torstai 1. tammikuuta 2015

Johtajuus ja hevosmiestaidot

Kuka muistaa kesältä postauksen Viiden hehtaarin villi mustangi? No, tiivistettynä tämän hetkiseen tilanteeseen voisin sanoa, että nyt minulla on talvitarhan villikko tori. Kesäinen hippaleikki on jatkunut kausiluontoisena, jolloin kun ihminen (tai siis yksin ja ainoastaan minä, koska eihän kukaan viisas hevonen kokeile ruokaa jakavien ihmisten hermoja) lähestyy tarhassa. Ootus lähtee korvat hörössä hiipimään karkuun, kunnes äityy juoksemaan niin kovaa kuin täysiverisuvullaan pääsee eteenpäin. Mielellään matkan varrella se pomppii kuin pingpong-pallo naapuritarhojen aidoilla tervehtimässä tuttavat. Kun seison hangessa liikkumattomana ja annan ruunan juosta komentamatta ympäriinsä, se ei oikeastaan edes vilkaise koko hippaleikin aikana.


Ihmettelin pitkään, että mahdan olla kurja tyyppi hevosilleni, kun ensimmäinen tulee päälle hampaat irvessä ja toinen juoksee häntä pystyssä karkuun. Ja että johtajuus tässä on ainakin kateissa. Kyselin entisistä kodeista onko O tehnyt siellä samaa ja onhan se. Aina yhtä hyväntahtoisesti ja leikkisästi ihmistä karkuun. Hyvän vinkin sain, että ei kannata ajaa kiinni (koska se jaksaa juosta vaikka koko päivän), vaan pakomatkan torppaaminen. Itse olen myöskin kävellyt takaperin hangessa, syönyt kymmeniä porkkanoita ja käyttänyt tarhakaveria välikätenä saadakseni ruunan kiinni.

Johtajuus on kuitenkin aina tapetilla ja keskustelupalstoilla ihmetellään, että mitenkä hevosen johtajuuden ja luottamuksen saa. Siihen kun ei tunnu olevan valmistavaa kurssia tai yön yli opettua taitoa. Itse olen hevosenkäsittelijänä aika... saksalainen ja kuriapitävä. En koe, että narua pyörittämällä tai kivoilla leikeillä hevoselle makupalojen kyllästämänä saisin siitä aikaan mallikansalaista. Ootus on kuitenkin vielä sen verran nuori, että se "äijjänä" kokeilee rajojaan silloin tällöin ja toisinaan. Hevonen ei isona eläimenä saisi ikinä päästä niskan päälle. Ehkä Ootuskin sitten ollessaan 17-vuotias on sen verran hyvätapainen ja kiltti mallikansalainen, että kuria ei tarvitse enää ylläpitää.

 

Saksalainen ja kurissapito kuullostavat varmaan kaikkien korviin aika pahalta. Villeimmät varmaan luulevat, että systemaattisen saksalaisittain pieksen hevostani päivittäin. En tee niin. Pyrin olemaan hevosystävällisesti jämäkkä, täti jolle ei parane vittuilla. Armeijakurissa ja toistuvilla rutiineilla olen pitänyt erityisesti Ventaa. Alle listasin muutamia asioita, joita haluan hevosteni olevan.
  • taluttaessa hevonen kulkee vierellä, ei takana. 
  • taluttaessa hevonen pysähtyy jos minäkin, peruuttaa jos minäkin. 
  • joka paikasta saa harjata, millä harjalla tahansa
  • ihminen saa häärätä hevosen korvissa, takajaloissa yms. missä vaan
  • loimittaessa, satuloidessa, harjatessa yms. seisotaan paikoillaan
  • lattiaa ei kuovita. IKINÄ. 
  • ratsastaessa kannetaan ihmistä selässä, eikä yritetä päästä siitä toistuvasti eroon
  • traileriin lastaudutaan suurinpiirtein niin, että kun hevoseni näkee liikkuvan trailerin, jossa on pressut kiinni, se laukkaa trailerin taakse ja hyppää pressun läpi sisään. Lastausongelmaiset eivät siis asu mökissäni.


Mitenkä tämä kaikki sitten onnistuu? Johdonmukaisuudella, hyvällä johtajuudella ja hevosystävällisyydellä. Esimerkiksi hevoset joita ei saisi joka paikasta harjata kovalla harjalla, tottuvat kun niitä päivittäin harjataan siten. Asioista ei saa tehdä numeroa hevoselle, kuten "noniiiin, nytpäs leikataankin ne korvakarvat..." ja lähestytään hitaasti saksien kanssa hevosta. Taluttaessa on "perusasetukset", että hevonen peilaa taluttajaansa ja toimii kuten sekin. Kiellän ja komennan hevosiani yhtä paljon, kuin myös kiitän ja kehun. Paras palkinto hevoselle on, kun se saa jäädä rauhaan ja paine poistuu. Inhottavin temppu taas on peruuttaminen ihmisen käskystä paineen alla.

Hevosmiestaidot ovat katoava luonnonvara, sitä joko on tai sitä ei ole itsekullakin. Netin youtube videoista, kun hevosta pyöritetään pyöröaitauksessa piippuun voi saada jonkin idean tai ahaa-elämyksen. Kirjoista, videoilta tai kursseilla ei kuitenkaan saa hevosmiestaitoja, sitä taitoa jolla hevosesi sinua kunnioittaa ja luottaa. 

24 kommenttia:

  1. Ite oon tosi saman tyyppinen. En siedä hevosia jotka saa tehdä vähän mitä huvittaa, jos siis sattuu huvittamaan. Mun hevosilla on aina ne tietyt rajat mitkä on ja pysyy, hevoset toimii ja niiden kanssa on helppo tehdä kaikkea. Jostain joskus olen lukenutkin, että hevonen on jopa tyytyväisempi kun sillä on selkeä johtaja sillä se luo turvallisuuden tunteen ja tasapainottaa hevosen luonnetta. Voisin kyllä itse allekirjoittaa tämän väittämän täysin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamen! Hevoset toimii, kun on tietyt rajat joka päivä ja aina. Mistään ei tule silloin mörköä, koska se on arkirutiinia. Ventan huonoin puoli oli, että sillä oli niin suuria ongelmia, että aivan kaikki ei onnistunut, kuten tanssi: esim. karsinasta sitä ei saanut kiinni millään.

      Poista
  2. Hyvä teksti!

    Nykyään tuntuu, että olet joko narunpyörittäjähippi tai sitten natsihakkaaja. Kumpikaan ääripää ei ole hyvä. Hevosenkäsittelyä on niin monta eri tapaa kuin on käsittelijöitäkin :)

    Itse olen hevosenkäsittelijänä enemmän hipinvikainen, mutta jalat on kuitenkin maassa. Maastakäsittely on vain ja ainoastaan hyvä asia, mutta osaan tarvittaessa komentaakin hevosta. Minut on myös kasvatettu käsittelemään hevosia todella "saksalaisittain", mutta olen yrittänyt kehittää sitä vähän pehmeämmäksi, sillä Lasse oli niin herkkis että sitä ei voinut kovalla kurilla käsitellä. Hevosetkin on niin erilaisia, jokainen vaatii erilaisen kurin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, joko oot hippi tai sitten tunteeton ja kylmä. Mä oon ehkä mielummin (jos olisi näistä kahdesta pakko valita, eikä välimuotoja) niin tunteeton ja kylmä. En tiedä miksi, mutta jotenkin se ehkä sointuisi paremmin perusluonteeseeni :D

      Hevosetkin ovat kyllä niin erilaisia, että onhan niitä pakko käsitellä yksilöinä. Samaa kultaista lankaa tulee toki käyttää. Ventalle piti lähettää kolme kirjallista anomusta aina, Ootusta voi jo komentaa ilman pehmittelyjä. :D

      Poista
  3. Asiapostaus taas kerran! Minä sanon välillä leikillisesti että olen "kamala natsitäti" hevosten mielestä. Niiden pitää väistää minua, ne eivät saa näykkiä, on seisottava hiljaa paikoillaan ja ei tosiaan kuovita... Eli silloin kun minä olen kuvioissa pitää hevosenkin olla kunnolla ja kunnioittaa minua ja sitä mitä siltä haluan. Yleensä pelkkä ärähdys riittää saamaan rauhan taas taloon :) En yhtään tykkää siitä jos hevosen annetaan olla vähän miten sattuu. Kyllä munkin hevosilla on niitä juttuja mitä ne sitten saa tehdä luottamuksen rajoissa, ja huomaa miten ne nauttii kun on kuitenkin rajat ja kun ne tietää että mitä niiltä pyydetään. Mulla on jokasen hevosen kanssa "omia juttuja", yhden tamman annan aina välillä kävellä tallista ulos tarhaan ilman narua tai ilman että pidän kiinni. Huomaa miten rouva tykkää kun häneen luotetaan ja pääsee vähän hengittämään niiden rajojen ulkopuolelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!
      Minäkin annoin Ventalle välistä erikkovapauksia, esim. purin sen varusteet siten, että se seisoi käytävällä irti. Jos se taas lähti omille teilleen, se joutui sidottuna kiinni. Tämä oli toki silloin, kun tallissa ei ollut muita. En osaa sanoa, ymmärtääkö hevonen niitä erikkovapauksikseen, mutta itse inhimillistän sen verran, että kuvittelen sen ymmärtävän. :D

      Poista
  4. Monesti ihminen toimii siten, että "sitä mennään eikä meinata". Sinällään joo ihan oikein, mutta monesti tuolla ajatustavalla unohtuu kohteliaisuus. Itse olen sitä mieltä, että jos haluaa hevosen olevan kohtelias on sitä oltava myös itse. Suhde.. se vaatii kaksi ja voiko suhde olla aidosti hyvä jos todella karkeasti sanottuna toinen on kylmä diktaattori ja toinen vain tottelee? Mielestäni ei. Se ei tarkoita lainkaan kuitenkaan sitä, että vaihtoehtona olisi se, että hevonen saisi tehdä mitä lystää.

    Itse olen myös hyvin tarkka, että hevoseni osaa käyttäytyä. Tämän kanssa olen jo varsasta saakka tehnyt narunpyörittelyä, mutta en niin, että nyt muuten peruutetaan, väistetään sitä tuota tai tätä jne. vaan se on ennemminkin keskustelua. Pyydän, en käske. Näin ihminen oppii hevosesta ja hevonen ihmisestä ja yhteinen kieli löytyy paljon helpommin. En pidä siitä narunpyörittelystä, että se on suorittamista/ehkä jopa simputtamista. Se, että vain suoritetaan harjoitteita ei mielestäni paranna suhdetta. Kun löytää hevoseen sen keskusteluyhteyden niin sen jälkeen voi alkaa "tanssimaan".

    Vaikka olen tarkka siitä, että hevoseni tulee käyttäytyä esimerkillisesti niin en pidä sitä itsestään selvyytenä. Se on hevonen ja sillä on myös oma tahto, jonka se saa myös ilmaista ilman, että heti saisi "keppiä". Monesti, kun antaa sen ilmaisemisen vapauden niin sitä mielipidettä ei tarvitse ilmaista niin radikaalisti esim. karkaamalla taluttaessa, jyräämällä, ryöstämällä, juoksemalla karkuun jne. vaan se jää monesti vain ilmeen tasolle, "ilme kertoo kaiken". Sen jälkeen monesti "sanon", että mielipiteesi on huomioitu, mutta jos nyt kuitenkin.. ja yleensä ei sen jälkeen ole mitään ongelmia.

    Se mikä tekee tästä vielä mielenkiintoisempaa niin ovet ovat täysin avoimet. Opittavaa riittää, mutta se luo vain lisää motivaatioita. Olen päässyt kokemaan niin uskomattomia tuntemuksia, että se sanonta: "kuin yhtä hevosen kanssa" on mahdollista ja kun siihen tunteeseen pääsee niin siihen tunteeseen haluaa aina uudelleen ja uudelleen. Myös käyttämäni apujen määrä ja laatu on muuttunut. Monesti vähemmän voi olla enemmän.

    Tämä nyt oli tällaista yleisä höpinää. Halusin vain avautua omista kokemuksistani ja ajatuksistani. Olen harrastanut ratsastusta oli 20 vuotta ja täytyy vain todeta, että onhan tuota tullut koettua paljon, mutta vielä on paljon kokematta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis tietenkään hevosen (tai minkään tahansa muun) kanssa kommunikointi ei ole käskemistä, komentelua ja simputtamista. Tiettyjen pelisääntöjen sopimuksen jälkeen ei tarvitse enää olla keppiä ja porkkanaa, koska silloin riittävät juurikin nämä vilkaisut, kieltosanat jne.

      On kuitenkin asioita, joissa en suvaitse hevosen mielipidettä missään muodossa, mutta tällöin puhutaan ihmisen vahingoittamisesta. Silloin pitää miettiä, että miksi hevonen tekee niin. Lievin lienee seiniin ihmisen listiminen, josta kyllä on lähdetään räväkämmin kuin keskustelemalla.

      Kiitos kuitenkin mielenkiintoisesta kommentista, jota rauhotuin lukemaan useamman kerran ajatuksen kanssa läpi :)

      Poista
    2. Toki jos hevonen tulee esim. päälle niin pitäähän se estää ns. keinolla millä hyvänsä, mutta silloin tilanne on mennyt monesti jo liian pitkälle. Jotain on mennyt pahasti pieleen joko sillä hetkellä tai yleensä jo paljon aikaisemmin. Kehitys kärjistyneeseen tilanteeseen voi tapahtua myös pikku hiljaa ihmisen huomaamatta ellei hän ole jo harjaantunut. Myös aikaisemman kokemukset esim. entisestä omistajasta voi laukaista tiettyä toimintamallia hevosissa.

      Itse olin ennen tietyllä tavalla sokea, varmasti myös tänä päivänäkin, mutta parannusta on tapahtunut jo paljon. Liian monesti tilanne pääsi liian pitkälle enkä silloinkaan hoksannut enkä myöskään osannut ajatella, että mikähän tässä oli "syy ja seuraus". Olen löytänyt itseni hevosten jaloista, tippunut useita kertoja varsinaisilta rodeokoneilta, on ollut hevosia, jotka ovat käyneet surutta päälle, puhumattakaan jyräämisistä, potkimisista, yksi poistui paikalta heti, kun ihminen asetti vähänkään painetta jne. Ihme kyllä selvisin niistä vain pienillä haavoilla/mustelmilla ja itseluottamuksen kolauksilla. Monen näiden hevosten kohdalla oli menneisyys, omistaja/ex-omistaja rumasti sanottuna syypää, mutta vikaa oli paljon myös minussa. Hevosten piti "huutamalla" yrittää kertoa minulle, että nyt ei kaikki ole hyvin enkä pölvästi yleensä siltikään ymmärtänyt.

      Näistä kokemuksista johtuen olen monesti huolissani ja jopa suruissani nähdessäni ihmisiä, jotka toimivat kuin minä ennen tai radikaalimminkin. Tekisi mieli mennä heti puuttumaan tilanteeseen "älä, hyvä ihminen", mutta se ei olisi oikein vaikka moni niin ajattelisi. Juuri asenteella "mennään eikä meinata" eli joskus se hieno suomalainen sisu onkin pahin vihollinen. Mutta ymmärrän, että tuo asenne on myös helpoin. Harrastukseni kovin paikka oli myöntää virheet ja ottaa niistä opiksi. Nyt en puhu mistään teknisistä virheitä vaan nimenomaan siitä, miten silmäni olivat kiinni enkä avannut niitä vaikka moni hevonen sitä kovasti yritti. Asenne ja ajatusmaailma, ne kokivat kovan mylläkän vaikka ennenkin minua pidettiin hevosystävällisenä. Se on ollut oikeasti todella tiukka paikka. En ihmettele, että moni myös suojelee itseään siltä (yleensä alitajuntaisesti). Onneksi olin saanut verkoston kuntoon ja tuki sekä olkapää olivat aina lähellä. Yksin siitä selviäminen olisi ollut vielä kovempi paikka. Se mille olin pohjan luonut hävisikin jalkojeni alta ja musertui pieniksi palasiksi. Vaikka se on ollut raskas paikka, en ole katunut hetkekään sillä tilalle olen saanut paljon enemmän.

      Poista
    3. Jatkan vielä, kun ei yhteen vastaukseen kaikki mahtunut..

      Mitä tulee erilaisiin kursseihin niin ne ovat tarpeen. Se, että harjoitteiden kautta pääsee avaamaan keskusteluyhteyttä hevosiin vaatii sitä, että ihminen tietää mitä tekee, mihin se vaikuttaa, miten hevosen olisi hyvä reagoida, miten hevonen reagoi ja myös miksi niin reagoi ja jos reagoi "väärin" niin miten ihmisen on hyvä toimia jne. tämä vaatii harjaantumista. Se, että pääsee syvemmälle vaatii sitä, että perusteet on jonkinlaisessa kuosissa. Sinällään vaikka tuntuisi, että aivan turhaa tehdä jotain toistoa esim. peruutuksia niin silloin se ei ole turhaa, jos siihen todella paneutuu: mitä tapahtuu minussa ja mitä tapahtuu hevosessa. Jos vain tyytyy siihen, että se hevonen vain peruuttaa niin silloin harjoitteet voivat tuntua suorastaan älyttömiltä ja naurettavilta. Mutta sitten tuleekin kohta, että ne valmentajat joiden opissa käy tulee valita huolella. Yhdestä tai kahden kerran perusteella ei kannata tuomita eikä hurmioitua vaan suosittelen käymään useamman kerran, jos ei muuta niin alkuun esim. kuuntelemalla ja sitten hevosen kanssa. Sitten, kun alkaa pääsemään ns. sisälle juttuun niin osaa nopeammin arvioida onko valmentaja sitä mitä haluaa. Olen myös huomannut, että katsomalla oppii aivan mielettömästi varsinkin siitä, miten hevonen reagoi mihinkin ja miksi.

      Itse olen nyt onnistunut löytämään valmentajat, joilla on sama ideologia niin maasta kuin ratsain. Ja taivas miten nautinkaan nykyään tästä harrastuksesta vaikka välillä tuntuu, että miten sitä ennättää oppia kaiken minkä haluaa, edes lähes.

      Edelleen puhun vain omista kokemuksista ja ajatuksistani eikä ole tarkoitus analysoida jonkun tietyn ihmisen esim. sinun toimintatapoja vaan nimenomaan kannustamaan ihmisiä ajattelemaan miten toimii hevosten kanssa ja miksi sekä olisiko joissain asioissa mahdollisesti muutoksen paikka. Mukava vain jos kirjoitukseni herättää ajatuksia, itsekin teen sitä ajatustyötä päivittäin ja lisäajateltavaa saan aina artikkeleista, blogeista, kursseilta jne.. Tämä aihe vain on niin mielenkiintoinen. Minunkin täytyy kiittää sinua, että kirjoitit tästä aiheesta ja annoit minulle ajateltavaa :)

      Poista
    4. Aivan samaa mieltä anonyymin kanssa.

      Minä olen sitä mieltä, että hevosen ei tarvitse sietää sitä, että harjaan sitä esim. liian kovalla harjalla sen herkistä paikoista. Enkä missään tapauksessa halua niin myöskään tehdä.
      Tällä ajatusmaailmalla (että saan koskea ja harjata mistä ja millä tahansa) sain kyllä kivan ja hiljaisen hevosen, mutta ei se nauttinut seurastani pätkääkään. Lisäksi ongelma jäivät huomaamatta, kun hevoselle oli opetettu, että on parempi seisoa hiljaa paikoillaan.

      Poista
  5. Meillä on tallissa hevonen jolta ei voi kieltää kaivamista tai muuten ei tule mistään varustamisesta,loimittamisesta tai vastaavasta mitään sillä hevonen hermostuu jos ei saa kaivaa. Moni ammattilainen on kokeillut tilannetta ratkaista mutta mitään siitä ei ole tullut. Kaivaessaan hevonen on tyytyväinen tilanteeseen eikä ollenkaan ahdistunnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä ääripäitä tulee joskus ja toisinaan vastaan. Minun tallissani se ei seisoisi, sillä noin ärsyttävän / vahingoittavan tavan keksinyttä en hankkisi. Kuitenkin näille ääripäille ei voi yleensä mitään kummempaa, mikä on todella harmillista.

      Poista
    2. Harmiksemme hevonen on tallimme parhain juoksija joka kausi juoksee niin hyvin ja rahaa on viime vuodelta se 10 995€ kertynnyt. En itse muuten ottannut tätä hevosta talliimme jos ei noin hyvä juoksija olis.

      Poista
    3. Tietysti kilpahevonen saa anteeksi paljon olemalla hyvä kilpuri :)
      Ventalla oli taipumuksena jyskyttää kokoajan lattiaa, jonka takia vihaan kun hevonen kuoputtaa. Ootuksen ei parane edes kokeilla, koska silloin tulee aina "jos katse voisi tappaa" -hetki. :D

      Poista
  6. Oikeesti en kestä, vihaatko hevosia niin paljon että pitää talvellakin loimetta pitää ja palelluttaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hevoseläimellä on päällään yleensä keratiinista muodostunut karva eli turkki. Talvella ne kasvattavat pidemmän ja lämpimämmän karvan eli ns. talviturkin. Loimittaa niitä tarvitsee mikäli niillä on huono turkki, hyvin ohut ihonalainen rasvakerros, karva on klipattu, tuulee niin vimmatusti tai sataa s**tanasti. Vanhat tai muut herkät hevoset vielä erikseen...¨
      Ja hei vedetäänkö tähän vielä kuuluisa villihevoskortti: Eihän villihevosiakaan kukaan loimita :D

      Poista
    2. Hahahhaa, meillä päin ei ole tapana mitata rakkautta hevoseen sen päälle käärrittyjen loimien grammoissa. :D

      Poista
  7. Toi sinun listaus pätee minun tapaani ika hyvin, paitsi ensimmäinen kohta. Lepsun siitä kamalasti ja usein hevonen kävleekin selkäni takana, onneksi nyt on uudenvuodenlupausten aika ja voin luvata että parannan tapani tässä kohtaa! Kiva postaus, blogiasi on mukava seurata :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!
      Oman turvallisuutesi takia kannattaa pitää lupauksestasi kiinni. Jos hevonen äkillisesti säikähtää niin se hyppää suoraan selkääsi. Ei tarvitse olla isokaan poni, kun törmäys on jo ihmisen fysiikalle aika mojova. :/

      Poista
  8. Tosi hyvä kirjoitus jälleen kerran :)
    Mun tamma on nyt 11v ja ollut mulla jo suurimman osan elämästään. Ikinä se ei sikaile, tai käyttäydy muuten huonosti paitsi joskus siitä on oikein mukavaa juosta ympäri tarhaa, kun menen sitä hakemaan. Kai tällainen käytös voidaan silti aina katsoa johtajuusongelmaksi. Tätä on kans aivan turha yrittää ruveta ottamaan kiinni, se juoksee aikansa kuin hullu tarhaa ympäri minun odotellessa portilla ja sitten tulee luokse kuin mitään ei olisi tapahtunut. Onneksi tätä sattuu harvoin, mutta onhan se raivostuttavaa jos sattuu olemaan esim kisoihin lähtö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mietin pitkään, että johtajuus on varmaan aika retuperällä kun O kirmaili häntä tötteröllä iloisesti aitoja pitkin. Olen kuitenkin tullut tulokseen, että se ei koe minun olevan ikävä tyyppi hakiessa sitä töihin, mutta on jo nuorena oppinut, että juokseminen on kivaa ja ihmisen lähestyminen käynnistää hippaleikin. Mutta juurikin tuo, kun olisi lähtö jonnekin.... polttaa hermot ihmiseltä juuri silloin, kun ei saisi!

      Poista
  9. Kylläpä oli taas surullista luettavaa niin teksti kuin osa kommenteistakin. Aikuset ihmiset eikä sen vertaa kehdata silmiä avata että tarkkailtais eläimen viestejä ja pidettäis ittensä tasalla uusista tutkimuksista ja tiedoista. Millonkohan tämä eläinala tulee tälle vuosituhannelle sieltä johtajuuden kulta-ajalta, 70-luvulta. Sinun ongelmiin löydät vastaukset ihan omasta tekstistäsi. Hevosesi vaan ei yksinkertaisesti pidä sinusta, enkä todellakaan ihmettele miksi.
    Opitusti avuton, ylivarovainen hevonen on toki helppo lemmikki mutta kun vaan pääsisit sen pään sisään niin itku tulis. Onneksi minun eläimet tekevät asioita koska ne nauttivat siitä suunnattomasti, eivät siksi koska pelkäävät minua.

    VastaaPoista