Varteenotettava esteratsukko...?

Syyllinen olo. Koulutreeniä ties monettako kertaa putkeen. Aina samat avot, väistöt, nostot, siirtymiset. Ei ihmekään, että Ootus vähän tahmailee ja kysyy ratsastajalta: "onko pakko?", jos kenttä tarkoittaa sille aina samojen perusasioiden hinkuttamista ja vinkuttamista. Koulutuomaritkin sen huomasi, vaikka Markka ratsasti todella hyvin. Olin niin ihastunut hienoon kouluhevoseen, että olen täysin unohtanut treenin monipuolisuuden ratsastaessani itse. Nuori hevonen kuitenkin tarvitsee aika paljon erilaista liikuntaa. Minut ratsastuksensaloihin opettanut toverini kävi alkuviikosta Oodelin kyydissä kentällä ja no, alitempoinenhan se oli ja ratsastajalla on täysi työ saada se liikkumaan eteen itse. En halua tappaa noin nuoren hevosen iloa liikkumisesta, joten nyt seuraavat kaksi viikkoa mennään ihan eri juttuja. Maastoillaan, tehdään kavaletti- ja puomihommia. Sekä tietysti hypätään. Jotain ihan muuta, kuin harjoitusravissa hinkuttamista uraa pitkin. Seuraavina hetkinä en aio edes välittää missä Keltuaisen turpa viilettää, kunhan sillä on liikkumisen riemua!

Tässä oon kauhuissani, että nyt se villiinty tai jalka katkes kun pompotti selkään.
Nooo, takajalathan ne siellä duunissa vaan...

En käsitä itseäni, mitä ihmettä mä teen tuolla?!? Multa pitää varmaan oikeesti nokka ja leuka murtua jostain hevosen äkkistopista, kun toi niskan tuijotus on ihan jääääääätävää!!!

Tänään aamulla kannoin tolppia kahdeksan aikaan kentälle. Katsoin tallikaverini "Ratsasta paremmin" -kirjasta treenivinkin ja kannoin ravipuomit, sekä kaksi pientä estettä lävistäjille. Kotitallilla on hieman suppeampi estevarasto, tolpista saa aikaan kolme pystyä eikä erikoisesteitä juuri ole. Siispä muurit, matot, lankut, isot johteet yms. tulevat treeniimme vasta aina ulkopuolisissa valmennuksissa. Keltsillä oli vielä tukka aivan heinässä, kun kesken aamuheinien olin sitä jo harjailemassa ja varustamassa.

Aluksi vaikutti siltä, että huono idea ratsastaa ensimmäisenä asiana aamulla ja vielä huonompi idea hypätä pommin nielleellä Keltsillä. Mutta eteenpäinpyrkimystä...sitä nyt oli! Oli melkein jopa villiä -piti jo siirtyä nopsakkaasti laukasta käyntiin, kun tuntui että seuraava askel saattaa ponkaista jo turhankin korkealle tämmöisen tulevan tätiratsastajan kanssa. Ihanaa kuitenkin, että Åke oli selvästi riemuissaan odottavasta esteharjoituksesta! Sen silmissä syttyy tuike ja askel kevenee sen nähdessä esteet. 

Itse treenisuoritus meni hyvin. En ole niin pro esteillä (tai oikeastaan yhtään missään istuessani hevosen selässä), että osaisin itsenäisesti lähteä korjaamaan hevosen virheitä. Roikun kyydissä lahjakkaasti kyllä isoissakin koikkaloikissa, mutta nämä kotitreenaukset on lähinnä semmoista "tasaisellä rytmillä kevyesti yli" -hommaa. Pikkuesteillä ruunalle kasvaa rutiinia kokoajan, ja olenkin alkanut ajatella debyyttiä estekilpailuissa. Ensin pitää kuitenkin pystyä hyppäämään jo pikkurataa ilman paniikkivoltteja. Kyllä Ootuksesta vielä mainio esteheppa tulee, sillä se kyllä hyppää kun kuski tuo sen esteelle sopivasti ja pitää jalan kiinni. Ehkä mustakin siis vielä esteratsastaja tulee, vaikka itsesuojeluvaisto alkaa nostaa päätään.

Joku tarkkasilmäinen lukija ehkä huomaakin, että satula valuu kuvien myötä aina vaan enemmän ja enemmän taakse. Kyseinen Zaldin yleispenkki on Ventan perintösatula, joka kyllä sovitettiin ammattilaisen toimesta. En usko, että selkä voisi niiiiiin radikaalisti muuttua muutamassa viikossa, joten lienen itse kämmännyt satuloinnissa - tai ihan vaan jättänyt vyön liian löysälle. Joustovyöt eivät oikein sovi pullistelevalle Keltsille, sillä aina joustovyön kanssa satulat löytyy ristiselän päältä. Pitää kuitenkin tutkailla asiaa tarkemmin (satulaa käytän kerran parissa viikossa) ja tarvittaessa keksiä joku hätäratkaisu ongelman korjaamiseksi. Jalustimetkin sain liian lyhyiksi ja tavan turvajalustimilla on karmea ratsastaa Jinien jälkeen. Mutta uliuli nyt sitten vain, kun itseään on vain otettava niskasta kiinni! Nuoren hevosen kanssa ei auta kämmäillä yhtään missään, varsinkaan jossain satulavyön kiristyksessä...

Kuvista kiitos Annika!

Hienoin O!