maanantai 25. elokuuta 2014

Vihreänkeltainen ruuna esteillä

Olen saanut suuren kunnian olla mukana Hippolan kuukauden blogi -äänestyksessä syyskuun blogiksi. 
Tulevalle kuulle blogi valitaan yleisöäänien perusteella, joten te lukijat, anonyymit, serkut ja kaimat voitte mahdollistaa että blogini saa näin hienon tittelin! Käy antamassa äänesi täällä - iso kiitos! <3







Kävimme Ootuksen kanssa estevalmennuksessa Haukirannan ratsutilalla Jauhiaisen Antin valmennettevana. Kävin hänen valmennuksissaan muutama vuosi takaperin, kun Venta oli vielä hyppykunnossa - PikkuMusta tikkasi tasaisen varmasti jokaiselle esteelle, joten kuskina sain vain nauttia kyydistä ja keskittyä näyttämään seuraavaa ylitettävää apajaa.

Ootus on osoittanut olevansa hieman vihreä puomihommissa. Sillä on intoa tosi paljon, mutta sen sisäinen pieni pelokas ruuna nostaa päätään uusille esteille. Valmennuksessa se taisi kieltää jokaiselle uuden näköiselle esteelle, tai jos puomi vaihtui tai jos estettä nostettiin. Vaikka korkeudet pysyivät todella maltillisena, en lähtenyt tappelemaan ristikoista yli - vaikka olisi pitänyt hevosen kannalta. Se olisi roiskanut niin isoja hyppyjä, että minun tasapaino olisi jäänyt jo ponnistukseen. Kuitenkin uskaltaessaan ylittää esteitä se hyppää kivasti, joskin se ponnistaa melko voimakkaasti myös pienille kavaleteille. Minun tehtäväni on pysyä melko pystyssä ja olla lietsomatta ruunaa älyttömiin roiskamisiin.

päivän ensimmäinen hyppy muistutti kamikazea
 


 

päädyttiin melkein valkun syliin... 


Oodelalii (virallinen ensimmäinen lempinimi, toim.huom.) lyhentää, pidentää, on ratsastettavissa esteiden välissä, ja se suorittaa estetehtäviä hyvin. Isoin plussa on, että tämmöinen tavis pysyy sen kyydissä, ruunan päätyessä mitä ihmeellisimpiin ratkaisuihin ponnistuksen ja laskeutumisen välisessä sekunnissa. Yksittäisten estetehtävien jälkeen hyppäsimme lyhennettyä viiden hypyn rataa, jossa viimeiselle esteelle Ootus innostui ja hyräili varmaan mielessään "rännäänänänäää", samalla kun minä huulet vinhasti päristen hoin selässä "pyrr, pyrr, pyrr!" Ei mikään susiostos ;) 

Valmentaja-Antti antoi hyvin palautetta: istuin hyvin pystyssä ja ratsastin jokaiselle esteelle viimeiseen asti jättämättä hevosta yksin. Valitsin hyvät ja selkeät reitit ja ratsastin sujuvaa laukkaa. Vinkiksi kotiin ja tulevaan saimme viikottaiset esteharjoitukset, jotta vihreänkeltainen pikkuruuna rutinoituisi ennen kaikkea hyppyihin ja siihen että esteiden alla ja sivuilla voi olla vaikka mitä. Jokaisiin kissanristiäisiin pitää kuulemma osallistua, että ruuna tottuu hyppäämään tasaisemmin myös muualla kuin kotona. Valmentaja sanoi lopuksi Ootuksesta: "se aluksi vaikutti vähän säikyltä kaverilta, mutta sittenhän se ei enää ollutkaan!". Kyllä siitä vielä estehevonen tehdään tämmöiselle amatöörikuskille.










Hieno O <3

18 kommenttia:

  1. Apua mitä loikkia! :D Mutta hienosti kyllä hyppää, tästä on suunta vain eteenpäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa - tästä ei oo suuntaa muutakuin ylöspäin ja kohinalla! :)
      Hyvin ruuna rempseä kyllä hyppää, kunhan saisi vähän itseluottamusta ja rohkeutta. Ja kuski ihan vähän tasapainoa lisää :)

      Poista
  2. Mahtavan näköistä menoa!:) Martingaalia voisi myös kokeilla, jotkut hevoset tykkää tukeutua siihen ja hyppäävät paremmin, mutta todella kivaa menoa:)!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, täytyykin laittaa martingaali kokeiluun. Harmi, kun tälle ensimmäiselle perintöprinssille ei mahdu edeltäjänsä martingaalit :( Kiitos kivasta kommentista!

      Poista
  3. haha voi ei toi ensimmäinen hyppy! :D Hyvin hyppäätte ja oota vaan, ennen kuin huomaatkaan kohta hyppäätte talon kokoisia esteitä ;) Todella kivoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahahhaha, toivottavasti en todellakaan huomaa niin ei rimakauhu puske päälle :D

      Poista
  4. Kivan näköistä menoa, hyvin pysyt noissa jättiloikissakin!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Hyvin ja hyvin, tasapaino jää aina hyppykaaren ekalle vaiheelle ja loput hypystä roikutaan mukana :D

      Poista
  5. Hyvältä näyttää, huippu hauskoja tilannekuvia myös :'D Olette oikein kivan näköinen pari!

    VastaaPoista
  6. Höpsö keltainen :D
    Äänestin sun blogia jo heti kun kuulin tosta äänestyksestä. Toivotaan, että juuri sä pääset kuukauden blogiksi ! :)

    VastaaPoista
  7. Minultakin sait äänen :) Ihana hevonen sinulla!!:) Hyvää syksyä teille molemmille!

    VastaaPoista
  8. Wautsi, onpa sulla kivannäköinen heppa! :) näyttää tosi hyvältä, ootte kyllä hieno pari. Mukavaa syksyn jatkoa ja iloa treeneihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista ja treeni-iloa myös sinnepäin! :)

      Poista
  9. Tunnen tämän hevosen suvun ja jos sukuunsa tulee niin sillä on kykyä esteille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isäori Opaal on kyllä kieltämättä melkolailla hai vedessä, kun kentällä on esteitä. Mitä puolta tunnet ruunan suvusta? Olisi hauska kuulla lisää :)

      Poista