Joulukalenteri 2014: Muistojen Murre

12.12.2010 SUNNUNTAI 

"Käytiin Murren kanssa pitkällä lenkillä pakkasilmassa. Murre oli hirmu reipas ja pirteä! Sekä ennenkaikkea hirmu hyvässä talvikarvassa, ei ainakaan palella. Jouhet on kans kasvaneet niin, etteivät näytä enää leikatuilta. :) Jätin lenkin jälkeen sisälle ja annoin paljon leipää <3"

Murre, tuo iki-ihana ja ensimmäinen hevosrakkaus. Monelle blogin lukijalle tai kaverilleni Murre, eli siis oikeasti kylmäveritamma Slorina, on täysin vieras. Lyhyesti tiivistettynä: ensimmäinen elämäni hevonen. Rakkain maailmassa, niin monen vuoden ajan. Ensimmäisen Murresta kirjoitetun tekstin löydän 2000-luvun alkuun päivätyssä päiväkirjassa, joka on ekaluokkalaisen haparoivalla käsialalla kirjoitettu: "Ratsastin tänään suomenhevosruunalla Murrella. Minua pelotti, se oli niin iso". Noh, myöhemmin anatomian- ja rotutuntemuksen kautta opin, että Murre olikin tamma - ja ei suinkaan kotoinen suomenhevonen, vaan ruotsin kylmäverinen... :)

Murrea aloitin "virallisesti" hoitamaan juhannuksena 2005, olin jo viidennellä luokalla ja hoitanut muutamia hevosia aiemmin valvottuna. Tamma olisi ensimmäinen, jota hoitaisin itsenäisesti ja vastasin paljon sen elämän aktiviteeteistä sen vanhoilla päivillään. Tutustuessamme Murre oli jo 20-vuotias. Tamman myötä myös hevosvalokuvaus käynnistyi, sillä istuin tuntikauseja sen laitumella kuvia räpsien sekä filmille, että digitaalisesti. Isäni kommentoi välillä: "koko filminkö sinä taas käytit!". 

 

 

Ratsuna Murre ei osannut juurikaan mitään. Kyllä se ymmärsi pohjeavut, pidätteet ja käännökset, jotka riittivät maailman parhaimman maastoilukaverin ominaisuuksiksi. Laukka-apuja tamma ei osannut ja lähti laukkaan vain ajamisen kautta. Vanhuuden päivillään se alkoi kuitenkin muuttua rauhalliseksi ja leppoisaksi, joten kävelimme vain kymmenen kilometrin lenkkejä viikoittain. Sitäkin suuremman velvollisuuden tamma täytti, kun se kärsivällisesti ja ystävällisesti opetti minusta vedenkestävää hevosihmistä. Maastoilin ensimmäistä kertaa yksin, opin kiinnittämään lännensatulan vyön, ensimmäinen hevosen uittaminen ja monia muita "ekoja kertoja". Murre ei opettanut ikinä kantapään kautta minulle mitään, mutta sen kanssa velvollisuudet ja huolehtiminen hevosen arjesta tulivat tutuiksi.

Talvella 2010 muutostentuulet puhalsivat ja Murrelle piti etsiä uusi koti. Se oli täyttämässä 26 vuotta ja asunut viimeisen vuosikymmenen samalla tilalla. Oli sanomattakin selvää, että Murre muuttaisi luokseni - minulle. Ikävien sattumusten kautta kuitenkin hyvästelin elämäni hevosen uudelle tielleen loppiaisena 2011. Vain muutamaa päivää myöhemmin sain suru-uutisen, että tamma oli pitänyt lopettaa karsinaansa uudessa kodissaan, kun sen jalat eivät olleet enää jaksaneet nostaa sitä ylös. 

 

 

 

Vaikken ratsastajana olisi päässyt kehittymään Murren kanssa suren menettämääni hevosta.
Se hörisi aina innoissaan minut nähdessään ja ravasi luokseni nähtyään edes pienen vilkaisun. 

Se oli todellinen ystävä.

Kiitos tämän postauksen kuvista perheelleni, Ansku/ak.galleria ja Heli/jattitassu.net !