Esitä hevonen koottuna

Viikonlopun kotiseuran järjestämät seurakilpailut huipentuivat siihen (ehkä) tulevaan päälajiin: kouluratsastukseen. Olin estekilpailuiden jälkeen viritellyt Åken ylipitkää blondia tukkaa nykeröille koko illan, opetellut hätäisesti radan ja lopulta valvoin koko viikonlopun "samoilla silmillä" yövuorojen takia. Sunnuntaina aamulla kiitin itseäni, kuinka hienosti olin taas saanut junailtua asiat. Ajoin autoa kuin promilleja puhaltava ja unohtelin jatkuvasti kaikkea. Vielä aloittaessani työt nykyisessä mestassa jaksoin hyvin tehdä yö-kisapäivä-yö-kisapäivä -settejä. Ikä on tuonut sen verran mukanaan, että nykyään sunnuntaiaamuna jo vähän korpeaa, jos edellisen kerran on nukkunut torstain ja perjantain välisenä yönä viisitoista minuuttia pidempään...

Oli KUUMA. Siksi höyrystyneet silmälasit.

Yritin hätäisesti kotikentällä juoksuttaa Ootusta veträmmäksi, sillä se ei ollut päässyt kunnolla liikkeelle edellisen päivän estekilpailuiden jälkeen. Tunnin tarhailun jälkeen edellisenä ilta se saapui karsinaansa yöunille, josta sen noukin aamulla jo mukaani. Juoksuttaessa Keltsi oli kyllä varsin mainio ja haaveilin jo mielessäni, että jos se tuollaista ravia esittää ohjelman läpi (ja minä pysyn kyydissä) niin voitto napsahtaa sellaisilla prosenteilla, ettei ole kuuna päivänä Koljonvirran seurakinkereissä nähty. Tuhannennen kahvikupillisen jälkeen oli siirtyä kilpailupaikalle ja verryttelemään. 

Verryttelyssä ruuna jäi valitettavan pohkeen taakse, poikitti kovasti ja oli tahmea. Sitä kuitenkin kiinnosti melkein jopa enemmän kuin minua kouluratsastus sillä hetkellä. Yritin saada ruunan asettumaan ja taipumaan paremmin molempiin suuntiin, mutta oikea laukka sai koko pakan aina levähtämään. Rataa kohti sain kuitenkin Ootuksesta vähän skoupattua suoritusfiilistä ylöspäin laukkailemalla melko hulvattomasti ympäri verryttelyareenaa.

Hartijat korviin ja alkutervehdykseen :)

Suoritukseen Ootus asteli kepein askelin ja ehdin jo luulla, että se heräsi aamukoomastaan hereille. Hyvän pätkän suorittaminen jäikin sitten toisen kuvion jälkeen jo unholaan. Olin itse jo tuomarille vilkuttaessa aivan maitohapoilla, reidet vapisivat satulaa vasten ja mielikuvitus laukkasi jo Nukkumatin mukana höyhensaarille. Aloin epäillä, että olenko opetellut edes oikeaa rataa ja "tuliko tässä edes pysähtymistä..." -fiiliksissä jatkoin rataa. Ootus teki minun ratsastamistasooni nähden oikein mallikkaasti, mutta oikeassa laukassa se taas kenahti pitkälleen kättä vasten. Siirtymiset olivat kuitenkin tuomarin mielestä se radan heikoin kohta, ei niinkään suoritustahti (kuten samalla tuomarilla Itä-Suomen aluemestaruuksissa).

Lopputervehdyksen ja taputtamisten jälkeen siirryin odottamaan omaa tulostani. Ratsastelin Ootuksen kanssa meille tuloksen 137,5 pistettä (prosentein 59,783%) luokasta Helppo C, tutustumisluokan ohjelma 2003 (rata A). Suorituksemme jälkeen olimme kolmantena, mutta lopullisissa tuloksissa tipuimme jaetulle viidennelle sijalle juuri sijoituksen ulkopuolelle. Ihmettely kuitenkin alkoi, kun hain arvostelupaperin luokan jälkeen, sillä lopussa lukee: "Esitä hevonen koottuna. Kokoa selkeämmin siirtymiin. Suht aktiivinen, sujuva ratsastus". Kokoa hevonen. Siis koottuna. Helpossa C:ssä. Anteeksi miten meni? 

Keskiravilävistäjä, joka tuntui olevan ikuinen

Kaadun niin paljon sisään, että voi apua

oikea laukka on uusi kompastuskivi...

Tuudittauduin ajatukseen siitä, kuinka kyseessä on arvostelulaji. Tuomarin näkökulma ja mielipide ratsukosta vaikuttavat luokan loppuliseen järjestykseen. Pisteet ja kommentit käyvät kyllä yksi yhteen omaan fiilikseeni radan suhteen, mutta loppukommentti sai minut todelliseen ihmetykseen, sillä helpon C:n arvosteluperusteisiin ei mielestäni kuulu hevosen esittäminen koottuna. En haastattanut luokkatuomaria asiasta, mutta ihmettelen kyllä vieläkin, että miksi sain tämmöisen kommentin. 

Oma ratsastamiseni on kyllä kokenut parin viime viikon takaisista huippufiiliksistä melkoisen romahduksen. Jännitän kauheasti ylälinjaa, tuijotan hevosen niskaa ja koko olemukseni on kuin tullivirkailijan kumihanskainen käsi olisi arsessani. Eniten soimaan itseäni siitä, että kaadun jatkuvasti vasemmassa kierroksessa sisään, hartijalinja on aivan eri tasoilla jännittäen kädet,  sekä oikea istuinluu on taas kadonnut mäkkärin purilaisten ja nugettien muodostaman rasvakerroksen alle arsessani. No, häntä pystyyn ja kohti uusia tuulia ruunan repukkani kanssa!

Passikuva-O

Kännikuva-O

Kuvista ja avusta kisapäivänä kiitos Heidille!