Kadonnutta motivaatiota etsimässä

Pontus pääsi pitkästä aikaa juoksemaan kentällä omaan tahtiin minun valokuvatessa

 

Motivaationi koko hevosharrastukseen on kadonnut kuin tuhka tuuleen tämän syksyn myötä. Voin laskea sormilla ja varpailla montako kertaa olen päässyt ratsaille syyskuun jälkeen. Nyt mennään jo joulukuussa. Siinä missä ennen riensin heti aamulla herättyäni tallille intoa puhkuen, on aamuherätykset nykyään vaihtuneet sohvalla kahvikupin kanssa makaamiseksi. Lisäksi 12 tuntisen työpäivän jälkeen illalla en vaihda ratsastushousuja jalkaan, vaan pehmeät kotipöksyt.

 

Vaikka tiedän, että motivaationi palaa heti kun pääsen vähän hölkyttelemään ruunallani, niin se tuntuu jotenkin tosi absurdiselta ajatukselta juuri nyt. Ootuskin on metsittynyt niin, että se jännittää kovasti ihmisen selkäännousua ja pohjeapuja ensimmäiset viisi kierrosta. Eli pohjalta taas lähdetään kohti ensi kesää (kisoineen). Vaikka joutunen ehkä hautaamaan haaveet Ootuksen viemisestä vaativiin luokkiin, treenataan silti kokoajan takaraivossa ajatus niitä kohti. Ensi kausi menee jälleen helpoissa koululuokissa pitkällä radalla. 

 

Kotiratsastelijaksi en halua enää taantua, vaikka siinä ehkä säästäisikin pitkän pennin ja voisi enemmän keskittyä hevosvalokuvaukseen. En koe kotihömpöttelyä tarpeeksi motivoivaksi itselleni, vaan harrastekilpaileminen tuo sopivasti tavoitteita ja haasteita - "kahden viikon kuluttua on pakko hallita tämä ohjelma X kuvioineen Y, joten nyt ei ole aika löysäillä". Lisäksi oman kotikentän kiertäminen 365 päivää vuodesta on aika tylsää minulle ja hevoselle. Itselläni ei enää pää kestäisi.

 

O kuvittelee, että kun mennään täysii niin pääsee kovempaa, kun vähän kyyristyy...

 

... ettei tuulenvastus ole esteenä ...

 

... sitten pitäisi enää pysyä vain pystyssä

 

Yleensä en lannistu ihan pienestä, olen ihmisenä turhankin päättäväinen. Teen varmasti 110% sen eteen, että tavoitteeni onnistuvat, enkä anna periksi. Nyt kuitenkin tämä syksy on ollut ihan liikaa kaikkea; keuhkojutuista olen jo puhunut, satulankin mainitsin. Viimeisimpänä löydöksenä on Ootuksen suusta hammaspeikko. Sen alahampaissa hampaiden 2-3 välissä on diasteema molemmin puolin, joka pakkaa rehua. Kun hevonen syö keuhkojensa puolesta hapanta esikuivattua heinää on se vähän kuin cokista joisi paljon. Hampaat syöpyy.

 

Ajattelin, että hätä ei ole tämän näköinen ja hankin suunavaajan. Tunnustelin hampaita ja huuhdoin suuta paineruiskulla. Mitään ei tullut ulos. Epäilin jo, että onko konitohtori nyt sekoittanut potilaat keskenään, koska minä en hampaista löydä mitään. Kunnes se osui yksi päivä käteen. Iso rehuklöntti, joka ei ollut lähtenyt huuhtelussa irti - enkä ihmettele. Nyhdin sitä sormin samalla kun tulehtunut ien valui verta, kunnes viimein sain jo pitkälle mädäntyneen rehumöykyn irti. Haju oli mitä vastenmielisin, enkä löydä sille mitään verrattavaa. Ei edes mädäntynyt kananmuna tai ruumiinavauksen lemu vetänyt sille heinätupolle vertoja.

 

Seuraavana päivänä tunnustelin hampaita taas ja rehutuppo sieltä jo kaukaa vilkutti minulle. Taas yritin vedellä, mutta päädyin sen lopulta sormin mekaanisesti nyhtämään irti. Niin tiukassa se on. Ootus-parka seisoo kiltisti kohtaloonsa alistuneena, kun minä olen käsi kyynerpäätä myöten sen suussa.

 

 

 

jos Ootuksesta ei enää muuta iloa minulle ole, niin ainakin sitä on kaunis katsella. Eikö ;)

 

Olen harkinnut vuokraajan hankkimista Ootukselle, sillä koen valtavan huonoa omatuntoa jos en pysty liikuttamaan sitä kuutta kertaa viikossa. Olisi myös enemmän kuin helpottavaa, että joku muukin pystyisi hoitamaan sitä toisinaan. Viime keväänä kävi pari kokelasta, mutta erinäisistä syistä he jäivät kelkasta pois. Minulla on ollut muutama ilmoitus netissä, joihin on tullut maltillisesti vastauksia - eikä kukaan ole enää vastannut minulle sen jälkeen, kun olen kertonut enemmän hevosestani. En tiedä kuka meistä on se turning-down: minä, Ootus vai me kombona... :D

 

Yritän ajatella asiaa parhain päin ja lähden metsästämään kadonnutta motivaatiotani minilomalle Tallinnaan ja sitä seuraavalla viikolla pariksi päiväksi vanhalle kotiseudulle. Lisäksi hankin uuden tatuoinnin, josta olen aika iloinen <3 Yritän vakuuttaa itselleni, että tämä hammasjuttu on sinänsä pieni ja verrattaen yleinen vaiva nykypäivänä hevosilla, eikä vaikuta tuleviin treeneihin. Kun nyt vaan kaikilta irtokengiltä ja koppuraksi jäätyneiltä kentänpohjilta päästäisiin edes suorittamaan muutakin kuin käyntiä ympäri tiluksia.

 

Onneksi pari kelvollistakin kuvaa tarttui muistikortille ;)

 

Keuhkokontrollissa

Vierailimme klinikalla keuhkokontrollissa. Olin sinänsä toiveikas, koska Ootus on voinut minun mielestä paljon paremmin nyt viime aikoina. On jo vähän ratsasteltu, mutta yskintä on jäänyt pois. Tallinpitäjä oli kertaalleen kuullut sen köhäisevän tämän kuukauden aikana.

 

Lähtötohinoissa Ootus venytteli kuin kissa, hyvin tyypilliseen tapaansa. Se oikoo selkänsä ja raajansa nähdessään trailerin, kuin valmistaakseensa itseään tulevaan kilpailusuoritukseen. Olin kuitenkin varustautunut hyvissä ajoin talveen ja asentanut hokkikengät alle - jonka seurauksena Ootuksen hokit jäivät hoitopaikan kumimaton reunaan kiinni. Paniikki välähti sen silmissä ja tiukalla kiskaisulla se sai miltei koko kengän irti. En lannistunut. Nappasin kengän viimeisetkin naulat irti, koska kenkiähän nyt aina lähtee irti, kun niissä on tilsakumit. Samalla mietin osallistuvani irtokenkäkurssille, koska on harvinaisen perbeeristä olla aina vinkumassa kenkääjiä tontille.

 

Itse kontrollissa tehtiin hyvin samat toimenpiteet kuin viimeksi: tähystyksessä hengitystiet olivat siistimmät kuin viimeksi, vain yksi klöntti räkää ja keuhkoputken ja keuhkojen liitos näyttivät siistimmältä kuin viimeksi. Eli yskintää oli ollut vähemmän. Tehtiin BAL-tutkimus ja särjettiin kaikkien heikkomielisten sydän ruunan lohduttomalla yskinnällä.

 

Jäimme tällä kertaa odottamaan tuloksia, sillä viimeksi sain tulokset puhelimessa ja erikseen noudin vielä lääkkeet. Ilmaan jäi liian monta kysymysmerkkiä. Pontus sai tällä kertaa heräillä karsinassa, jossa se keskittyi tuijottamaan kaihoisasti ikkunasta. Ajattelin mielessäni, että tuo hevonen se vain rakastaa ulkoilua enemmän kuin mitään muuta.

 

 

Tulokset olivat melko lohduttomat. Täysin samat, aavistuksen jopa huonommat, kuin viimeksi. Eli käytännössä kuukauden rupeama aamuin illoin tallilla oli täysin turha. Keskusteltiin lääkehoidosta ja kerroin olevani enemmän kuin väsynyt tähän rumbaan, ei ole tavallisella työssäkäyvällä ihmisellä mahdollisuutta hoitaa jotakin kaksi kertaa päivässä, kun hoidettava ei sijaitse edes samassa kunnassa. Koska kaikista tärkein lääkeaine mast-soluvälitteisessä IAD:n hoidossa on Lomudal, eikä sitä ollut klinikalla tai apteekeissa, päädyttiin ratkaisuun, että inhaloitavat lääkkeet annetaan 1 krt / pv. Kuitenkin niin kauan, kuin Lomudalia minulla vielä on, niin riemua riittää kahteen otteeseen vuorokaudessa.

 

Eläinlääkäri heitti pallon ilmaan olosuhteiden hoidosta. Tällä hetkellä Ootus asuu siis pienessä yksityistallissa, mikä on remontoitu vanhaan navettaan. Se ulkoilee päivittäin vähintään 12 tunnin ajan, kesäisin se on 24/7 laitumella. Se syö esikuivattua heinää ja sillä on karsinassa olkipelletti, jota vielä kostutan kastelukannulla. Kun aamuisin tulen talliin yön jäljiltä ei sieltä pistä kusenhaju nenään tai ilma seiso raskaana paikallaan. Eli olosuhteet ovat todennäköisesti aika hyvät. Niin hyvät, kun voit tallipaikan vuokralaisena vaikuttaa.

 

Koska IAD ei vastannut hoitoon mitenkään voi sen olettaa olevan jo kroonista. Eläinlääkäri vertasi kolmikirjaimista tautia ihmisten astmaan. Pihatto / ulkokarsina voi olla hyvä ratkaisu, mutta sen voi tietää vasta sitten, kun siellä pihatossa ollaan. Keuhkoihin kun voi vaikuttaa negatiivisesti toisella ilman kuivuus ja toisella ilman kosteus. Ainakin itse koen tukehtuvani pakkasilmalla helpommin, kuin kosteassa, vaikka minulla ei astmaa ole. Luin uusin silmin vanhoja hoitovihkoja: "tänään kova pakkanen, hevonen yski ratsastuksen alussa pari kertaa, muuten pirteä" tai "Ootus on yskinyt tällä viikolla joka päivä rasituksen alussa, muuten pirteä eikä kuumetta". Eli todennäköisesti sillä on ollut tämä helvetin keuhkorutto koko sen ajan mitä se on minulla ollutkin, reilut kolme vuotta.

 

 

Olemme asuneet vuosien saatossa hyvin erilaisilla talleilla. On ollut navettaan rakennettua 10 hevosen tallia koneellisella ilmanvaihdolla 8h tarhauksella ja 25 hevosen tallikäytävää, joka oli juuri saatu rakennettua meidän siihen muuttaessa. Hevoset tarhaili n. 12 h ja ilmanvaihtokoneet surisi. Kaikissa on syöty esikuivattua, kuivitukseen on käytetty vähän kaikkea: kutteria, turvetta, pellettejä. Kaikissa näissä Ootus on yskinyt joka talvi. Minä heräsin siihen nyt vasta, kun totuus kolkutti olalle. Sinänsä tämä koko älytön rumba sai alkunsa siitä, että hevonen yskähti parina päivänä levossa ja joka kerta rasituksen alussa. Joku olisi ajatellut, että latua vaan, kun hevonen kulkee. Ja kulkisihan se.  

 

E nyt suinpäin ryntää vaihtamaan pihattoon tai ulkokarsinaan. Mikään ei sano, etteikö se yskisi sielläkin, joka oli myös vallitseva eläinlääkärin näkemys. Siksi kokeilemme omalla kotitallimme olevaa pihattoa ensi syksynä, sillä se on tällä hetkellä täynnä. En halua muuttaa muuten hyvistä olosuhteista täysin tuntemattomaan, kun mikään ei sano että ongelmat loppuisivat siihen. Pahin pelko on, että jäätäisiin vaille kunnollisia treenimahdollisuuksia epämieluisaan paikkaan. Eläinlääkärin mielestä IAD ei ole suora linkki puhkuriin, eikä voi sanoa meneekö sen muodostumiseen vuosi, viisi vai kaksikymmentäviisi. Vai kenties loppuikuisuus. Tärkeintä on pitää hevonen oireettomana, mitä se on nyt ollutkin. Lisäksi, että sen inhaloitavat lääkkeet tippuvat piakkoin 1 krt / pv kevensin lompakkoa entisestään tilaamalla NAF Five Star Respiratoria 1,5 kiloa. Sen pitäisi kestää n. 3kk, yli pahimman talvikauden.

Kunhan saamme puuttuvan kengän jalkaan alkavat taas treenit, aluksi mennään kevennetysti hevosta kuunnelle. Tarkoitus olisi n. 1,5 kk päästä ratsastamaan kuten ennenkin, eli n. 5-6 krt / vko keskiraskaasti. Koska Ootus on vaivainen myös jaloistaan ei kerta rysäyksellä lähdetä hommiin. Yritän myös lohduttautua, että hevonen jonka röntgenkuvat ovat täynnä harmaita hiuksia liikkuu puhtaasti, kun muistaa pari nyrkkisääntöä  - ehkä se myös elää siis 1,5% viitearvosta huonommilla keuhkoillakin ;)

 

 

Olen vähän pahoillani näistä ikuisista puhelinkuvista.

Pitäisi ulkoiluttaa oikeaa kameraa päiväaikaan kotitallilla enemmän.

Niin tai näin, aina väärinpäin

Jos Ootus saisi valita miten tänään treenataan, niin aina vaan uitaisiin <3

Kun satulaseppä oli tulossa tallille vaikutti ihan hyvältä idealta toppauttaa kaksi vuotta käytössä ollut koulusatula uusiksi. Muutamaa sataa euroa myöhemmin oli pehmoinen ja ihana satula, joka istui Ootukselle mallikkaasti ilman romaania. 

Seuraavana päivänä nousin innokkaasti ratsaille, saadaan jo vähän rasittaa keuhkojakin. Ootus käveli ensin hetken jonka jälkeen se pysähtyi täysin - suostumatta liikkumaan eteenpäin. Koska ruunan ruttelo osaa joskus kokeilla rajojaan, kannustin sitä vain eteenpäin. Ravissa kulki ihan siivosti, joskin kulmiin omituisesti jarrutellen. Laukkaamaan se ei kuitenkaan suostunut, mikä viimeistään sai tuntosarvet kuskille pystyyn. 

Tää oli hyvä.

Hevonen jonka paras askellaji on laukka - sekä laadullisesti, että se on sille itselleen mielekkäin - ei noin vain katoa. Lisäksi ei auta yrittää ratsastaa paremmin, koska vuosien saatossa Ootus on kyllä oppinut mitä epäselvät apuni yrittävät kertoa sille. Yritin uudestaan laukkaa, valmistelin noston huolellisesti ja yritin nostaa. Nousihan se noin kahden askeleen ajaksi, jonka jälkeen Pontus laukkasi selkä köyryssä (vetää takajalat etusten välistä, selkä on pyöreänä) pomppien tasajalkaa, että ahdistaa. 

Tallissa katselin satulaa tarkemmin ja ihmettelin ääneen. Tulin hetkellisesti siihen tulokseen, että satula ilman romaania tuntuu niin omituiselta Ootuksesta, että se vähän pelästyy erilaista fiilistä, eikä kykene liikkumaan. Olihan satula muutenkin vähän niin ja näin, ei ehkä kaikista optimaalisin tähän ylisyöneeseen olomuotoon nähden.

Kuka huomaa mistä kohtaa puristaa...

Seuraavana päivänä ratsastin estesatulalla, joka ei istu oikeastaan mitenkään päin. Satulansovittaja sitä kehuu, mutta oma fiilis siitä ei ole kovin vakuuttunut, sillä se valuu eikä tunnu edes asettuvan selkään. Mutta siinä on romaani, jota Ootus ilmiselvästi kaipasi. Tällä rutkusatulalla se liikkui iloisesti ja tasaisesti. Eli tykkäsi.

Kunnes tänään kahden vapaapäivän jälkeen nousin koulusatulalla selkään. Alkutuntuma oli hyvä, hevonen kuulolla, tuntuu ettei penkki keiku. Viidessä minuutissa pakka kuitenkin levisi niin, että hevonen juoksi alta karkuun pää pystyssä, laukkasi täysin paikallaan eikä suostunut kääntymään. Lisäksi minulla itselläni oli fiilis, kuin istuisin katapultissa. Satulaa nostaessa selästä Ootus irvisti ja kun tökkäsin selkärankaa niin siitähän se ilo repesikin.

Tääkään ei oo hyvä. Pontus ei tykkää kun kuski keikkuu holtittomasti ja ottaa askeleen alta pois, jos tasapaino horjuu.

Koska vastoinkäymisiä on ollut niin paljon, en jaksa oikeastaan enää edes välittää tästä. Satulan etsiminen lyhyeen selkään, hevoselle jolla on isot lapakuopat ja lavat, sekä omintakainen tyyli liikkua on ihan helppo juttu. Lisää tvistiä saadaan, kun satulansovittaja huomaa, että hevonenhan on ihan vino lihaksistoltaan ja toinen puoli lihasköyhempi. Rahallahan siitäkin selvitään...

Mutta mikä on todennäköisyys että satula, jolla hevonen on liikkunut vuosia hyvin muuttuu toppauksen jälkeen täysin kammottavaksi? No, ehkä yksi tuhannesta. Ostaessani satulan siinä oli melko vajaat toppaukset, se istutettiin romaanin kanssa sopivaksi lapakuoppien takia. Vaikka toppaukset olivat vajaat, ne olivat silti pehmeät ja "napakat". Vuosien aikana ne ovat kuitenkin menneet muhkuraiseksi. Nyt kun satula topattiin uudestaan, siihen tuli muhkeat toppaukset. Se ilmeisesti muutti toppauskulmaa takaa niin, että Ootus ei pidä.

Itkuvirsi

 

 

Klinikasta on kulunut kohta kuukausi ja lääkitystä on mennyt alas täydellä volyymilla tasan kaksi viikkoa. Eli kaksi kertaa päivässä, joka päivä. Hauska combo toteuttavaksi, kun tallimatka on kohtuullinen (n. 20 min) ja teet kolmivuorotyötä 12 h vuoroissa. Olen herättänyt Ootuksen klo 5 uniltaan, kun se on pää heinätyynyllä nukkui niin pienellä kippuralla, kuin tuommoinen 170+cm nyt menee. Vastaavasti olen ryöminyt tallille töistä klo 23 aikaan illalla antamaan astmapiippua, kun Ootus jo ottaa iltauniaan karsinassa.

 

Viime viikolla olin väsymyksessä ja pienessä epätoivon vallassa jo valmis luovuttamaan koko touhun. Halusin vain kotiin äidin luo ja juoda kaakaota, kun universumi vastusti minua rankasti. Ei riittänyt pelti- ja peurakolari, kun bensa-asemalta loppui bensiini juuri minun kohdalla. Vieden viimeiset rahat kaksi päivää ennen uutta tilipäivää... Kaiken kruunasi puolittainen irtokenkä, jossa ei ollut ensimmäistäkään naulaa sisäsyrjällä, mutta sitäkin tukevammat naulat ulkosyrjällä. Itkua tihrustaen kaksi tuntia työskenneltyäni puukolla sain kengän lopulta irti (viimeisen voitelun teki tallinpitäjä, koska minä oikeastaan istuin enää lattialla nyyhkyttämässä).

 

Viime päivinä Ootus on osoittanut merkkejä siitä, että sen nuppi leviää tarhassa seisomiseen hetkellä millä hyvänsä. Varsinaisesti mitään tuhmaa se ei tee, mutta näplää suullaan kaikkea mahdollista ja taluttaessa on reippaasti etenevää mallia. Tiukassa treenissä se laahustaa jotenkuten perässä, mutta sairaslomalla siitä kuoriutuu oikea Valentin Kononen.

 

 

 

 

Päätin, että tarjoan sille mielenvirkistystä ja juoksutan muutaman kerran ennen kuin alan kävellä sen kanssa selästä käsin. Yleensä ei ehditty kuin kentälle asti, kun Pontus ampaisi matkaan häntä pystyssä liihottelemaan. Kunnes sitten tänään nousin selkään. Ootus oli ihmeen vetelä jo heti alkuun, mutta oletin sen johtuvan vesisateesta. Pontus ei tykkää, että sen naamaan sataa. Juoksutin aluksi n. 10 min, talutin muutaman kierroksen ja nousin selkään. Kolme ympyrää ravia molempiin suuntiin, paljon käyntiä  ja yksi kierros laukkaa molempiin kierroksiin. Lopulta yksi raviympyrä ja kävelemään. Havahduin lopetellessani käyntejä, että O puuskuttaa edelleen. Siis PUUSKUTTAA. Ei ole hengästynyt vaan läähättää kuin maratonin jälkeen.

 

Seurasin puuskutusta pitkään. Käveltiin ja käveltiin, lopulta aloin epäillä että olenko niin pullukka, että nääntyy koko konttura allani. Lopulta hengitys tasaantui, aikaa oli kulunut 30 minuuttia rasituksesta. Itketti (toim. huom. en yleensä ikinä itke, sanon vaan rumia sanoja ja jatkan eteenpäin) että miksi menin ratsastamaan. Nyt sillä on saletisti puhkuri ja ei tästä peliä tule. Monttuun vaan. Tätä mieltä oli myös ei-heppaihminen töistä. Että kannattaisi miettiä, onko oikein pitää ja kärsiikö eläin. Pahoitin vähän mieltäni (toim.huom. yleensä en koskaan pahoita mieltäni).

 

 

Lopulta yritin järkeillä, että jätin hevosen periaatteessa täydestä kilpakunnosta suoraan seisomaan tarhaan. Se, että minä koen isoksi jutuksi lenkkeillä 5 km matkan kolmesti viikossa isoksi jutuksi, ei se tunnu hevosessa oikeastaan missään. Pontus on lähinnä siis seisonut viimeiset kolme viikkoa, kävelemällä ehkä n. 1000 askelta päivässä. Tarhassa se ei juurikaan liiku siis mihinkään itse. Lisäksi näin jälkikäteen ajateltuna n. 30 minuuttia kestänyt rasitus oli aika kohtuuton, koska se sisälsi paljon ravia ja laukkaa (liinassa lähinnä). En vaan jotenkin osaa itse yhtään suhteuttaa, kun hevosellani on aina ollut tiukka kisakunto ja se on jaksanut porhaltaa monta kisarataa päivään. Lisäksi lämpömittari näytti +8 ja hevosellani on tiivis talviturkki. Kaiken tämän hyvän lisäksi olen tuntenut hevosen jaloissa erinäisiä lämpökohtia, turvotuksia ja olipa yhdessä mielestäni jo jopa vähän impparia.

 

Oli miten oli. Parasta tässä koko sopassa on ollut se, että Pontus hörisee minulle tervehdykseksi ja kävelee tarhasta empimättä luokseni. Kontrolliin on aikaa nyt 1,5 viikkoa ja yritän olla ratkeamatta liitoksissani ennen sitä. Taidan tarvita kuitenkin ihan vaan varuilta foliohatun ja lobotomian. Siellä klinikalla saadaan vastauksia ja eihän tämä nyt monttudiagnoosi ole. Eihän?

 

 

 

Pitää olla huolissaan

 

Kirjoitin vajaa kuukausi sitten, kuinka Pontus Pilatus oli vähän köhinyt. Köhimisestä oli silloin takana vasta muutama päivä, mutta jotenkin takaraivossa jyskytti että kannattaisiko se sinne klinikalle viedä. Keventelin tuttua maastopätkää kaksi viikkoa, oirehdintana aina sama: muutama kuiva yskäisy rasituksen alussa, ei limaisuutta, lämpöä tahi merkittävää sierainvuotoa. Yritin laittaa ruokintaan valkosipulia tupla-annoksella ja pitää sykkeet alhaalla, mutta liikunnan normaalina. Ei helpottanut.

 

Yksi yö heräsin kolmelta aamuyöllä miettimään, että yskiiköhän se taas ja löytäisinköhän minä nyt googlesta jonkun yleispätevän ohjeistuksen. Kunnes tajusin. Enhän minä - järkevä ihminen - pysy järjissäni, jos kyttään joka päivä hevostani ja seisotan sitä mututuntumalla. Aamulla varasin klinikan, lähinnä itseäni varten.

 

Koska matkasta jäivät taas vaihteeksi kaikki apukädet (on muuten sikahelppoa luoda uusi tukiverkosto, suosittelen kaikille muuttoa toiselle puolelle Suomea ...), lähdettiin taas kerran ihan keskenämme. Onneksi Pontus osaa nykyään käyttäytyä vieraissa paikoissa, joten omatkin kädet riittävät.

 

Klinikalla sitten vähän tutkittiin. Kerroin oirehdinnan, kerroin myös että onhan se yskinyt aina minulla ollessaan talviaikaan. Yleensä en ole siihen kiinnittänyt sen suurempaa huomiota, koska vironhevosista aika moni yskii. Nyt nousin takajaloilleni, koska se yski myös levossa (joka tosin loppui muutaman päivän jälkeen). Tähystettiin hengitystiet täysin puhtaiksi, ainoastaan keuhkoputken päästä pystyi näkemään, että yskitty on, koska alue oli punertava. O oli niin hienosti rauhoittamatta näytteen oton ajan. <3

 

 

 

Eläinlääkäri kertoi, että tämmöisissä tilanteissa nyt sitten yleensä otetaan keuhkohuuhtelunäyte (jatkossa tekstissä BAL), jotta se kertoisi kuinka paha pölyallergia tällä nyt sitten olisi. Olin täysin tyyni klinikalla. Pölyallergia, pikkujuttu. Näyte otettiin, mutta se valmistuisi myöhemmin. Sitten alkoi minunkin silmät vähän avautua, kun minulle esiteltiin inhalaattorin käyttöä. Inhalaattori = inhaloitava lääke = keuhkoja avaava = doping. Hevoselle kontrolliin asti kevyttä liikuntaa hengästymättä, joka on 3 viikon päästä.

 

Pakkasin hevoseni ja istuin tyrmistyneenä autossani. Pölyallergia. Minun hevosellani. Mitä minä nyt teen? Kestääkö tämä enää rasitusta? Pitääkö meidän nyt muuttaa pihattoon? Onko tämä jo kroonista? Itketti oikeastaan aika paljon.

 

Kun BAL näytteet valmistui, niin paljastui se että Ootuksella on IAD (inflemmatory airway disease). Viitearvo on 1,2%. Toisessa keuhkossa se on 2,0% ja toisessa 3,7%. Hyvin pieneltä nämä kuullostaa mutta... Eläinlääkäri varoitti, että IAD vastaa huonosti hoitoon ja uusii helposti. IAD ei ole puhkuri (RAO), mutta hoitamattomana johtaa semmoiseen. RAO:ssa uloshengitys on vaikeaa, IAD:ssa helppoa. RAO tulee vanhoille hevosille (jotka ovat aikansa huonokeuhkoisina pölylle altistuneet) ja IAD yleensä nuorille. IAD syntymekanismi on hieman tuntematon, mutta siihen todennäköisesti vaikuttavat sairastetut bakteeri-/virusperäiset hengitystieinfektiot, jotka ns. jäävät päälle. Tai keuhkoverenvuoto. Tai ihan vaan joku syy X.

 

 

 

 

Tärkeimpänä on olosuhteiden hoito, eli pölyämätön ympäristö; tallissa oloa mahdollisimman vähän, kuivikkeet tai heinä eivät saisi pölistä. Lisäksi osanen laskea myös sen, että pölisevät hiekkakentät, maneesit ja siitepölyajat ovat vaikeita. Inhaloitavia lääkkeitä tulee 3 erilaista, joita annetaan kahdesti päivässä. Viikkoa ennen kontrollia aloitettava köykäinen liikuttaminen, jotta kontrollissa olisi jotain mitä kertoa. Levossa kun ei yski nytkään ilman lääkintää. Nyt vaan seisotaan ja syödään esikuivattua. Säilö olisi parasta evästä, mutta se vie hampaat luvattoman nopeasti huonoon kuntoon.

 

No. Enpä voi muuta sanoa, kuin että voi perkele. Ei paljon huonompia tuloksia voisi tulla. Koska jatko on kysymysmerkillä, niin ei paljon hurrailla. Netissä olevat lääketieteen kuvaukset antavat toivoa siitä, että paranemisennuste on hyvä. Ehkä siitä siis hupikilpahevonen tulisi taas. Jos Ootus vastaa huonosti lääkehoitoon, niin silloin se todennäköisesti tarvitsee talvikaudet inhaloitavaa - jos se siis auttaa. Parastahan olisi saada pihattoon pois pölystä, mutta toisaalta taas pakkasilma myös ärsyttää keuhkoja. Minulta kysyttiin, että aionko vaihtaa hevosta. En aio, koska hevonen on minulle perheenjäsen, eikä vain urheiluväline. Ootus saa elellä minun lompakolla, kunnes koittaa elon viimeinen päivä.

 

Olen menossa viikonlopuksi Horse Show'hun. Piti hankkia uutta kisahuopaa ja kaikkea kivaa, mutta koska klinikkaan meni pitkä penni ja ei voi tietää mitä tuleman pitää, niin shoppailut jää nyt tällä kertaa aika vähiin. Yritän kuitenkin nauttia viimeisestä viikonlopusta ennen 2 krt / pv tallirumban alkua !

 

 

Postauksen kuvat on ottanut Hanna Mäntynen

Setelit viuhumaan

Kaikki kuvat on keväältä kun Pontus sai lyllertää uudella laitumella kera kamujen

Käytin tänään autoani katsastushuollossa. Aikaa meni 45 minuuttia, summa oli 162 euroa. Lopputuomiona oli, että tämä X ja tuo Y on vaihdettava / korjattava ennen katsastusta. Olin ihan ymmyrkäisenä enkä tajunnut heti avata suutani. Eikös tämä jumalauta ollut huolto sitä varten, että se menee katsastuksesta läpi. Sen vikalistan olisi saanut katsastuksesta hintaan 29 euroa. Nyt maksoin siitä aika moninkertaisesti. Kaasutin pois vitutuspäissäni, kun olin ensin varannut uuden ajan korjaushuoltoon. Minua oli huijattu. 

Hevosmaailmassa kuitenkin monesti sumenee rahantaju silmissä ja maksamani 162 euroa on taskuraha. Työkaverini monesti utelevat paljonko hevosen pito maksaa kuussa pääkaupunkiseudulla. Ja mehän ollaan Keski-Uudellamaalla, Tuusulassa. Ytimeen on vielä matkaa. Silmät suurenevat kun kerron että noin tonni kuussa. Give or take. Vähän vaihtelee. "Herranenaika miten kallista!", "Ei minulla olisi varaa!". Tallivuokra 550 euroa, Ootuksen oma ruokavalio n. 45 euroa / kk, halli 100 euroa / kk, kengitys n. 65 e / kk (väli on 7 vkoa, joten jakaantuu kivasti parille kuulle), vakutuukset pari kymppiä. Siinä sitä alkaa jo olla. Lisäksi joka kuukausi tulee joku yllättävä meno joka imaisee summan X palvelusta / tuotteesta Y. Esimerkiksi tässä kuussa on trailerin katsastus, hengitystietähystys klinikalla, ruokintamuutos, uusi sadeloimi. Siinäpä sitä tonni alkaa olla imaistuna. Ensi kuulle jää raspaus, satulan toppaus + vastinhihnojen vaihto. Työmotivaatio löytyy joka kerta kun tiliotetta vilkaisee. Itsestäni tuntuu, että kyllä tässä kohtuullisilla summilla päästään elämään, jotkut ovat sitä mieltä että halvalla lähtee. Kai se sitten maallikon korviin kuullostaa paljolta.

Suomalaiseen kulttuurin kuitenkin kuuluu, ettei kerrota ihan kaikkea. Rahasta on vaikea puhua. Harvemmin kuulee kerrottavan mitä hevosesta on yksilönä maksettu. Jos asiaa kysyt niin olet nokkava tallinaapuri, joka haluaa päästä kehuskelemaan että minunpa hevonen oli kalliimpi kuin sinun lällälää. Hevosen ostohintaa suojellaan tiukemmin kuin valtion salaisuuksia. Itse en henkilökohtaisesti välitä, kuinka paljon kaverini tienaavat / mitä niiden hevoset ovat maksaneet. Joku tienaa käteen reilun tonnin kuussa, toinen kuusi. Aivan sama minulle, koska minulta se ei ole mitään pois. Silti, haluaisin tietää mikä on mediaaniarvo tietynlaiselle hevoselle markkinoilla. Onko ali- vai ylihintaa myyntilapussa, vastaako laatu maksettua hintaa.

Myyjältä kysyttynä hinta mitä pyydetään on just se oikea. On hinnoiteltu oikein, koska hevonen on tehnyt pieraisten puolipiruetin tarhassa (myynti-ilmoituksessa: vaativan tason ratsu) tai kun se puolipaniikissa hyppäsi kentän aitojen yli (myynti-ilmoituksessa: yksittäisenä 140 cm, kapasiteettia pidemmälle). Vaikka olisin nähnyt hevosen myynti-ilmoituksen jossa pyydetään kymppiä on sanomattakin selvää, että tyhmä siitä sen tasan kympin maksaa. Kaupankäyntiin kuuluu ylihinnoittelu ja tinkiminen, myin minä itse mitä tahansa niin hinnassa on ilmaa. Koska voin joustaa ajateltuun hintaan, jonka nyt ainakin haluan tuotteesta. Ostaja luulee voittavansa tinkimisellä. Everybody wins.

En tiedä onko hienompaa antaa ihmisten luulla, että mulla on tässä nyt kallis hevonen. Minusta on vähän uuvattia ostaa kympillä hevonen harrastekäyttöön kotiin, jonka on vähän klenka, mutta on tuloksia ulkomailta. On hiiiiieno. Eihän se niillä tuloksilla tee mitään harrastehevosena kotitallilla jolla nyt treenaillaan omaksi iloksi. Enemmän nostan hattua niille, jotka eivät pistä hevoseen kiinni puolikasta vuosituloa lääkärinpalkasta, mutta työllä jaksavat nostaa hevosen hintatasoa sinne viisinumeroisiin summiin. 

Ootus on tuikitavallinen harrastehevonen. Sillä oli jonkin verran startteja, se oli nuori ja kiltti. Eli optimaalinen kauppatavara. Sovittiin kättä päälle hintalapun tingitystä hinnasta, mutta klinikalta löytyi sanomista. Ei ole priima, eikä oikein edes sinne päin. Voi olla että oireilee, voi olla että ei. Neuvoteltiin hinnasta uudestaan ja päästiin yhteisymmärrykseen, kättä päälle ja hevonen kotiin. Kaikkine varusteineen maksoin Ootuksesta (muistaakseni) reilun neljä. Sillä on vuosien aikana tullut lisää muutamia startteja kohtuullisilla prosenteilla, kiltti luonne säilynyt, mutta muutama kommervenkki. Ei sen arvo varmaan edelleenkään olisi markkinoilla enempää kuin minun sitä ostaessa. Venta maksoi varusteineen kokonaiset 500 euroa. 

Summasummarum: hevosmaailman ja -ihmisten pitäisi avautua markkinapolitiikassaan. Pitää vaikka anonyymiä rekisteriä Hippoksen kautta, mitä tietyn ikäinen, rotuinen ja sukuinen hevonen jne. on maksanut. Sitä rekisteriä voisi myyjät ja ostajat sitten katsella hintatasoa miettiessä. Salailulla luodaan mielikuvaa, että eestinponiruuna pyöreällä massullaan tikkujaloilla lyllertäessään kentän laitaa pitkin sen koulutustason äärirajoilla olisi mistään kohtaa kuuden tonnin arvoinen. Tai että hyvä opetushevonen lähtisi tonnilla hommista, missä se tienaa talolle sen tonnin parissa kuussa. Tai että hevosen hankinta on tavallisten maallikkojen ulottumattomissa. Pitäisi olla hieno sukunimi ja miljardiperintö, että on varaa hepostella. Tai sitten se on elämäntapakysymys. 

Kolmivuorotyöläisen arkea

Elin jonkinnäköisessä harhakuvitelmassa ennen valtion tarjoamaa leipää että ravintola-alalla on niiiiiiiiin raskasta kun töitä on vähän miten sattuu. On kato kolmivuorotyö ja kaikkea. Olihan se, omalla tavallaan. Viikonloppuisin painettiin duunia ja alkuviikosta ei niinkään, tehtiin töitä kassavirran mukaan. Ihan loogista. Silti vuorot olivat aika perusrafflahommaa, ehkä maksimissaan sen 8 tuntia päivästä. Joskus tietty enemmän, mutta vastaavasti oli lyhyempiä päiviä tasoittamaan sitä pidempää putkea. Pitkän ajan mediaaniarvo oli sen 8 tuntia vuorokaudesta. Kun nukut siitä toiset 8 tuntia niin sinulta on kulunut 16 tuntia ja jäljelle jää 8 tuntia kaikkeen muuhun. 

Nyt olen porskutellut yhden raskausajan verran ihan oikeassa kolmivuorotyössä. Välistä väsyttää aika paljon, koska saat lisää vapaa-aikaa kun pihistät nukkumisista. Teen noin kolmena päivänä viikossa töitä mutta paukutan silti sen reilut 36 tuntia mittariin. Lyhyellä matikalla vaikuttaa optimaaliselta miten paljon vapaa-aikaa jääkään ! Ihanaa. Saa harrastaa. Aikaa tavata ystäviä ja syödä ulkona.

Kun mukaan otetaan pitkä matikka ymmärretään, että harrastaminen muuttuu työpäivinä vähän haastavammaksi. Kun 36 tuntia jaetaan kolmelle vuorokaudelle niin se tarkoittaa sitä, että teet töitä 12 tuntia. Putkeen. Kun nukut siihen samaan vuorokauteen n. 8h, sinulle jää 4h aikaa muuhun. Siis päivittäiseen kotona olemiseen ja harrastamiseen, kaupassa käyntiin ja ynnä muuhun peruselämään. Ei oikein tahdo riittää, joten nipistä vähän nukkumisesta. Nuku 4 tuntia vuorokaudesta, niin saat 8 tuntia leikkiaikaa vuorokauteen.

Saattaakseni teidät tämän kuvion läpi on helpompi havainnollistaa se kertomukseen. Otetaan vaikka maanantai jolloin työskentelen klo 06.45-19, tiistai jolloin töitä on 13-01 ja keskiviikko jolloin töitä on 19-07.

Maanantai. Herää klo 5.40, kömmi kahvikuppi kädessä ja sätkä huulessa uuteen aamuun. Edellisenä iltana, kun herätyskelloa laitoit antoi se lohdullisesti tiedoksi, että aikaa herätykseen on 3h ja 25 min. Juotuasi puoli laimeaa kahvia totea, että olet oikeastaan jo vähän myöhässä. Katso peiliin hampaita pestessä ja totea että tästä isommaksi silmäpussit eivät voi enää muuttua.Tee äkkiä eväsleivät päivään ja kiidä aamuhämärässä työpaikalle. Puolen päivän aikaan mieti, että miksi en vain osaa mennä nukkumaan ajoissa, tuntuu kuin jokainen lihas painaisi tonnin. Päässä ajatus pätkii ja haukotuttaa kokoajan. Laita työkone kiinni klo 19 ja ryömi maan alta toteamaan, että aurinko on jo laskenut, mutta tallille tulisi vielä tämän illan aikana ehtiä. Juokse kotiin ja riisuunnu jo hississä, jotta voit hypätä suoraan ratsastushousuihin. Kaasuta tallille ja varusta hevonen vauhdilla, kun kello lyö jo puolta yhdeksää. Ratsasta loistevalojen alla yksinäsi illan pimeydessä ja tule alas ratsailta klo 22. Pussaa pikaisesti ponia porkkana kädessä ja jatka kiitoa kohti kotia. Käy suihkussa ja yritä rauhoittua, mutta keho käy kierroksilla. Uppoudu sähköposteihin tai televisioon, uni tulee silmään vasta aamuyön tunteina. Viimeinen muistikuva on kun kello kaksi alkoi hömppäsarja televisiosta.

Tiistai. Puhelimen herätys soi klo 7.30 ja huomaa, ettet taas(kaan) nukkunut sängyssä viime yötä. Lamppu pimeni päässä niin huolella, ettet ymmärtänyt nukahtavasi sohvalle. Huomaat, että olet jo pian myöhässä ja hyppäät ratsastushousuihin kiiruhtaaksesi tallille. Mieti miksi ihmiset ajavat kuudenkympintiellä kuuttakymppiä eikä sataakuuttakymppiä. Olet tallilla varttia vaille yhdeksän, hevosesi on ottamassa aamusiestaa heinien jälkeen. Eikä näytä yhtä innostuneelta aamutreeneistä kuin sinä. Hoida hevonen, ratsasta, siivoa jäljet. Kello on kymmenen yli 11. Hitto, taas on kiire. Rynnistä kauppaan hakemaan einesruoka töihin ja laukkaa äkkiä suihkuun ettei työkaverit pyörry hevosenpaskan ja hien sekoituksesta päivän tuoksuna. Kello tulee vartin yli 12 kun föönaat tukkaa kuivaksi ja lähdet juoksemaan töihin laukussasi eineslihapullia ja omena. Varttia vaille yksi yöllä sinulle annetaan lupa lähteä kotiin. Ei väsytä yhtään vaikka pitäisi. Olisikohan joku kaveri hereillä jutellakseen, mutta puoli kahden aikaan hiljaista on facebookin messengerissä. Katso jotain aivotonta yöajan ohjelmaa televisiosta, vastaa sähköposteihin. Nukahda sohvalle.

Keskiviikko. Herää klo 8 herätykseen, haahuile silmät ristissä kohti vaatekaappia etsiäkseni tallivaatteet. Tallilla ei ole tänään kiire, mutta päämääränä on uuvuttaa kroppaa niin, että päiväunet maistuu. Haravoi tarhaa, ratsasta ja huolla varusteita. Kello tulee yksi kun lähdet kauppaan ja saavut kotiin. Pitäisi saada unet yövuoron alle, mutta kun ei väsytä. Vaikka omaat mahtavat nukahtamisen lahjat niin et malta vain asettua. Siivoa yksiösi, laita pesukoneet päälle. Ei vieläkään väsytä. Syö nopea hiilari- tai sokeripommi ja asetu sohvalle. Kuuntele pesukoneita, kunnes silmissä pimenee ja vaivut tiedottomuuteen. Säikähdä herätystä vajaan tunnin päästä, nyt väsyttää. Jokaista lihasta painaa, eivätkä silmät aukea. Laahusta töihin. Juo kahvia kolme pannua. Yritä pysyä hereillä aamuyön tunteita täyttämällä ristikoita. Ilahdu kun työkaverit tulevat aamuvirkeinä ennen seitsämää töihin; "huomenta! voit lähteä nukkumaan". Tekisi mieli tirauttaa onnen kyynel, mutta silmätkin ovat jo kuivuneet päähän. Pääse kotiin. Ei enää väsytä. Lue kirjaa, havahdu siihen kun se tippuu otsaasi kun olet jo nukahtanut. Laita herätys puolille päivin, ettet menetä viimeisiäkin rippeitä onnettomasta unirytmistäsi. Herää. Syö aamupala (/ lounas) ensimmäistä kertaa moneen päivään. Juo kahvi ja pue päälle. On aika lähteä tallille ilman mitään kiirettä, sillä nyt sinulla on kaksi ja puoli vuorokautta aikaa harrastaa ennenkuin sama rumba lähtee alusta. Kiitä onneasi että olet vain yksin tässä hevosesi kanssa, vaikka samalla koet huonoa omatuntoa ettei sinulla riitä sille tarpeeksi aikaa. Yksikin muuttuja enemmän elämään niin tiedät, että pakka leviäisi liikaa. 

Onneksi edes Pontus osaa ottaa rennosti <3