Elämä on valintoja

Halusin hevosen itselleni koko pienen elämäni. Vanhempani olivat kovin vastahakoisia ajatusta kohtaan vedoten harrastuksen kalliiseen hintalappuun, isän allergiaan ja siihen, etten kuitenkaan jaksaisi hoitaa hevosta vaan se jäisi äidilleni hoidettavaksi. Minua on aina naurattanut viimeinen argumentti jostain kumman syystä. :D

Kun keväällä 2012 painoin valkolakin päähäni merkiksi ylioppilasurakastani en ollut vielä omistanut yhtään hevosta itse. Minulla oli sillä hetkellä hoitohevosena Venta, jonka kanssa kävin kerran / pari viikkoon maastossa. Lisäksi ratsastin ratsastuskoulussa tuntihevosilla, joilla myöskin kilpailin tallilla järjestetyissä kilpailuissa. Kuitenkin loppukesästä, kun yksikään korkeakoulu ei huolinut minua opiskelijakseen, Venta tuli minulle ylläpitoon - ja vanhempani vastustivat jokaista lausetta omasta hevosesta. Alkuperäinen idea oli, että Venta olisi minulla vuoden ylläpidossa, jonka jälkeen se palautuisi omistajalleen.

Syksyllä aloitin työskentelemään nykyisessä työpaikassani pikaruokaravintolassa. Ja reipasta kuukautta myöhemmin ostin Ventan itselleni vanhempieni ollessa ulkomailla... :D Olin tietysti aikuinen ja vastuussa teoistani, mutta näin radikaali vastustaminen on aina vähän jännittänyt. Alunperin Ventan piti olla siihen asti, kunnes saan opiskelupaikan vuoden päästä ja Venta lähtisi vihreämmille niityille. Jokainen blogia lukenut kuitenkin tietää, että Venta lähti muista syistä vihreille laidunmaille ilman että minä sain opiskelupaikkaa - ja asui hoivissani enemmän kuin sen yhden vuoden.

Monet lukioaikaiset ystäväni lähtivät heti valmistumisvuonna opiskelemaan ja olen vain yksi muutamista, jotka ovat jääneet kotikaupunkiimme asumaan töitä tehden. Herätän usein ihmetystä, kun kerron olevani töissä ilman, että minulla on sen suurempi hoppu selviytyä jatko-opiskelemaan. Näin parikymppisenä pitäisi varmasti olla jo opiskelut puolivälissä, talo katsottuna järven rannalta ja maha pyöreänä jälkikasvusta. Elän tällä hetkellä unelmaani hevosten kanssa valmentuen ja kilpaillen. Sitä kaikkea toivoin itselleni ollessa pieni tyttönen, ja nyt vähän myöhemmin haluan toteuttaa haaveitani. En halunnut odottaa elämäni ruuhkavuosia hankkiakseni hevosen, vaikka olisin parempituloisessa työssä.

Vaikka työni on stressaavaa ja kiireistä, minulle on vastapainoksi mitä parhain vapaa-aika hevosten seurassa. Erityisesti omien kaviokkaiteni kyydissä mieleni on levännyt aivan eri tavalla, kuin vuokra- ja lainaponien selässä. Olen huomattavasti onnellisempi "maalaistyttönä" tukka pystyssä aamuisin tallilla, kuin kaupunkilaisena aikakalenterin kanssa. Lisäksi olen löytänyt alan, jolle haluan oikeasti työskentelemään. Vaikka en vielä päässyt alan koulutukseen, ei minulla ole kiire. Ensi vuonna uudestaan, ja noviisiksi minulle oli pääsykoetulokset pieni yllätys. Täysin harjoittelematta jäin neljännelle varasijalle, ja sain mm. psykologien päätestistä 9/10, eli oon sittenkin aika terävä kaveri!

Täysmittainen kesälomani on tänään lusittu. Hyvästelen kaikki opiskelijatoverini uudelle koulutaipalleelleen, minä jään kotikaupunkiin tekemään rahaa ja täyspitkiä kesälomia ;) Vaikka monesti epäillään kuinka pätevä olen mäkkärintätinä (koska moni luulee, että olen oman elämäni luuseri joka ei koskaan pääse minnekään muualle) voin kaikille kertoa olevani onnellinen tällä hetkellä työssäni. Puhutaan nuorison kouluttamattomuudesta ja pienistä mahdollisuuksista päästä jatko-opiskelemaan. Olen ehkä väliinputoaja, mutta minulla on vakituinen työpaikka. Tiedän tienaavani Ootuksen ruokarahoja ja ensi viikolle massia  estevalmennuksen - jotta voin tehdä mitä rakastan.