torstai 27. marraskuuta 2014

Tule joulu kultainen

Venta viime joulukuun alussa. Silloin kun kaikki oli vielä hyvin.


Monissa blogeissa suunnitellaan, ja toteutetaan, jo kovaa kyytiä joka päivä aukeavaa postausta. Joulukalenteria. Itse olen hieman kahden vaiheilla, lähtisinkö toteuttamaan kalenteria omassa blogissani - olenhan minä kuitenkin ihminen, joka aika syvästi jokaisella solullaan vihaa Joulua. En sinänsä olisi ilosanoman saattajana, vaan ehkä enemmänkin itse Minttu the Grinch. Jos saisin valita, joulukuun nimikään ei viittaisi mitenkään tulevaan koitokseen.

Silti tuo haaste - 24 postausta jouluun asti - houkuttelee. Se olisi enemmän kirjoituksia, ajatuksen vaihtoa ja kuvien julkaisua kuin koko blogissa on sen tähän astisen kolmivuotisen historiansa aikana nähty. Siispä kysyn nyt teiltä: haluatteko te lukea päivittäin kirjoituksiani? Ja jos haluatte, niin mistä? Olen vähän kaavaillut jo kirjoittavani blogini alkuperäisestä oodista, hevosvalokuvauksesta, tarkemmin lähiviikkoina. Vai meneekö teidän joulu liikaa pilalle, jos lukee minun tarinoita ja maakin on musta? 

16 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Olisiko sulla mitään mielessä mistä haluaisit lukea? :)

      Poista
  2. 24 postausta (tai joulukalenteri, mikä lie) joulukuussa kuulostaa varsin hyvältä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Mistä haluaisit lukea?

      Poista
    2. Hevosvalokuvauksesta olisi mielenkiintoista lukea ja joku listaus olisi kiva, missä on sun mielestä onnistuneimpia kuvia ja muutamilla sanoilla kerrot mikä niistä tekee just sun mielestä kivan kuvan. Ootuksen ruokinnasta olisi myös mielenkiintoista lukea; mitä se syö, miksi ja niin edelleen :D

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Mistä haluaisit lukea erityisesti? :)

      Poista
    2. Kaikki käy!:D mieluten vaikka erilaisia mielipidepostauksia, sun ratsastushistoriasta ja Ootuksen ostosta yms:)

      Poista
  4. Erilaiset mielipidepostaukset ym. erikoispostaukset kiinnostaisivat, samoin kuin hevosten kuvaamisesta olisi tarkemmin kiva lukea! :)

    VastaaPoista
  5. Nyt jos jossain blogissa toivoisin joulukalenterin tyyppistä niin tässä. Vanhoja heppakuvia, kuvia ja teksti lainauksia Ventan ja muitten hoitopäiväkirjoista, kuvapostaus missä on puhekuplia mitä hevoset tai eläimet mahdollisesti sanoisi tilanteessa, "pieleen" menneitä tilanne kuvia ja ylipäätään tilanne kuvia kuvapostauksena. Sinä jos joku osaat kirjoittaa blogia minuun uppoavalla tyylillä.

    VastaaPoista
  6. Siis olisi huippua lukea sulta tekstiä joka päivä! Eniten kiinnostaisi ehdottamasti mielipidepostaukset ihan jo hevosten ylläpidosta aina jonnekkin sulkutaivutuksen varvasakselin vääntymiseen. Mutta myös kuvausjutut olisivat kivoja, niitä ei olekkaan tainnut vähän aikaan tulla. :)

    VastaaPoista
  7. Kuvaushistoriasi kiinnostaisi,voisiko vaikka ajatella useampaan osioon jaettuna ihan jopa kuvaustaitojen kehitystä vuosien varrella,kuvauskaluston muuttumisesta johtuvat laadun muutokset,tärkeitä kuviasi,hauskoja tilanneotoksia jne jne?? Tässä olisi muutama idea heitettynä mistä itsellä kiinnostaisi lukea postauksia. Itse olen seuraillut kuviasi jo vuosien ajan,ja siinä sivussa tullut sitten seurailtua blogia. Nykyään tosin olen ehkä aktiivisempi bloginlukija kuin kuvien vahtaaja^^ toki ootusaiheetkin kiinnostavat,mutta tämä olisi vähän sellainen spessujuttu:)

    VastaaPoista
  8. Tee ehdottomasti! Itse olen myös kahden vaiheilla, tehdäkkö vai eikö tehdä. Kaiken maailman kamera-, blogi- ja hevoshistoriat, kuvausvinkit ja kameravinkit, bannerinteko yms ohjeet, myday, tallivideopostaus, joululahjatoiveet (tai vaikka Ootuksen lahjatoiveet), faktoja, hevosasiamielipiteitä ja jotain pikkukivaa vaikka mielikuvituksellinen tarina :D

    VastaaPoista
  9. Näitä pohdintoja ja veivauksia oikein innolla joka kerta odotan. Miksivey siis tekisi. Eikä nimikään tarvii viitata jouluun. :) Täällä toinen joka ei joulusta välitä muuten kuin syömällä.

    VastaaPoista
  10. Tee ihmeessä jos innostusta kirjoittaa on, mua ainakin kiinnostaa kaikki mielipidepostaukset ja sen lisäksi olis kiva kuulla esim teidän arkirutiineista, ruokinnasta, loimituksesta yms kaikkea teidän arjesta kertovia postauksia on myös mielenkiintoista lukea! :)

    VastaaPoista