Joulukalenteri 2014: Pienen pojan elämää

Ootus on saanut aidan toiselle puolelle pienen mustan lisäksi ihastuttavan ruskean suomineidon, joka pitää keltaista ruunaa niin mielellään aisoissa. Eli suomennettuna: Ootusta vedellään ympäri korvia pitkin päivää, mutta silti ruuna ei ota pientä vinkkiä tosissaan, vaan innostuu entisestään pienestä masokismista leikeissä.

"Päevee, oon nuapurin herrasmies... Pahastuisko rouvva suutelmoinnista?"

"Täl viisii myö tuon omannii emännän kanssa alkuhuumassamme oltiin"

"Ae nytkö sie jo hermostuit"

"Vua ethä tok vielä..."

Aloin harkita Ootukselle leikkipallon ostamista, jotta se saisi painia turvallisemmin muovisen pallon kanssa, kuin elävän russin. Poni alkaa kummasti sinertää, kun keltainen ruuna korvat hörössä kaataa sen selälleen, pistää painilukkoon ja jää päälle makamaan. Onneksi Ootus ei ole saanut vielä mitään noin älyvapaata ideaa naapurin suomineidon kanssa, sillä siitä taistosta jäisi jäljelle vain kasa keltaista karvaa. Ootus seisoi eilenkin käytävällä silmä melkein turvonneena umpeen, kun selkät hampaanjäljet menivät sen silmäkulman päältä. Ruuna ei aristanut silmäänsä ja ennemminkin seisoi vain leuhkana: "jos mä näytän tältä, niin olisitpa nähnyt sen toisen".

Hevosten iso jumppapallo ei kuitenkaan vakuuttanut minua kestävyydellään, hevosten "kahvakuula" ei vakuuta minua monipuolisuudellaan ja kaikki muut tuhannet leluvaihtoehdot ovat vaikuttaneet hieman epäilyttäville itselleni. On ehdotettu kumisaapasta, lepuuttajaa, ihmisten jumppapalloa, räsymattoa.... Mutta entä jos ostan kalliin pallon, eikä Ootusta kiinnosta muu kuin oman ponin lempiminen auringonlaskuun asti? Keltsi kyllä tarvitsisi jonkun hieman raisumman tarhakaverin, joka tahtoisi leikkiä. Ruuna tahtoaisi niin paljon temuta, mutta sen oma poni ei uskalla nousta vastarintaan ja aitojen molemmin puolin olevat hevoset ovat tappofiiliksellä leikissä mukana. Ne kokevat Ootuksen uhkaksi laumalleen ja pureskelevat ruunaa aidan läpi. Ootus kokee sen maailman parhaaksi leikiksi, kun taas muut puolustavat laumaansa...

Kun alkukuusta vakuutin, että nyt loppuu minulta luomuhippeilyt ja hevoselleni tulee tarhasuojat, aloin välittömästi empiä julistustani. "Niihin menee kauheesti rahaa...", "Mitä jos niitä ei oteta illalla pois..." ja oma henkilökohtainen lempparini: "en tiiä millaset ostasin...". Maanantai-iltana olimme nauttimassa jouluruuasta työkokouksen merkeissä, kun puhelin taskussani pärähti soimaan. Tallintyöntekijä, vittu. Mitä nyt on käynyt? Toivoin mielessäni, että luvut kuluneesta vuodesta ja luvut tulevalle vuodelle olisi jo esitelty ja pääsisin soittamaan mikä on hätänä ruunalla. Onneksi tälläkään kertaa ei ollut ähkyä tai raajaa poikki - mutta sitäkin syvempi haava etusen kannalla. Jolloin sain mielessäni sen sisäisen rohkaisun tarhasuoja kiistaan. Ei haittaa että suojat maksaa ja osta ensimmäiset mitkä löydät. Jos niitä ei oteta illalla pois, sano asiasta. Ja osta jo ne suojat.

Tänään Ootus tarhailee ensimmäistä kertaa Ridzi -merkkisissä heijastinbuutseissaan.

Kun Keltsi lähtee tällä ilmeellä niin tietää jo, että kohta saa poni kyytiä...

... poni ei kerennyt naamioitua huomaamattomaksi, joten se oli helppo saalis Ootukselle

Ootus tervehtimässä Amurican veljeä