Vuodesta 2014

Kulunut vuosi 2014 on ollut yksi elämäni raskaimmista vuosista, sillä varsinkin alkuvuotta varjosti suuri suru ja menetys. Menestyksestä johtuvan surun lisäksi koko kevät meni myös peläten Venta-tammani terveyden puolesta, jonka maallinen elo lopulta päättyi heinäkuun alussa. Kuitenkin musertavan masentavalla vuodellaan on ollut kultainen reunus ympärillään: on tapahtunut paljon hyviä ja iloisia juttuja, jotka ovat saaneet aivan uudenlaisen paikan elämästäni. Tähän postaukseen olen koonnut ikimuistoisimmista hetkistä kuvakoosteen tarinoineen. Kiitos kuluneesta vuodesta toverit ja kanssaeläjät.

Klinikalta kotiin tullessaan Venta oli yhtä terävänä kuin aina

Klinikan karsinassa huojumsta rauhotteista

Helmikuun 14. päivänä kaikki käpertyivät omien kultiensa kainaloon peiton alle, kun minä lähdin viemään Oulun hevosklinikalle pahasti ontuvaa Venta -tammaani. Sen liikkuminen oli sydäntäsärkevää katsoa ja pelkäsin pahinta: joutuisin luopumaan omasta kultaisestani ystävänpäivänä. Episodi sai alkunsa omituisesta lihasturpoamisesta ryntäissä, mutta paljastui piikitystä vaativaksi nivelrikoksi oikeassa etusessa. Esteratsastus sai jäädä, mutta paras uutinen oli, että PikkuMusta tulisi kotiin takaisin.

Keväällä pesin Ventan

Oikeassa reidessäni on Ventan muotokuva

Maaliskuun 18. päivänä olin pitkästä aikaa tatuoitavana, tällä kertaa Jyväskylässä 44 tattoo galleryssä. Vasempaan kyynärvarteen tehtiin tuolloin isälleni muistotatuointi. Vaikka olen ottanut isoja kuvia kerralla iholleni, tällä kertaa kipukynnys oli matalalla ja vieläpä meinasin pyörtyä tatuoijan käsivarsille, kun sheivatessa ihokarvoja tuli pieni viilto käteeni... Onneksi siinä sai kolme jätkää minusta napattua kopin!

© ak.galleria.fi

Toukokuun 18. päivänä kävimme Venta-tammani kanssa naapuritallin seurakoulukilpailuissa. Olin koko kevään pikkuhiljaa kuntoutellut PikkuMustaa ja ajattelin, että käymme vain huviksemme kilpailuissa pyörähtämässä, jotta tamma muistaisi että elämää on kotitallin ulkopuolellakin. Verryttelyssä tamma liikkui mielestäni omituisesti aluksi, mutta radalla suorituksemme taso riitti jaettuun toiseen sijaan! Olin niin ylpeä Ventulista, joka pisti todella parastaan valkeiden aitojen sisälle.

 

Heinäkuun 4. päivänä PikkuMustan maallinen elo päättyi. Kesäkuussa sen jalan sisäsyrjälle ilmestyi pullottava nesteturvotus, jota toivoin ampiaisenpistoksi, painevammaksi, ruhjeeksi... Lopulta se paljastui syvemmän koukistajajänteen tukisiteen repeämiseksi. Jännevamma olisi vaatinut paljon lepoa, nivelrikko puolestaan tasaista liikutusta. Ventasta olisi tullut lemmikki, mutta en halunnut niin kurjaa kohtaloa sille pelikorteista jakaa. Oli viimeisen palveluksen aika.

 

Heinäkuun 30. päivänä lähdimme äitini kanssa matkaan kohti Etelä-Karjalaa. Puolitoista viikkoa aiemmin oli löytynyt sopiva manttelinperijä Ventalle, ruuna joka oli ihastuttanut ensinäkemältä. Olin ollut vajaan kuukauden ilman hevosta, ja vain lohduttomana lojunut kotona. Kesälomakin tuntui mitättömältä, kun ei ollut mieleistä tekemistä tallilla. Onneksi olin saanut ratsastaa ystävieni hevosia, kiitos niistä! Heinäkuun lopulla ostotarkastuksen jälkeen oli varmaa, että tallissa seisoisi uusi Koposten perheenjäsen - Ootus.

Syyskuuksi blogini Photography by aaveen.net valittiin Hippolaan syyskuun blogiksi, josta olin todella otettu! Vieläkin hieman harmittaa, etten päässyt ehkä näyttämään parasta osaamistani tässä blogissa syyskuun aikana.

© fotokolo.net

Syyskuun 28. päivänä kilpailimme Keltuaisen kanssa Kuopiossa seurakoulukilpailuissa. O oli kisahevosen elkein viikonlopun yötä kisapaikalla väliaikaismajoituksessa erään toisen hevosen kanssa, ja minä harjoittelin mitä kaikkea kuuluu kisahevosen elämään... jos me joskus tulevaisuudessa päästäisiin kilpailuissa kiertelemään. Edellisenä päivänä meidät oltiin hylätty esteradan kolmosesteeltä, joten kouluradalle lähdin "nyt näytetään kaikille!" -asenteella. Se kantoi viidennelle sijalle asti! Olin niin ylpeä, kun keltainen ruunani sai päähänsä keltaisen ruusukkeen. Meidän ensimmäinen yhteinen ruusukkeemme. :)

 

Syyskuun 29. päivänä kissani Tahvo joutui vanhoilla päivillään eläinlääkäriin. Tahvo oli katkaissut yläkulmahampaansa ja se piti kirurgisesti poistaa, jotta hampaan tynkä / juuret eivät tulehtuisi ja altistaisi kissaa muille vaarallisille sairauksille. Matkustimme Kuopioon klinikalle automatkoja vihaavan kissan kanss,a ja jätimme rakkaan perheenjäsenen klinikalle Tomin kanssa. Pelkäsin koko ajan, ettei 17-vuotiaaksi kääntyvä kissani enää tulisi kotiin... Nukutus on aina riski, varsinkin vanhoille eläimille. Tahvo kuitenkin tuli kotiin entistä ehompana, ja on oppinut hyvin elämään ilman toista kulmahammastaan. Kissani on ollut elämässäni aina ja tätäkin tekstiä kirjoitan Tahvon kanssa.

Lisäksi tänä vuonna elämääni tuli iki-ihanan Ootuksen lisäksi maailman paras ponipoika Tomi. Valokuvasin epäaktiivisen aktiivisesti noin 20 kpl eri tapahtumaa aina raveista kenttäratsastukseen. Tomi oli todella monella valokuvausreissulla mukana - ja jopa yövahtina kanssani Koljonvirran kansallisissa! Calm down ladies, he is mine ;)