Lumileikkejä

Lunta on satanut tänään yli 10cm lisää jo ennestään paksun lumivaipan peittämään maahan. Omakotitalossa asuvana tiedän, minkälainen kirous on huomata, että lunta on tullut taas paljon lisää... Lumessa on kuitenkin hyvä treenata keltaiselle ruunalle lihaksia ensi kesän koitoksiin, ja Ootus onkin päässyt kuluneella viikolla useampaan kertaan tarpomaan yli metriseen hankeen. Lunta on hevosta reiden puoliväliin, muttei se haittaa - sitä lyhyemmällä treenillä Ootus on jo oikeissa hommissa.

Syvään hankeen ei voi tietenkään mennä joka päivä uppuroimaan, sillä muuten tallissa seisoisi kärttyinen ja jäykkä hevonen. Hankipäivää meillä on aina seurannut joko erittäin kevyt liikutus, juoksutus tai jopa vapaa. Vapaapäivä riippuu täysin kävimmekö yhteensä 10km pellolla vai kävelimmekö vain pienen lenkin hangessa. Alkutalvesta pellolla tuli treenattua koulukuvioita pienessä hangessa, mutta näin valtavassa lumimäärässä riittää, että ruuna kävelee eteenpäin. Se hyvin mieluusti kyllä ravaisi hangessa, mutta käveleminen on huomattavasti kehittävämpää ja kuntoa kasvattavaa.

Keväällä toivottavasti Ootukseen on kasvaneet valtavat lihakset, joita kelpaisi sitten pullistella kilpailukauden ajan. Hienosti ruuna on pyöristynyt kesästä, mutta kaipaisin silti enemmän lihaksia. Venta oli oikea Muskeli-Mummo, ja haluaisin rakentaa ruunastakin yhtä jämäkän nelivetomaasturin. Ootuksella on kyllä hieno diesel-koneisto peltoralleihin ja kaverin kanssa leikkimielisiin kisailuihin. Keltainen syttyy hitaasti, mutta varmasti. Lopulta se on todella nopea ja miellyttävä ajella. Parasta on kuitenkin se, että se myöskin taantuu yhtä nopeasti lunkiksi ja leppoisaksi jälleen, eikä sille jää kierrokset päälle.

Lumileikkejä oli kerrakseen minun ja Heidin yhteisellä maastoreissulla hevosten kanssa. Ootus oli aivan oma itsensä koko lenkin ajan - eli välistä rohkea kuin leijona, mutta välistä pelokas kuin hiiri. Ruuna on maastovarma, enkä usko että se oikeasti pelkäisi mitään elämää suurempaa. Kunhan nyt välistä törisee metsään katsellen. Olimme melkein kotipihassa, kun Keltuainen äkkäsi vanhan navetan nurkalla pressun. Joka ei ole ollut siinä kuin koko talven... Ookke lähti peruuttamaan, jolloin yritin hätistää ruunaa eteen ensin pohkeilla ja sen jälkeen raipalla. Yritin, josko Keltainen olisi ymmärtänyt puhetta: "Ootus siinä on oja sun takana". Hölmöyttään ruuna kuitenkin tasaisesti peruutti suoraan isoon ja leveään ojaan istumaan. Tietenkään lumihanki ei kestänyt pyllähtäneen ruunan painoa ja upposimme molemmat ojan pohjalle. Ootus näytti todella hölmistyneeltä kuikuillen ympärilleen, kun minä taas istuin kuin aatelinen selässä: "nonii ruuna ylös siitä, et voi jäädä tähän.". Äkkiä pressu ei pelottanut lainkaan.

 

Kaikki kuvat on ottanut ponipoika Tomi. 

Kuvat on otettu ennen joulua, silloin kun lunta oli vasta tullut...