torstai 20. marraskuuta 2014

Rohkea-Reima ja Nössö-Nynnerö

Ostettuani viime viikolla Villivarsan kaupan lehtihyllyltä (selitys tälle tulee myöhemmin, wait and see...) silmiini osui todella mielenkiintoinen, ruohonjuuritasolta kirjoitettu artikkeli hevosten itsevarmuudesta. Ihmisten kanssa kommunikoidessa on selkeitä eroja ujojen, hiljaisten ja sosiaalista tilannetta pelkeävien ihmisten välillä, kun taas rohkeat, itsevarmat ja sanavalmiit ihmiset erottaa kaukaa jo kävelytyylistä. (En tiedä olenko aivan väärässä, vai onko silmäni asiakastyössä vain harjaantunut, että ihmisistä näkee paljon jo olemuksesta.) Miksei samoja eroja olisi hevosissa? Tarkemmin mietittyäni kaksi viimeistä hevostani, Venta ja Ootus, olivat kyllä luonteiltaan kuin yö ja päivä. Eikä syyttä.


R O H K E A  -  R E I M A

Eli Venta, melkein sen jokaisella piirteellään. Itsevarma hevonen on rohkea, kokeilee helposti rajojaan ihmisen kanssa ja yleensä laumajohtaja. Itsevarmat hevoset tekevät ratsastaessa hommia helposti "oman mielensä mukaan" ja ratsastajan korjaukset eivät välttämättä ole mieluisia, koska silloin heidän arvokkuuttaan on menty muuttamaan. Rohkeat Reimat kävelevät yleensä varmajalkaisina maastoissa säikkymättä juuri mitään. Laumanjohtajan asemassaan ne yleensä tarkistavat niitä epäilyttävät asiat, mutta itsevarmoin ja MaailmanMestarin elkein. Liika itsevarmuus huokuu hevosesta myös pakotilanteissa: leijonan rohkeudella varustettu PikkuMustani oli ainainen tappelijaluonne. Venta olisi aina halunnut jäädä paikalleen tappelemaan "tuu vaa jos uskallat!" -asenteella, kuin paeta pelkoaan. Ihmisen tehtävänä on rajoittaa liian itsevarman hevosen käytöstä; Venta esimerkiksi nousi helposti niskan päälle omassa tilassaan, mutta ollessaan kiinni oli hyvinkin miellyttämisenhaluinen. 



N Ö S S Ö  - N Y N N E RÖ

Eli Ootus, kukapa muukaan... Åke raukka, kun kaikki sille aina nauraa mitä se on taaaas järkyttynyt ja kuinka pahasti. Ootukselta puuttuu tietynlainen itsevarmuus, ns. "show-hevosen meininki" olemuksestaan. Sen ryhti on yleensä vähän matala, se ei tule kovin rohkeasti luokse. Ihmisenä siitä luonnehdittaisiin, että se on ujo ja vetäytyvä. Heikolla itsevarmuudella varustettu hevonen on helposti peloissaan ja pyrkii pakenemaan sitä pelottavia asioita, eikä se halua niitä tutkia - eikä se näillä ominaisuuksilla ole ainakaan laumanjohtaja. Yleensä huonoin itsetunto löytyy nuorilta ja kokemattomilta hevosilta, joilta puuttuu tietynlainen vuosien tuoma rutiini tehtävistään. Tälläinen hevonen ei luota omiin taitoihinsa, eikä siitä saa lypsettyä hyviä suorituksia. Jos hevonen osaisi puhua se piipittäisi, että jos minä vähän nyt yritän. Huonolla itsetunnolla varustetut hevoset eivät kävele kuten Euroopan Omistajat, vaan ne luikkivat pois näkösältä - piiloon. Ihmisen tehtävänä on rohkaista tämmöistä hevosta antamalla tehtäviä, rohkaisemallaja kehumalla. Huonolla itsetunnolla hevonen tarvitsee pientä tukea aluksi: kuten minä olen yrittänyt näyttää O:lle, ettei vesikuppiin voi hukkua. 

Ventan kanssa elämä ei käynyt tylsäksi, sillä se muodosti mielipiteen kaikkeen välittömästi. Hankalaa olikin saada sen mielipide jostakin muuttumaan, kun reaktiot olivat aina niin äärilaitojaan... Ootus puolestaan jää "helpon hevosen" imagoon, vaikka sen koko kehonkieli kertoo, että nyt vähän jänskättää. Ruunasta jää helposti haalea maku suuhun, sillä se ei selkeästi ilmaise mielipidettään vaan jää "ihan ok" -linjalle uusista asioista. Yrittäessäni saada Keltsistä pomminvarmaa poliisihevosta olen monta kertaa kehumalla rohkaissut ruunaa ja palkinnut hyvistä suorituksia. Seuraavalla kerralla asiat menevät jo vähän enemmän omalla painollaan, Keltuaisen ollessa jo hieman rentoutuneempi. 

Hevosen itsevarmuutta voi ihminen kehittää antamalla hevoselle sopivia tehtäviä ja palkita se suorituksista. Hyvänä esimerkkinä voisi toimia pressuun kääriminen: aluksi totutellaan uuteen, sitten tehdään tehtävää, ja aina lopuksi muistetaan palkita hevosta. Kun hevonen tottuu "vähän kaikkeen" ja yhdistää sen palkintoon itselleen se kasvattaa itsevarmuuttaan. Hommien sujuessa rutiinilla, ilman että hevosen silmät pyörivät kallossa kuin pelikoneen voittolinjat, alkaa hevosella olla kyseisen tehtävän suhteen hyvä luotto itseensä. Itsevarma hevonen esiintyy mielellään kävellessään pää pystyssä laitumelta vastaan ja omaksuen kilparadat kodikseen. Pelokkaat kaviokkaat kävelevät varovaisesti - eivätkä myöskään esinny show-tilanteissa säväyttävästi. Vuodet kasvattavat hevosen itsevarmuutta ja arvokkuutta. Usein nuoret hevoset jaksavat pöljyillä lentävien muovipussien perään, mutta vanhat hevoset tietävät että se oli vain muovipussi tuulessa.

10 kommenttia:

  1. Sopivan tasoiset harjoitukset itsevarmuutta kohottamaan. Siinähän se on se A ja O :) Muovipussista oon kyl eri mieltä. Elvis ei oo vielä 20v. aikana ymmärtänyt että tuulessa lepattava muovi ei syö. Vaikka oon syöttänyt sille herkkuja muovipussista niin, että sen naama on ollu siellä sisällä omasta halustaan. Pressuharjoituksia pitäis varmaan tehdä, ettei aina lähdettäis lentoon sen kohdalla. Mut tänäänkin se oli "karkaamassa" tallin roskapöntön muovipussin sisälle, kun talutin sitä siitä ohi. En ymmärrä... :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahaha, voi Elvis. Ootus on jo ymmärtänyt, että tuulessa lentävä muovipussi on vain kuvaajan yrityksiä tehdä siitä ryhdikkäämpi. Kokeillaampa joku päivä näitä pressujuttuja porukalla, otetaan vaikka turvaponiksi Ootuksen kamu :)

      Poista
  2. On itsevarmuutta ja "itsevarmuutta". Monesti liian itsensä korostaja onkin todellisuudessa hyvin epävarma niin ihmisissä kuin hevosissa. On mieletöntä nähdä hevosia, jotka ovat niin tasapainoisia, että se uskomaton tasapainoisuus huokuu ulospäin vaikkei hevonen tekisi mitään ns. kovin näkyvää, sen ei tarvitse. Itsellä on varsa (2v.) tammasta, joka on aina ollut mielettömän tasapainoinen jokaisella saralla niin henkisillä kuin fyysisellä (hallitsee mielensä ja kroppansa täysin). Tässä tammassa on jotain, mitä ei voi kuvata, mutta kun sen näkee niin sitä ei voi kuin ihailla. Ja mikä lämmittää minua niin omani on äitinsä poika eli sitä samaa tasapainoisuutta on ollut nuorikossani pienestä pitäen. Omani on äärimmäisen hyvä käsitellä (vaikka nyt itse sanonkin) vaikka itsevarmuutta riittää kuin pienessä kylässä ja kasvaa vain iän myötä. Tämä voisi olla myös todellinen ns. ongelmahevonen jos olisi saanut käännettyä itsevarmuuden ihmistä vastaan, mutta nyt "toimii kuin ihmisen mieli" ja toivon sydämmeni pohjasta, että saisin suhteemme pidettyä vähintään tällaisena ja toki myös muihin ihmisiin.

    Kun katsoo miten tällainen hevonen käyttäytyy laumassa johtajana niin sen ei tarvitse tapella vaan jo hänen läsnäolo aiheuttaa suurta kunnioitusta muissa laumanjäsenissä. Olen nähnyt myös näitä "itsevarmoja" hevosia laumanjohtajina ja sellaiseen laumaan en omaani ikinä veisi.

    Selvennykseksi varuilta niin en vertaa millään muotoa hevosiasi vaan puhun vain omista kokemuksistani ja oppimisistani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tammasi kuullostaa melkoiselta kultakimpaleelta, wau! Pidä siitä kiinni :)

      Ihmisiä ja hevosia löytyy tosiaan moneen eri junaan - ja osa jää vielä asemalle. Itse olen enemmän nähnyt näitä "hajoita ja hallitse" laumanjohtajia, jotka näkyvät jo kokemattomamman silmiin selvinä pomoina. Tasapainoisessa laumassa johtaja taas usein on epäselvempi, ehkäpä juuri tälläinen lempeämpi johtaja. Yleensä ihmisen ja hevosen auktoriteetin ja itsevarmuuden näkee heti ensimmäisestä olemuksesta, jota ajoin ehkä hieman väärillä sanavalinnoilla takaa. :)

      Poista
  3. Hevosiakin on nii hirveän erilaisia, on juuri tuollaisia kuin kuvasit, mutta oman kokemuken mukaan myös erilaisia. Itse olen huomannut, että usein lauman pomo, on helpoin käsiteltävä. Eriasia pitääkö se ihmistä johtajanaan, mutta vaikka ei pitäisi, ei sen tarvitse yrittää johtajuutta ottaa joten käyttäytyy hyvin hillitysti, sama juttu lumassa, ei sen tarvitse juurikaan uhitella - pieni korvien luimistu riittää jotta muut väistyy. Ihmisten kanssa sen, onko hevonen vai ihminen johtaja huomaa hyvin pienissä, joskin äärimmäisissä tilanteissa tärkeissä asioissa.

    Oman kokemuksen mukaan, monesti ne lauman pohjimmaiset ovat ihmisen kannalta hankalimpia, tiedän tamman joka kusettaa 6-0 ihmisiä, mutta laumassa on aina alimmaisena. Mielestäni hevosillakin uhittelu on usein merkki epävarmuudesta.

    Tuo muovipussi esimerkki vielä, monesti on toisinkin päin, vanhat hevoset pelkää hulluna tai "pelkää" ja nuoret ehkä vähän pörisee ja siinä se. Monesti nuoret hevoset on enemmän uteliaita kuin säikkyjä, mutta jos säikähtävät reaktio voi olla raju, vanhat taas pörheltävät kaikkea esimerkiksi silloin jos eivät keskity ratsastukseen.

    En mitenkään halua väittää, että joku mielipide olisi oikein tai väärin, hauskaa vain vertailla, miten erilaisia hevosia niin kuin ihmisiäkin on :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erilaisuus on hyvä juttu, eipähän pääse tylsistymään näiden eläinten kanssa :)

      Itse olen kohdannut niitä johtajia, jotka ovat helppoja ja "ihmisenmieliä", mutta suurimmilta osin monella on ollut suuret oletukset myös ihmistä kohtaan. Tietysti kun puhutaan usein yksityisistä hevosista, joita pidetään harrastuskavereina ei ehkä päivittäinen käsittelykään ole taustalla.

      Itse en ole koskaan oikeastaan ratsastanut vanhaa ja säikkyä hevosta. Voi toki olla, että minusta hevonen on vanha, kun ikämittarissa on 20 ja yli. Yleensä silloin hevoset ovat kerenneet nähdä ja kokea niin paljon kaikkea, että terävin särmä on hioutunut pois kokonaan. Nuoret hevoset toki ovat enemmän uteliaita, kuin pelokkaita, mutta niiden reaktiot voivat olla hyvin rajuja pieniin asioihin. :)

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Mun blogista löytyy taas haaste sulle :) Mulla on haastettavat nyt jotenkin vähissä :D

    VastaaPoista