytettynä iho alkaa olla käyttöalueelta entinen...

      Poista
  15. Minäkin suosin jalkojen kastelua ja kylmäsavi päälle, vaikutuksen olen todennut paremmaksi kuin kylmäpatjat, jotka ovat myös satunnaisesti käytössä. Meillä tosin on pakastin tallilla.

    VastaaPoista
  16. En kylmää läheskään aina, mutta silloin kun innostun niin laitan ihan vaan sellaiset kylmäpakkaukset pinteleillä kiinni. En itse voisi kuvitellakaan laittavani vettä lorisemaan hukkaan niin pitkäksi ajaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmäysletkut ovat siitä kätevät, että vesi jakaantuu tasaisesti joka jalalle kylmäyksen aikana - säästyy vettä huomattavasti enemmän, kuin perinteisesti yksi jalka kerrallaan kylmättynä.

      Poista
  17. Mun kaverilla ois kerran käytetyt kylmäysletkut myynnissä 17e + postikulut. Meillä ei ole paikkaa missä seisottaa letkujen kanssa ja tarvittaessa käytetään savea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mähän voisin ostaa nämä pois kuleksimasta. :) Jos haluat vinkata kaverillesi, niin sähköpostiosoitteeni on aaveennet@gmail.com

      Poista
  18. Meil on kans toi savi toiminu tosi hyvin, sit kans kylmäsuojat. Ton saven kaa on vaa se et siinä on työnsä pestä poikkee se :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan joskus tallityöläisenä ottaneeni savi+sanomalehti -settejä pois. :D hahahha, se oli ihan kammottavaa.

      Poista
  19. Meillä kylmättiin viime vuoden keväällä lämppärin jalat joessa. :)
    Vesi on vielä sen verran kylmää, että siinä saa hyvin kylmättyä! Kunhan ei mene kokonaan uiskentelemaan.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa vesistössä seisottaminen on kyllä hyvä keino, jota on tullut muutaman kerran harrastettua. Ootus vaan tykkää lähteä polskimaan pidemmälle, niin sen kanssa en kehtaisi päivittäin uimassa käydä. :D

      Poista
  20. Ite kylmään aina valkkujen ja kisojen/ muuen vaan raskaiden treenien jälkeen vuokrahepan jalat. Meillä poni seisoo ämpäreissä, toiminu tosi hyvin vaik silti aina pelkää että poni ottaa sätkyt jostain ja lähtee ämpärit jaloissa ja kompuroi niittenkaa :/ ja si meilläki on käytössä kiirepäivinä linimentit, jos ei vaan kerkee kylmää vedellä jostain syystä niin pikapikaa vaan aineet jalkoihin ja tarhaan :D

    VastaaPoista
  21. Meillä ei tällä hetkellä mitään käteviä kylmäyskeinoja, mutta kun hepan jalka vähän turposi, kastelin oikein paksun ja imukykyisen pintelipatjan jääkylmällä vedellä ja käärin jalkaan

    VastaaPoista