Neljä perustetta maneesille

Case: Ootus tahtoo maneesitalliin. Yleensä omistajat tahtovat all inclusive palvelua lämmitettyine maneeseineen, kävelykoneineen ja useaan loimeen käärittynä (yksin) pikkutarhassa. Ja sädekehä kiiltää omistajilla marraskuun pimeistä illoista aina täälä tuonelaan asti. Minä kun taas olen kovin viihtynyt maalaistallilla, jossa on kotoinen tunnelma... Alan kuitenkin pikkuhiljaa olla vakuuttunut, että Ootus kirjoittelee iltaisin "Rakas Joulupukki, tahtoisin maneesin..." -kirjeitä korvatunturille.

Peruste n:o 1: Lähdimme iltakävelylle pimeään metsään työpäiväni päätteeksi. Valonlähteenä loimottava kuu taivaalla pilviharsojen takana ja tallikaverilta hätäiseen lainattu otsalamppu. Kun laitoin otsalampun päälle Ootus järkyttyi edessään seisovaa tummaa ja pahansuopaa VarjoHevosta (siis sen oman päänsä varjoa...). Joka kerta, kun tumma VarjoHevonen liikutteli korviaan piti pikku-O:n jäädä paikalleen kauhusta tärisemään ja pistää silmät kiinni. Lopulta Ootus ymmärsi, ettei VarjoHevonen tuijottaisi tummasti, mikäli O laskisi päänsä etujalkojen väliin ja kävelisi silmät kiinni takaisin kotiin asti. Talliin päästessään ruuna vapisi edelleen. 

Ratkaisu: Maneesissa on sähköllä toimivat valot, jotka palavat vaikka keskellä yötä.

Peruste n:o 2: Vaihtelevat pohjat. Tallin kentän ja metsäteiden jäätyessä päädyimme pellolle "rynkkäämään" koulua. Tai niin minä kuvittelin tekeväni. Ootus hiipparoi tölttimäistä ravia eteenpäin lavat korvissa asti tuijottelen paniikissa ympärilleen. Kolmen hehtaarinen pelto alkoi tuntua jännittyneen ruunan selässä aika pieneltä. Lopulta tulin lopputulokseen, että alitempo rikkoo hevosia ja unohdin peltorallit. Ruuna koikkelehti talliin takaisin hartiat korvissa.

Ratkaisu: Ei enää huonoja pohjia, sillä maneesin voi aina lanata!

Peruste n:o 3: Kun pohjat hieman sulivat metsätieltä oli aika villille maastolaukalle. Lähdimme jo pihasta asti etenemään reipasta vauhtia kohti tuttuja laukkasuoria, ruuna innokkaasti eteenpäin imien. Laukka nousi tahdikkaasti, nousin ratsailla kevyeeseen istuntaan (olisin voinut ottaa vaikka korvista kiinni ohjien roikkuessa löysällä) ja olin todella hyvin varautunut tulevaan tilanteeseen, kun puunkannon takaa lähti hirveällä havinnalla jokin metsätipu lentoon. Totta kai Ootus otti askeleen sivulle silmien pyöriessä kallon sisällä, kun minä jatkoin eteenpäin. Ensimmäistä kertaa elämässäni kuitenkin pääsin laskeutumaan jaloilleni, mutta vauhtia ollessa liikaa ampaisin juoksuun, jotten kaatuisi. Ootus näytti elävältä kysymysmerkiltä noustessani takaisin selkään jatkaakseni ravakkaa laukkaa. Se ihmetteli episodia vielä tarhaankin päästessään kotitallilla.

Ratkaisu: Riekkoja ei esiinny sisätiloissa, eikä hallissa myöskään oteta ravakkaa maastolaukkaa eteenpäin!

Peruste n:o 4: Tallikamuni Heidi ja hänen ruunan Elvis lähti aamumaastoon kanssamme. Heidin hopotin oli hieman virkeämpi kotiinpäin tullessa, kuin keltainen ruuna jolloin neuvoin että tulkaa vaan Ootuksen taakse, kun se ei potki. Yhtäkkiä Ootus sai sävärit ja lähti lapa edellä haipakkaa kohti ojaa, minun roikkuessa ohjaksissa että mitä tässä oikein nyt tapahtui. Huikkasin Heidille, että hei älä tuu ihan noin lähelle, että vissiin haittas sittenkii vähän. Johon Heidi vastasi: "Eeeei me törmätty, hiiri juoksi sen jalkoihin". Siis mitä? Norsunkokoinen hevoseni pelkää pientä Hillevi-Hiirtä, joka sanoi skviik törmätessään Ootuksen jalkoihin. Ruuna näki painajaisia varmasti vielä seuraavana yönäkin.

Ratkaisu: Hiiret eivät ylitä kaviouraa maneesissa, vaan piiloutuvat vain seiniin!

Maneesia Ootus ei ihan hetkeen tule saamaan, 

mutta matkalla maastovarmaksi se on jo kovaa kyytiä menossa.

Kuvat, joissa olen selässä ovat Heidin ottamia, kiitos!