torstai 26. helmikuuta 2015

Tasainen kelkkamäki


Viimeisin viikko on ollut niin hektinen, etten ole bloggeria edes juuri avannut. Anteeksi. Yleensä inspiroituessani kirjoittamisesta ajastan monta postausta tuleville päiville, jotka sitten avautuvat bloggeriin ajastimen kellon tikittäessä pykälään. Viimeiset päivät olen kyllä roikkunut enemmän tietokoneen syövereissä, kuin tallilla ja töissä yhteensä, mutta aktiviteettini on ollut melko ohjailtua. Olen ollut huolesta sekaisin ja etsinyt tietoa kissasairauksista. 

Kirjoitin jokunen aika sitten Kissanpoika sairastaa -postauksen, jossa kerroin vanhan kissaherrani Tahvon heikentyneestä terveydentilasta ja eläinlääkärikäynneistä. Niitä käyntejä on valitettavasti tullut lisää ja kissan olo on ollut hyvinkin sahaava. Toisena päivänä väsynyt ja voimaton kissa saattaa seuraavana päivänä olla täynnä tarmoa. Olen googlettanut tuhansia artikkeleita eri kielillä kissojen ylätiehengitysongelmista aina munuais- ja maksavikoihin. Olen oppinut paljon, mutta tieto on lisännyt tuskaa. En ole voinut olla naivi ajattelemalla "kyllä tämä tästä", kun kaikki merkit on ilmassa, että tämä ei tästä juuri parane.

Tahvon kuiva niiskuttaminen vaihtui noin viikko sitten räkäisyydeksi ja limaisuudeksi, tuhansiksi aivasteluiksi ja niiskuttamiseksi. Muutaman päivän aivasteltuaan sillä alkoi tulla verta nenästä, joka viimeistään viittasi poski- ja nenäonteloissa olevaan tulehdukseen. Suusta tuleva veri olisi huolestuttavampaa, sillä se tulisi keuhkoista / mahasta. Lisäksi muuten kissan yleisvointi pysyi vakaana. Satojen eri puheluiden jälkeen maan johtaville kissalääkäreille ja omille kotilääkäreille sai minut vakuuttumaan, etten löisi kirvestä vielä kiveen. Kissan limakalvot voivat pitkittyneen nuhan aikana kuivua siinä missä ihmisenkin, jolloin verta alkaa tulla. (Ja nyt haluan tarkentaa, että verta ei pulpunnut / suihkunnut / valunut runsaasti, pieniä noroja räkään sekoittuneena).

Nyt on käytössä antibioottikuuri ja muutaman päivän jälkeen kissan vointi on kohentunut. Se on alkanut itselleen tyypillisesti mouruamaan perääni, tulemaan syliini katsomaan televisiota ja ulkoilemaan normaalimmin. Viikko sitten kissa oli vaisu, jopa apaattinen. Nyt sillä on selkeästi enemmän omaa tahtoa, haluja ja tarpeita elämässään. Ehkä tämä vielä tästä, vaikka jatkoajalla jo mennäänkin. 

Pakkorakkautta! 

7 kommenttia:

  1. Tsemppiä Tahvolle!! Ja ihana uusi banneri, tykkään! :)

    VastaaPoista
  2. Paranemisia kisulle!♥ Vaikka lähtö taitaakin olla jo vanhalla herralla lähellä, toivon ystävällesi vielä paljon tervettä aikaa teidän kanssanne. Kyllä se on niin, että rakkaan ystävän toivoisi elävän ikuisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin todella toivon niin, mutta samalla onhan se kurja katsoa kun toinen ei ole enää nuorimmillaan.

      Poista
  3. Paljon tsemppiä kisulle paranemiseen!!

    VastaaPoista