Isänsä poika

Hyppytaukoa on tullut kuin varkain Ootukselle miltei 4kk. Pohjat eivät ole olleet otolliset estetreeneille, enkä ole saanut ruunaa rahdatuksi hallille hyppäämään. Eilen, ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, kentänpohja oli tarpeeksi pitävä pienelle estetreenille. 

Keltaisella ruunalla on ollut tapana ottaa pientä ylilyöntiä ilmavaraan jännittävillä esteillä, ja jos hyppytreenistä on tullut viikonkin taukoa. En halunnut itseni jännityvän kyydissä turhaan ja aiheuttavan hevoselle huonoja kokemuksia tauon jälkeen, näin parhaimmaksi rakentaa kotitallin kentännurkkaan irtohypytyskujan. Saisi ruuna ihan itsekseen miettiä jalkojaan ja rohkeuttaan ilman, että kukaan kyydissä on sen ajatusmaailmaa sotkemassa.

Ootus yllätti rohkeudellaan. Pienen kentällä juoksentelun jälkeen se juoksi kujaan ja alkoi tulla linjaa kuin vanha konkari. Aluksi ruuna otti selkeästi "varman päälle" santsaten hirveän voimavaran ponnistukseen, mutta muutaman kerran jälkeen se ylitti pieniä ristikoita ravista. Ootuksesta myös kujan tuleminen "väärinpäin" (eli suunnasta, josta en ajatellut sen tulevan) oli nastaa. Minä tyydyin vain kuvailemaan, sillä muulla ei ollut väliä, kunhan esteet ylittyisivät. Vaikka ruuna olisi selkeästi kyennyt tulemaan isompia esteitä, halusin pitää korkeuden maltillisena. En ole ikinä harrastanut hevosilla korkeushyppyä, vaan haluan että hommat sujuvat pienillä esteillä niin hyvin, ettei ole enää väliä paljonko estettä ylöspäin nostan. 

Olen melko huono arvioimaan hevosten estetekniikkaa, mutta mielestäni ruunani tulee mielummin liian lähelle estettä, kuin roiskasee viiden metrin takaa esteen yli. Mielestäni tämä on vain hyvä piirre noin isolle ja esteillä hieman vihreälle hevoselle, sillä ratsastajan kanssa meno voisi äityä hurjaksi roiskamiseksi. Helpompi on saada ponnistuspaikka haltuun rohkaisemalla hevosta esteharjoituksissa, kuin saada yli-innokas ratsureima malttamaan mielensä ennen estettä. 

Tunnistaako joku askellajin? 

"Hups, este oli jo siinä..."

Vaikka puomi (ja jokin muukin) lentää tässä kuvassa, pidän siitä silti. Tuo tassujen nosto <3

Valmentajani antoi kotiläksyn elokuussa: "nyt osallistut joka ikiseen kissanristiäisiin, ei saa jäädä kotiin kesää odottamaan". Nämä sanat mielessäni olen jäänyt kotiin. En tiedä kummitteleeko monen vuoden takainen estekammo takaraivossani vai miksi olen jättänyt monesti osallistumiset väliin. Kun estevalmennukset alkavat taas, olemme kyllä innolla mukana menossa Keltuaisen kanssa. Irtohypytyksen perusteella se on kyllä isänsä, Opaalin, poika. Vielä on kuitenkin aika pitkä matka minulle ja Ootukselle, mikäli haluanisin sen edes lähelle isänsä tasoa viedä.

Miltä teidän mielestänne Ootuksen meno näyttää?

Mikä on lempikuvanne?