Kauneuskilpailut

Tänään kävimme Ootuksen kanssa lähitallilla järjestetyissä hevosten match showssa. Pienimuotoiset näyttelyt olivat keränneet paikalle yhdeksän osallistujaa meidät mukaanlukien. Vaikka tiedän, että Ootus ei ole tällä hetkellä tyhjän selkälihaksistonsa kanssa kovinkaan näyttävä, haluan tukea pieniä hevostapahtumia osallistumalla niihin. Leikkimieliset tapahtumat ovat mukavaa vaihtelua, ruunalle maailman näyttämistä ja ennenkaikkea kiitos järjestäjille. Ilman osallistujia, ei ole tapahtumia. Suosittelen kaikille lähialueesi hevostapahtumien tukemista osallistumalla niihin talkoolaisena tai itse kaviokkaan kanssa. Arki rikastuu ja muistolaatikko kasvaa.

Eilen kävi epäonnisesti pestessäni ruunan ruttelon otsatukkaa. Jouhista valui shampoota suoraan Oodelin silmään, joka varmasti tuntui Keltsistä aika epämukavalta. Sen vasen silmä meni umpeen ja alkoi rähmiä voimakkaasti - onneksi silmä kuitenkin reagoi näin ja mahdollisti shampoon ulos tulemisen. Laitoin pienen määrän vettä ruutalla ruunan silmäkulmalle vauhdittaakseni operaatiota. Tietysti tässä vaiheessa pelkäsin, että silmä turpoaa umpeen ja iskee tulehduksen päälle. Onneksi silmä alkoi kirkastumaan nopeasti ja voimakas rähmiminen loppui tunnin kuluessa. Täytyy vain ihmetellä, kuin ystävällinen ja lauhkea tuo Ootus on: puhdistusoperaatiossani jouduin avaamaan silmää, jotta saisin sinne vettä. Ruunalla oli varmasti jo muutenkin epämukava olo, mutta sen ainut tapa vastustaa tekojani oli laittaa pää etujalkojen väliin piiloon... <3 Joku muu, ehkä joku pieni musta tamma, olisi ehkä silpunnut minut heti kun silmään hulahti shampoonvaahtoa.

Itse näyttelyyn en saanut ketään kuvaamaan, sillä kaikki tutut apukädet olivat omissa riennoissaan. Lähdin siis yksin matkaan ja jätin kameran kotiin ajatuksena, että eipä siellä kukaan kuitenkaan olisi. Toisin kävi, Ootuksen kotitallinpitäjä oli paikalla ja kertoi, että voisi ottaa kuvia. Ainut vaan kun se kamera jäi kotiin... Joudutte siis tyytymään minun puhelinkuviini, joita otin suoritukseni ulkopuolella. 

Saavuttuamme paikalle Ootus vaikutti hyvin kärsimättömältä ja pitkästyneeltä. Se olisi halunnut vain laiduntaa isolla ja vehreällä pellolla, eikä topottaa minun kanssa näyttelyharjoituksissa. Tylsistyessään ruuna on ottanut tavaksi hamuta kaikkea mahdollista suuhunsa: minun hihaa, raippaa, taluttimen ketjua tai housuista pilkistävää pesulappua. Ootushan ei ole oppinut (onneksi) kunnollista kuovintaa etusellaan, mutta kovasti se sitäkin tänään yritti. Itse suorituksessa ruuna esiintyi mitä mallikkaammin, kunnes tuli raviosuus. O innostui niin, että lähti vain kiikuttamaan puuskuttavaa minua rinnallaan kohti heppakamuja kentän toisella puolella... :D Minulle on iso ponnistus pysyä noin ison hevosen rinnalla sen ravatessa, puhumattakaan sitten siitä kun se yllättäen ilmoitti oman tahtonsa minne oltiin matkalla.

Ruunien luokassa ei ollut kuin yksi toinen osallistuja meidän lisäksi. Toinen osallistuja oli 27-vuotias arabialainen, joka oli hyväkuntoinen ikäisekseen. Ruuna esiintyi mallikkaasti ja se oli hyvin esitetty, joten sinkoileva keltuainen jäi vanhalle herrasmiehelle toiseksi. Tuomarin kommentit meistä olivat: "Erikoinen mukava väri. Esitetty hieman hoikassa kunnossa, saisi olla pyöreämpi. Kuivat suorat jalat, hyvät vahvat kaviot. Letkeä rento käynti, suhteellisen tarmokas, hyvä yliastunta. Suhteellisen tahdikas ravi, ravissa suht. suorat liikkeet. Nöyrän oloinen, kiltti. Hyvin esitetty, tahtoo vallattomaksi portin sivulla".

Vaikka pokaalia ei tuotu kotiin, menestys oli tämäkin. Ruuna pääsi näkemään taas maailmaa ja narunpitelijällä oli mukava hevosten täyteinen aamupäivä. Oletteko te osallistuneet pieniin hevostapahtumiin tukeaksenne järjestäjää?