Treenipäivä

Perjantain piti mennä normaalisti: aamulla töihin, poikaystävä saapuisi työpäiväni loputtua kotikaupunkiini Iisalmeen, josta lähtisimme yhdessä tallille laittelemaan viime hetken treenejä ennen sunnuntain seurakoulukilpailuja. Matkaan tuli yksi muuttuja: poikaystäväni oli jäänyt junasta sillä aikataulut olivat muuttuneet kesäaikoihin. Lähdin itse hakemaan häntä, mutta Venta piti saada liikkeelle, sillä sen edellinenkin päivä oli ollut vapaa. Olen aika tarkka siitä kuinka Venta liikkuu, sillä tasaisella liikutuksella sen nivelrikon oireet pysyvät kurissa. Tietysti olisin voinut jättää toisenkin päivän liikuttamatta, mutta omatuntoni ei antanut sitä periksi. Äkkiä rupesin soittelemaan jotakuta joka voisi käydä Ventalle antamassa kyytiä ja onneksi tärppäsi! Ventan kyytiin nousi ensimmäistä kertaa tuttavani tallilta. Kävin itse laittamassa tammani varusteisiin, toivotin hyvät ajut samalla kun annoin muutaman vinkin: ei pelkää mitään, kiltti ratsastaa, perusjuttuja sileällä.

Tunnin päästä puhelin soi: "Ihanku se ois vähän eepee tosta oikeesta etusesta". Kirosin mielessäni koko kontturan ja kävin tunneskaalan läpi uusiko sen etujalkojen kränkät näin nopeasti piikityksen jälkeen, eikö se olekaan kuntoutunut, tuleeko tästä mitään ja tässäkö se Ventan elo nyt oli. Meinasin jo perua koko kilpailut, mutta ajattelin itse vielä koeajaa sen lauantaina. Jos se olisi eepee silloin niin sitten joutuisin kaivaamaan Ventan kokoisen kuopan kolmen metrin syvyyteen.

Lauantaina lähdimme poikaystäväni kanssa tallille ja kopeloidessani tamman jalkoja en huomannut mitään. Tarhasta se könysi luokseni normaalisti, joten eikun ajua vaan. Heti aloittaessani työskentelyn kentällä oli Ventan liike mahtipontisen isoa, puhdasta ja rullaavaa. JESJESJES!! Harvoin tammani on niin kevyt liikkeissään ja eteenpäinpyrkivä kuin silloin. Tein muutamia perusjuttuja, hioin säätöjä kisoja silmällä pitäen painottuen siirtymisiin ja isoihin askeleisiin. Ratsastin melko nopeasti kaikki askellajit läpi ja huikkasin paremmalle puoliskolleni, että nyt harjoitellaan hevosentaluttamista, oothan sä kuitenkii huomenna mun apukädet kisoissa.

Annoin Ventan poikaystävälleni talutettavaksi ja kävelin itse tamman vierellä. Kun kenttä oltiin saatu talutettua ympäri kehuin molempia ja otin Ventan itselleni aikomuksenani löysätä suitsien leukahihnaa. Juuri silloin Venta säikähti jotain takanaan ja hyppäsi ison loikan nilkkani päälle. Moinen säpsyily on minulle tuttua hevosten kanssa ja sain tilanteen sekuntissa ohi, mutta säikähdin että rysähtikö tamma poikaystäväni päälle. Säikähdyksellä kuitenkin selvittiin, sillä minulle pienet sotaruhjeet ovat enemmän kuin tuttuja - aina on jossain joku mustelma. 

Tomi kokeili myös perinteistä liike-efektin luomista laukatessani

Loppuun pieni sana gramaaneista, ennenkuin saan kimppuuni kuusitoista anonyymiä neuvomaan. Venta on minulle edelleen kaikkien näiden vuosien jälkeenkin hankala hevonen ratsastaa: se vaatii suuhunsa todella tasaisen, mutta melko voimakkaan tuen. Näillä pirun apuohjilla se on helppo ja kevyt edestä, ja se liikkuu itse paremmin kuin ilman apuohjan tuomaa tukea. Venta on myöskin rakenteeltaan niin vänkyrä, että se tarvitsee saada itsensä oikeinpäin jotta sen selkä ei kipeytyisi. Hävettäähän se minun myöntää, etten osaa ratsastaa hevostani ilman apuohjia kunnolla. Gramaanien tukemana saan myös omaa asentoani hieman paremmaksi selässä (joskin tuo niskan tuijottaminen on aika häiritsevää...), sillä Ventan liikeradat ovat rullaavammat ja pehmeämmät, kun se saa rotkoselkänsä nostettua ylös. Mikäli antaisin tammani humputella kaula pitkänä se muuttuu jäykäksi ja kipeäksi selästään. Ventan perusmuoto liikkua on yliryhdikäs, selkä alhaalla ja alakaula pullottaen, jolloin tämä koko konsepti muuttaa sen liikeradat samanlaiseksi kuin shetlanninponilla. Totta kai me mennään ilman gramaaneja ja yritän opetella ratsastamaan niin, että vaikuttaisin kokoajan hevoseeni: käynnissä ja ravissa se jo onnistuukin melko mallikkaasti. Ratsastaminen vaan on niin vaikeaa.