Luopumisentuska

Puhutaanpa hetki nyt itsekkyydestä. Hevosmaailma tarjoaa jo alusta asti oppeja itsekkyydelle, kun poninovellit ovat täynnä kuinka "pelastetaan" hevonen teurasautosta. Tarinoissa annetaan ilkeälle ja vähän vaivaiselle hevoselle mahdollisuus päästä vielä rakastetuksi ja elävien kirjoihin, ollakseen se "Yhden ihmisen hevonen". Kuolema nähdään pahana ja pelottavana, sekä hevosistaan luopuvat kylminä, laskelmoivina ja oman edun tavoittelijoina. Pahiksina. Tämä arvoasetelma on minulle kuvottava. Opetetaan lapsille kuoleman olevan rangaistus, ei nähdä sitä sen todellisessa merkityksessään. Eläimen pelastaminen tappotuomiolta mielletään palkittavaksi, tavoiteltavaksi teoksi.

Jokaisella hevosenomistajalla pitäisi olla lopetussuunnitelma, joka sisältäisi kohdat: miten, missä ja kenen toimesta. Mitä tehdään ruholle? Suunnitelma pitäisi sisältää myös sen kaikista tärkeimmän kohdan, eli milloin on se hetki, kun tehdään viimeinen palvelus hevoselleen. Toisille lähtö tulee nopeasti raajan katkeamisen, ähkyn tai aortan repeämisen myötä. Omistajalle ei silloin juuri jää valinnanvaikeutta, että mitenkäs nyt edetään kun jalka on jo katki. Toisille, niille minun säälimille, lähtö tulee hitaasti. Käytännössä ei ollenkaan, vaikka aihetta olisikin. Omistaja elättelee ihme parantumisen toivoa, kieltää tosiasiat ja tekohengittää eläintä, jotta se vain pysyisi hengissä. Tällöin ei enää nähdä tosiasioita, joko tietoisesti ne kieltämällä tai omien vaaleanpunaisten lasien sokaistamana.

Facebookin ryhmäkirpputoreilla on säännöllisesti kuvia hevosista, jotka ovat lähdössä viikon sisään toiseen autoon. Moni rupeaa kaavailemaan heti hevosille pelastusta, mutta mielestäni olisi tärkeämpää, että ymmärrettäisiin miksi se eläin on jo lähtemässä toiseen autoon. Syyt ovat aivan varmasti sen mukaiset, että joutaa mennäkin sen toisen auton kyytiin. Joutohevosia on takapihat pullollaan, joiden elämäntehtävänä on oleminen - mistä sitten tietää, että se joutohevonen on elämänsä ehtoopuolella? Käyttöhevosilla on niin selkeää, ettei ole oikein jos hevonen esimerkiksi ontuu. Se on merkki kivusta, sillä hevonen ei osaa esittää ontumaa. Saaliseläimellä ontuman näyttäminen kertoo jo yleensä voimakkaasta kivusta. Silloin ontumaa tutkitaan ja tehdään hoitoratkaisuja sen pohjalta. Ne joutilaat.... niitä ei välttämättä edes tutkita. Koska niiden tehtävänä on vain olla koristeena pihassa tai ystävänä ihmiselle.

Ventastani ei jäänyt joutohevosta, vaikka se olisi siihen kuntoutunut täysin. Hevonen lemmikkinä ei ole mielestäni toimiva idea, sillä hevonen on luotu liikkeeseen. Ei seisomaan karsinaansa tai tarhaan. Kun piti päättää Ventastani mielessäni ei edes vakavalla idealla käynyt, että jättäisin sen joutilaaksi. Niin itsekäs en voisi olla, että roikkuisin hevoseni hyvinvoinnin varjolla omassa psyykkeessäni kiinni. Jos Ventasta olisi tullutkin joutilas, se olisi saanut elää niin kauan kun se olisi pystynyt juoksemaan laitumella, reagoimaan voimakkaasti säikähtäessään ja elämään hevosenelämää. Elämisen arvoista ei ole seisoa karsinassa tai pienessä tarhassa syöden, samalla kun omistaja tekee kaikkensa jotta hevosen "olo olisi parempi". Hevonen ei ymmärrä, jos kerrot sille että muutaman vuoden päästä sitten sinä kirmailet, mutta nyt seisotaan ensin syistä X, Y tai Z, etkä voi vielä kirmailla huoletta. Silloin pitää osata tehdä se vaikea päätös, silloin on se aika. Jos sen päätöksen lykkää on itsekäs pikkutyttö ponisaduista. Nojataan omaa hyvinvointia eläimeen, muttei nähdä sen takaa enää hevosen itsensä tilaa.

Koska lopettamisen, teurastamisen tms. ylipäätään kuoleman puoltaminen on eräänlainen tabu hevospiireissä haluan kumota muutaman todennäköisesti esiintyvän vasta-argumentin.

• Ei mummojakaan tapeta. Ei niin, mutta ihmistä ja eläintä ei voi ikinä yhdenvertaistaa. Suomessa ei aina anneta armon käydä oikeudesta, vaikka ihminen sitä itse toivoisikin. 
• Voi koirakin elää siten, että takapää on pyörätuolissa. Eettisesti väärin, aina ei tarvitse pelastaa. Kuolema on joskus helpotusta tuova, tuskaa pois vievä.
• Hevosellani ei ole kipuja, vaikka se ontuu. Väärin, hevonen ei osaa näytellä päästäkseen helpommalla. Googlaa netistä hevosen kipukäyttäytyminen ja harkitse sitten uudestaan sanojasi.
• Ei pikkuontuminen tarkoita kuoppaa. Ei niin, mutta jo vakavat vammat (mm. suuret nivelrikot, vakavat jännevammat) ovat jo mielestäni sellaisia, että olisi parempi päästää irti.
• Tunnen hevoseni paremmin kuin sinä. Totta, mutta joskus liian lähellä ollessaan sokaistuu. Jos sinulle moni sanoo, että harkitse hevosesi elättämistä niin kyseenalaista, että miksi. Voit saada näkökulmia, joita et ole itse edes harkinnut ja kuva-alasi alkaa laajentua. Et varmasti halua, että sinun HevosYstäväsi riutuu pois elämästä? Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus lähteä saappaat jalassa, ilman että päätöstä on lykättyä ihmisen tultua toisiin ajatuksiin.