sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Lumileikkejä


Lunta on satanut tänään yli 10cm lisää jo ennestään paksun lumivaipan peittämään maahan. Omakotitalossa asuvana tiedän, minkälainen kirous on huomata, että lunta on tullut taas paljon lisää... Lumessa on kuitenkin hyvä treenata keltaiselle ruunalle lihaksia ensi kesän koitoksiin, ja Ootus onkin päässyt kuluneella viikolla useampaan kertaan tarpomaan yli metriseen hankeen. Lunta on hevosta reiden puoliväliin, muttei se haittaa - sitä lyhyemmällä treenillä Ootus on jo oikeissa hommissa.

Syvään hankeen ei voi tietenkään mennä joka päivä uppuroimaan, sillä muuten tallissa seisoisi kärttyinen ja jäykkä hevonen. Hankipäivää meillä on aina seurannut joko erittäin kevyt liikutus, juoksutus tai jopa vapaa. Vapaapäivä riippuu täysin kävimmekö yhteensä 10km pellolla vai kävelimmekö vain pienen lenkin hangessa. Alkutalvesta pellolla tuli treenattua koulukuvioita pienessä hangessa, mutta näin valtavassa lumimäärässä riittää, että ruuna kävelee eteenpäin. Se hyvin mieluusti kyllä ravaisi hangessa, mutta käveleminen on huomattavasti kehittävämpää ja kuntoa kasvattavaa.




Keväällä toivottavasti Ootukseen on kasvaneet valtavat lihakset, joita kelpaisi sitten pullistella kilpailukauden ajan. Hienosti ruuna on pyöristynyt kesästä, mutta kaipaisin silti enemmän lihaksia. Venta oli oikea Muskeli-Mummo, ja haluaisin rakentaa ruunastakin yhtä jämäkän nelivetomaasturin. Ootuksella on kyllä hieno diesel-koneisto peltoralleihin ja kaverin kanssa leikkimielisiin kisailuihin. Keltainen syttyy hitaasti, mutta varmasti. Lopulta se on todella nopea ja miellyttävä ajella. Parasta on kuitenkin se, että se myöskin taantuu yhtä nopeasti lunkiksi ja leppoisaksi jälleen, eikä sille jää kierrokset päälle.

Lumileikkejä oli kerrakseen minun ja Heidin yhteisellä maastoreissulla hevosten kanssa. Ootus oli aivan oma itsensä koko lenkin ajan - eli välistä rohkea kuin leijona, mutta välistä pelokas kuin hiiri. Ruuna on maastovarma, enkä usko että se oikeasti pelkäisi mitään elämää suurempaa. Kunhan nyt välistä törisee metsään katsellen. Olimme melkein kotipihassa, kun Keltuainen äkkäsi vanhan navetan nurkalla pressun. Joka ei ole ollut siinä kuin koko talven... Ookke lähti peruuttamaan, jolloin yritin hätistää ruunaa eteen ensin pohkeilla ja sen jälkeen raipalla. Yritin, josko Keltainen olisi ymmärtänyt puhetta: "Ootus siinä on oja sun takana". Hölmöyttään ruuna kuitenkin tasaisesti peruutti suoraan isoon ja leveään ojaan istumaan. Tietenkään lumihanki ei kestänyt pyllähtäneen ruunan painoa ja upposimme molemmat ojan pohjalle. Ootus näytti todella hölmistyneeltä kuikuillen ympärilleen, kun minä taas istuin kuin aatelinen selässä: "nonii ruuna ylös siitä, et voi jäädä tähän.". Äkkiä pressu ei pelottanut lainkaan.


 


Kaikki kuvat on ottanut ponipoika Tomi
Kuvat on otettu ennen joulua, silloin kun lunta oli vasta tullut...

6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia jälleen kerran :)

    Itse en ole päässyt vielä kertaakaan lumitreeniä harrastamaan. Maastossa oon kyllä käynyt kerran. Taidanpa yrittää kahdella seuraavalla viikolla käydä edes kerran. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Minullekin lumihangessa treenaus on melko uutta ja ihmeellistä, Ventan tikkujalat kun tuntuivat loppuvan kesken hankeen mentäessä. Lumileikit on kyllä hauskoja, joten suosittelen! :)

      Poista
  2. Eikä miten ihana toi eka kuva!

    Me peruutettiin Lassen kanssa joskus samalla tavalla ojanpohjalle. Hiukan meinasi jännittää että kaadutaanko, sen verran vauhdilla ruuna sinne syvään ojaan meni :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. O humahti myös todella syvälle, mutta ilmeisesti meillä molemmilla sytytti sen verran hitaasti että ihmettelimme vain ojasta käsin, että mitäs tässä nyt.

      Poista
  3. Mahtavia kuvia!
    Eilen olin yksin maastossa tammamaisen lvrouvani kanssa. Täällä etelässä on sellaiset mukavat kahden asteen loskakelit ja kuljimme kahden pellon välistä tietä rauhallisella ravilla. Yht'äkkiä hevonen veti äkkipysähdyksen ja loskan takia kaviot luisuivat miten sattuu sellaiseen länkkämäiseen liukupysähdykseen. Melkein käytiin istuma-asennossa mutta sai sitten kaviot alleen. Tamma oli ihan sekaisin ja ihmettelin, että mikä nyt on. Hetken aikaa tarkasteltuani näin punaisen muovipussin tiellä. Komensin hevosta liikkumaan, mutta se ei vaan uskaltanut ja lähti peruuttamaan vauhdilla. Tien molemmin puolin olevat ojat olivat tulvillaan jääkylmää vettä, ainakin metrin syvyydellä. Sinne me sitten peruutettiin ja pudottiin veteen, mutta onneksi tamman etupää sai kiskottua meidät ylös. Itselläni oli vyötäröön asti vettä. Hyppäsin alas ja aloimme kiiruhtamaan kohti tallia (oltiin onneksi vain puolen kilometrin päässä tallista), mutta kun se pussi jänskätti vieläkin. Päästiin sen ohi hetken tappelun jälkeen peruuttamalla. Soitin sitten tallille, että ottaisivat paljon loimia ynnä muuta esille. Hevoselle ei loppujen lopuksi käynyt mitään, kun sai viettää loppu päivän lämpimässä tallissa loimien alla, mutta minulle nousi illalla kuume.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui ! Tuossa olisi voinut käydä huonostikin, jos ei muuta niin keuhkokuume lienee nurkan takana.
      Onneksi selvisitte säikähdyksellä :)

      Poista