perjantai 12. joulukuuta 2014

Joulukalenteri 2014: Muistojen Murre



12.12.2010 SUNNUNTAI 


"Käytiin Murren kanssa pitkällä lenkillä pakkasilmassa. Murre oli hirmu reipas ja pirteä! Sekä ennenkaikkea hirmu hyvässä talvikarvassa, ei ainakaan palella. Jouhet on kans kasvaneet niin, etteivät näytä enää leikatuilta. :) Jätin lenkin jälkeen sisälle ja annoin paljon leipää <3"






Murre, tuo iki-ihana ja ensimmäinen hevosrakkaus. Monelle blogin lukijalle tai kaverilleni Murre, eli siis oikeasti kylmäveritamma Slorina, on täysin vieras. Lyhyesti tiivistettynä: ensimmäinen elämäni hevonen. Rakkain maailmassa, niin monen vuoden ajan. Ensimmäisen Murresta kirjoitetun tekstin löydän 2000-luvun alkuun päivätyssä päiväkirjassa, joka on ekaluokkalaisen haparoivalla käsialalla kirjoitettu: "Ratsastin tänään suomenhevosruunalla Murrella. Minua pelotti, se oli niin iso". Noh, myöhemmin anatomian- ja rotutuntemuksen kautta opin, että Murre olikin tamma - ja ei suinkaan kotoinen suomenhevonen, vaan ruotsin kylmäverinen... :)

Murrea aloitin "virallisesti" hoitamaan juhannuksena 2005, olin jo viidennellä luokalla ja hoitanut muutamia hevosia aiemmin valvottuna. Tamma olisi ensimmäinen, jota hoitaisin itsenäisesti ja vastasin paljon sen elämän aktiviteeteistä sen vanhoilla päivillään. Tutustuessamme Murre oli jo 20-vuotias. Tamman myötä myös hevosvalokuvaus käynnistyi, sillä istuin tuntikauseja sen laitumella kuvia räpsien sekä filmille, että digitaalisesti. Isäni kommentoi välillä: "koko filminkö sinä taas käytit!". 


 



 

Ratsuna Murre ei osannut juurikaan mitään. Kyllä se ymmärsi pohjeavut, pidätteet ja käännökset, jotka riittivät maailman parhaimman maastoilukaverin ominaisuuksiksi. Laukka-apuja tamma ei osannut ja lähti laukkaan vain ajamisen kautta. Vanhuuden päivillään se alkoi kuitenkin muuttua rauhalliseksi ja leppoisaksi, joten kävelimme vain kymmenen kilometrin lenkkejä viikoittain. Sitäkin suuremman velvollisuuden tamma täytti, kun se kärsivällisesti ja ystävällisesti opetti minusta vedenkestävää hevosihmistä. Maastoilin ensimmäistä kertaa yksin, opin kiinnittämään lännensatulan vyön, ensimmäinen hevosen uittaminen ja monia muita "ekoja kertoja". Murre ei opettanut ikinä kantapään kautta minulle mitään, mutta sen kanssa velvollisuudet ja huolehtiminen hevosen arjesta tulivat tutuiksi.

Talvella 2010 muutostentuulet puhalsivat ja Murrelle piti etsiä uusi koti. Se oli täyttämässä 26 vuotta ja asunut viimeisen vuosikymmenen samalla tilalla. Oli sanomattakin selvää, että Murre muuttaisi luokseni - minulle. Ikävien sattumusten kautta kuitenkin hyvästelin elämäni hevosen uudelle tielleen loppiaisena 2011. Vain muutamaa päivää myöhemmin sain suru-uutisen, että tamma oli pitänyt lopettaa karsinaansa uudessa kodissaan, kun sen jalat eivät olleet enää jaksaneet nostaa sitä ylös. 



 



 


 

Vaikken ratsastajana olisi päässyt kehittymään Murren kanssa suren menettämääni hevosta.
Se hörisi aina innoissaan minut nähdessään ja ravasi luokseni nähtyään edes pienen vilkaisun. 
Se oli todellinen ystävä.

Kiitos tämän postauksen kuvista perheelleni, Ansku/ak.galleria ja Heli/jattitassu.net !

18 kommenttia:

  1. Voi ei kuinka ihana teksti ja kuvat :') tulee ikävä vanhoja heppaystäviä.. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Menneisyyden heppaystävät kyllä tarjoavat kultaisia muistoja vuosienkin jälkeen :)

      Poista
  2. Olipas hän ihana hevnen ^^

    VastaaPoista
  3. Eipä kyllä uskoisi yli kaksikymppiseksi! Etenkin nuo juoksutuskuvat pellolta, todella hyvässä kunnossa :) Hieman valkoista otsassa mutta ei muuta ikääntymisen merkkejä. Upeita, tunnelmallisia kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kuvat on tosiaan vähän sekalaisia, eikä mitenkään kroonisessa aikajärjestyksessä. Noissa juoksutuskuvissa hän on 22-vuotias, kun taas nuo syreenien edessä otetut kuvat on 25-vuotiaana :) Hän oli kyllä upeassa kunnossa, vaikka hevosta ei koskaan ole ns. treenattukaan ja sen elämäntehtävänä oli koristaa talon pihaa :)

      Poista
  4. Tosi nätti tamma! Ja yhdyn edelliseen kommenttiin, että ei kyllä uskoisi yli kaksikymppiseksi. :) Toinen omista poneistani on kanssa todella hyvässä kunnossa, eikä selkä oo laskeutunut kun ihan vähän vaikka poni täyttää nyt vuoden vaihteessa 29 ja virtaa ponilta riittää vaikka muille jakaa. <3
    -Nea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hevoset tosiaan ikääntyvät eri tahtia, moni kolmikymppinen voi olla hyvinkin pirteä jos on jaloilstaan terve :)

      Poista
  5. Ai että miten ihana hevonen! Lapsena Lena Furdbergin sarjakuvissa seikkailleet ruotsin kylmäveriset saivat minut haaveilemaan omasta lajin edustajasta. Haaveeksi se on jäänytkin ja nykyään tallissa asustaa siro pv, mutta onhan ne komeita eläimiä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin myönnän olevan Furdbergin Lenan pikkufani, joten olinhan melko leuhkana, että mulla onkii hoitoheppana samanrotuinen kuin Tuuvan Tallissa hepat on ;) Itse harkistin pitkään hakevani hevosen Ruotsista ennen Ootuksen ostoa, mutta huono kielitaito rajoitti sitä reissua.

      Poista
  6. Todella nätti hevonen! Eikä kyllä todellakaan uskoisi kuvien perusteella yli kaksikymppiseksi, todella hyvässä kunnossa! :)

    VastaaPoista
  7. Niiin kaunis tamma :) Ihana nähdä enemmänkin kuvia Murresta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Heidi! Sun pitäs tulla kahtelee mun luokse joskus heppakuvia, niitä löytyisi noin kolmen vuorokauden slideshow :D

      Poista
    2. Kolmen vuorokauden slideshow kuulostaa just hyvältä. Otanko popparit mukaan? :D

      Poista
    3. Ehdottomasti sipsit, popparit ja limukat kainaloon! Ois katsottavana noin 250gt kuvia ;)

      Poista
  8. Kyllä on kaunis hevonen:) itsekin olen lena fani ja haaveissa pohjoisruotsalainen ollut niin pitkään kuin vaan muistan;) Ajattelin ennen tekstin lukemista, että olis mennyt ähkyyn tai johonkin, kun niin nuoren näköinen:o Meilläkin 22v shettis ja niin on virkeä ja ihan kuin joku nuorukainen, kun talliin viedessäkin ravaa kaula kaarella kuin hienompikin kilparatsu:D Harmaahan se jo on, mutta näyttää oluttynnyriltä joka on laitettu neljän hentoisen kepin varaan... Ikävää se aina on, jos hyvän ystävän menettää, mutta onneks kaikki ne ihanat muistot pysyy mielessä ja joskus aamulla talliin mennessä ajattelee, että mitä jos se vanha tuttu turpa sieltä hörisisi:) Mutta eikös sellainenkin uskomus ole, että jouluyönä saa vielä tavata ne rakkaat vanhat hevosystävät?;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murre oli kyllä aina yhtä terve: kerran sitä kintereessä oli turvotusta ja nestepatti ja kerran jokin ihoreaktio. Ikään ei se tamma eläinlääkäriä tarvinnut! Itse en ole tuommoista tarua koskaan kuullut, mutta Venta voisi olla aika vihainen jouluyönä, joten toivottavasti se on vain legendaa! :)

      Poista