Tulevaisuuden ravikuningas

Ex-ravurit kuohdutaa kansaa aina yhtä paljon. "Ne on luotu raviradoille, eikä ratsastuskentille". Minäkin veikkaan ettei minun torinhevosta ole alunperin tarkoitettu raviradalle kärryjen kanssa, mutta kovaa vauhtia minä niitä sen perään olen työntämässä. Ehkä ensi kerralla pitää sitten ostaa se oikea ravuri, niin ei tarvitse näitä ratsuja yrittää ravikuninkaiksi. Kyllä ne jutun juonen ymmärtää, mutta vauhti niillä on liian hidas pärjätäkseen raveissa... ;)

Ohjasajoin Ootusta muutama viikko takaperin, kun kenttä oli epätasaisesti jäätynyt kivikova betonialusta. Elohopea laski kymmeneen pakkasasteeseen, kun ponipoikani Tomin kanssa harjoitettiin Åkea ohjasajoon. Ja miksi se ratsu nyt pitää kaikkiin ravikotkotuksiin opettaa? Kaikkien hevosteni kanssa minulla on aina ollut periaate, että haluan hevosen olevan monipuolinen, tottunut "vähän kaikkeen" ja olevan rohkea uusia asioita kohtaan. Näitä ominaisuuksia hevosiin ei saa, ellei niitä harjoittele kotona, ja järjestä hevoselle uusia tilanteita - tämäkin opetustilanne oli hyvin hillitty, sillä Tomi talutti Ootusta kun minä roikuin ohjaksissa. Uudet asiat vievät hevoselta hetken sulattelun, ja pienikin treeni uudessa asiassa on hevoselle hyvää aivojumppaa kehittäen samalla myös lihaksistoa aina hieman eri tavalla.

Keltuainen ei sen suuremmin ihmetellyt valjaita, rintaremmiä ja häntäremmin epäonnistunutta virittämistä. Valtavissa mittasuhteissa oleva ruuna ei mahtunut tallikaverin valjaisiin ihan noin vain... Ootus hyväksyi aika nopeasti, että ihmisen edellä pystyi kulkemaan ja kuinka ohjasavut toimivat, vaikka itse ohjakset olivatkin useita metrejä pitkät. Harjoiteltiin pysähtyistä, peruuttamista, kääntymistä, pohkeenväistöjä ja ympyröitä. Jälkikäteen ajateltuna harjoitukset eivät olleet helpoimmasta päästä ensikertalaiselle. Nälkä kuitenkin kasvoi minulla asioita tehdessä, sillä ruuna ymmärti niin nopeasti jutun juonen.

Ootusta on luultu kuvien perusteella poniksi. Tässä kuvassa ehkä näkyy, että ei se ihan miniponi ole. Minä olen 170cm.

Ja mitä tästä itse opin? Aivan valtavasti. Esimerkiksi väistöissä ei tarvinnut kuin ulko-ohjan tuen, sekä suuntaa näyttävän sisäohjan. Jo pienestäkin paineesta ruuna lähti tahdikkaaseen ja suoraan väistöön. Åke opetti muutenkin ulko-ohjan merkitystä: ympyrälle se ei varmasti kääntynyt jos vedin sisäohjasta. Ruuna jatkoi pää ja kaula kallellaan uraa pitkin, kunnes ymmärsin että ulko-ohja, se minulta puuttui täysin tuntumalta. Kerittyäni hetken ulko-ohjaa niin ta-DAA, ruuna teki voltteja, kiemuroita ja kääntyi niin mallikkaasti. Hieno O.

Taputin ruunaa, mutta myös itseäni tästä vuosisadan oivalluksesta, joka tulee kyllä nyt muutaman vuoden myöhässä. Seuraavat ratsastuskerrat olen hokenut lirularulorua päässäni: "Ulko-ohja on Jumala ja sisäohja on pappi, joka Jumalaa myötäilee".