Joulukalenteri 2014: Loistaako sädekehäsi

"Pimeä tie, ajan väsyneenä kotiin. Ajovaloissa kimmeltää jäinen asfaltinpinta ja ohi valuu tummaa kuusimetsää... 

mikä helvetti tuo on?! Ai se on ihminen, heijastin ois toki kiva."

 Mielestäni vuoden parasta aikaa eletään juuri tässä hetkessä. Auringonvaloa ei juuri riitä, muutamia hassuja minuutteja päivässä, mutta pohjoisessa ei lainkaan. Silti joku olettaa, että huomaan hänet viidenkymmenen metrin päästä ajoradan vierusta kävellessään. Jalankulkija on nähnyt minun ajovalot jo kaukaa, minä kuitenkin huomaan hänet vasta juuri ja juuri välttyäkseni törmäykseltä. Tilanne on fataali, enkä tahtoisi toimia kenenkään viikatemiehenä.

Joka vuosi suunnittelen, että hommaan sangollisen heijastimia vänkärinpenkille ja joka kerta, kun kohdalleni sattuisi pimeänpuolinen kulkija, heittäisin häntä heijastimella ja huutaisin perään: "vittu käytä sitä, se on helvetin halpa henkivakuutus". Heijastittomuus nostaa agressiot minulla pintaan, koska olisi minun syy, jos jyräytän Pirjo-Purjon 15vee ylitse Ooppelillani, vaikkei hällä olisi ollut heijastinta. Heijastin on nuorisolle jotenkin niin noloa. Ei viiti, se on lasten hommaa. Tai vaan mun mummo käyttää. Joka kerta kun kuulen vasta-argumenteiksi, jotain yhtä pätevää kuten "ei muutkaan" niin raivostun. Yleensä aika silmittömästi, koska on typerää riskeerata sen takia ettei muutkaan. Kuvitellaan, että se oma kuolemattomuus ja iso ego loistaa keskeltä pimeyttä, niin että jokainen sen huomaa. 

Toivon ja pyydän, että jokainen hevosen kanssa tiellä liikkuja käyttäisi hevosellaan heijastimia - ja itsellään. Ei liene tarpeellista kertoa, että teidän yhteinen matka voi erota hyvinkin nopeasti. Silloin ei riitä, että näen irtonaisen hevosesi - haluaisin mielelläni nähdä sinutkin siellä ajoradan vierellä. Voisin ehkä auttaa sinua, mutta ainakaan en viimeistelisi kohtaloasi kokeilemalla luittesi kestävyyttä autonrenkaitteni alla. Älä elä onnellisuuden rikkoutumattomassa kuplassa enää. Voit milloin tahansa tippuessasi loukata pääsi ja jäädä tajuttomaksi maahan makaamaan. Heijastimet oleellisesti nopeuttavat löytymistäsi ja avun saamista.

Kiitos Heidi kuvista!

Kun lähdet hevosen kanssa maastoon, mieti kaksi kertaa näytkö tarpeeksi hyvin edestä ja takaa, sekä molemmilta sivuilta. Entä jos matkanne tosiaan erkanee, näyttekö silloin molemmat edelleen kauas? Heijastimia ei voi olla liikaa yllä, eikä ole noloa välittää omasta turvallisuudestaan ollen samalla kohtelias muille tienkäyttäjille. Onko sinulla valonlähde taskussa, jotta pimeällä osaisit suunnistaa yksinäsi takaisin? Onko joku tietoinen missä olet ja osaa kaivata sinua reissultasi takaisin? Jos siis jotain kävisi... Vaikka eihän hyville ihmisille koskaan tapahdu mitään pahaa, eihän?

Pohjolassa ei voi pimeydeltä välttyä, se on vahva osa tätä maata. Älä kuitenkaan erehdy luulemaan, että sädekehäsi loistaisi minulle asti ratin taakse. Tai kuolemattomuuden olettamuksesi naapurille, joka on vetänyt moottorikelkkansa käyntiin. Vain kerran tarvitsee käydä tarpeeksi pahasti, jotta oppi kantaisi perille asti. Valitettavasti se voi olla viimeinen kertasi. 

Don't be a wuss. Just wear it.