Viiden hehtaarin villi mustangi

Likainen Ootus

Edellisessä postauksessa unohtui mainita, että Hippolan kuukauden blogin äänestys päättyy torstaina 28.8. klo 20! 

Olen ollut huolissani Ootuksen haluttomuudesta irroitella. Se menee ratsastajan kanssa mielellään pienessä sievässä laukassa, joka on hallittavissa todella huomaamattomilla avuilla. Hevosen pääkopalle ja terveydelle tekee kuitenkin ihan hyvää välistä vähän "irroittaa", jolloin se saa mennä juuri niin kovaa kuin haluaa. Maastossa yritin lietsota ruunaa hieman reippaampaan laukkaan, jossa se olisi saanut kunnolla venyttää itseään - siinä kuitenkaan onnistumatta. Keltsi meni mielummin ratsastajalle hieman ystävällisempää vauhtia.

Ootus ja siirettiin isommalle laitumelle sen ystävänsä Violan kanssa. Isompi laidun tarkoitti viittä hehtaaria, jossa oli portit avattu neljältä eri laitumelta. Aitoja siis kiersi alueen ympäri, mutta ruunan keksiessä porttien aukiolon ja sijainnin alue muuttui valtavaksi laidunmaaksi loppukesän kunniaksi. 

"Tuu vaa"

"Emmä tahokkaa nii mä peruutan nyt..."

"Eiku tuu vaa sittenkii"

Ruuna ei ole ollut mitään laitumelta vastaantulevaa sorttia, kun sitä haetaan. Tottuessani Venta-tamman hakuun viheltämällä on minulle ollut lievä kulttuurishokki joutuessani kävelemään hevoseni luo. Kulttuurishokki muodostui kuitenkin painajaiseksi, kun ruuna ei ollutkaan edes paikallaan minun saapuessani sitä hakemaan. Se ampui luotani pois täyttä kiitoa viiden hehtaarin alalla hyödyntäen koko tilan itselleen. Laitumella on isoja ojia ja jyrkkiä mäkiä, joihin ruuna ryntää semmoista vauhtia, että suorastaan pelottaa milloin sen nilkka nyrjähtää tai jänne pasahtaa... Ootus ei selkeästi lähde ilkeyttään karkuun, vaan sen silmiin syttyy pilkahdus Vaahteramäen Eemeliä hippaleikin alkaessa. Se päästää ihmisen lähelleen kiidettyään ensin kuin tuulispää. Riimua laittaessa se peruuttaa viisi askelta, jonka jälkeen se pysähtyy antaakseen kiinni. Jonka jälkeen se taaas peruuttaa viisi askelta ja ampuu rallittamaan koko pellon ympäri karkuun.

"empäs tuukkaa!"

Näistä kuvista näyttäisi, että kaviot olisivat hyvinkin lähellä minun siloista poskeani. Todellisuudessa välimatka oli n. 7m

Hevosen kiinni ajamiseen noin isolta alueelta ei riitä kunto allekirjoittaneelta. Tai vauhti. Olenkin saanut kokeilla erilaisia kiinniottamisen metodeja: juoksuttamista, lahjontaa, anelua ja rukoilua. Olen möyrinyt perse pystyssä pellolla kiinnostuneena laitumen maaperästä, jotta ruuna kiinnostuisi minusta. Muuten ihan hyvä idea, mutta viidessä hehtaarissa riittää hieman enemmän virikkeitä kuin ihmisen naamallaan möyriminen heinikossa. Lopulta virolainen hevonen antautui vitosen seteliä heiluttelemalla. Onneksi Ootuksen sielu vaikuttaisi olevan halvalla ostettavissa, joten minun ei tarvitse viissatasia kantaa taskussa laitumelta töihin hakiessa.

Ruunan vauhtia katsellessa olen tullut onnelliseksi sen tavasta mennä pientä sievää laukkaa ratsastajan kanssa. Äitiä tulisi ikävä, jos kaasu hirttäisi kiinni minun kanssani. En myöskään ole enää huolissani siitä, ettei Ootus irrottelisi. 

Tämän postauksen kuvat on ottanut Mia Mäki-Maunus / miutsin.net

Töiden jälkeen ruuna tulee kyllä mielellään luokse rapsuteltavaksi